Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mua alkoi työurani viimeisinä vuosina uuvuttaa jatkuvat keskeytykset. Kun olisi pitänyt keskittyä tekemään sitä,  minkä deadline lähestyi huimaa vauhtia,  koko ajan piti keskeyttää se homma ja tehdäkin jotain ihan muuta.  Työuran alussa oli oikein mukavaa, kun kukaan ei kysellyt neuvoja eikä edes mielipidettä eikä asiakkaatkaan vielä ottaneet yhteyttä suoraan muhun. Sai keskittyä siihen,  mikä oli työn alla. 

Eikös se niin mee että jos joku nauttii työstänsä niin sehän on selkeä merkki että sille voi laittaa vähän lisää hommia

Näinhän se just menee. 

En ole laittanut.  En ole kenellekään enää se ykkönen,  jolle soitetaan,  kun tarvitaan jotain.  On erittäin epätodennäköistä,  että molemmille lapsilleni sattuisi samaan aikaan jotain,  mistä mun olisi tärkeää tietää asap.  Kumpikin asuu kävelymatkan päässä ja jos toiselle sattuisi jotain sellaista,  että mun pitäisi asap ponkaista vaikka sairaalaan katsomaan vielä viimeistä kertaa,  niin mulla soisi hetken päästä ovikello. Ja sitten hypättäisiin samaan taksiin. 

Samaistun osittain.  On ollut hetkiä  - tosin hyvin harvoin  - jolloin olen tuntenut yksinäisyyttä.  Ne on olleet hetkiä,  kun olen ollut vakavasti sairas tai elämäni on ollut muuten lähellä hajoamispistettä.  Niinäkin hetkinä olen ollut se,  jonka on pitänyt lohduttaa muita,  koska muilla on ollut niin raskasta mun tilanteeni takia.  Olisin kaivannut,  että joku olisi ottanut kädestä kiinni ja sanonut,  että ei hätää,  kaikki kyllä järjestyy.  Mutta minä olin se,  joka otti kädestä kiinni ja sanoi nuo sanat. 

Kun mulla 2012 repesi munuaisvaltimo aiheuttaen massiivisen sisäisen verenvuodon ja kaikkien mua hoitaneiden lääkäreiden ällistykseksi selvisinkin hengissä,  siitä tapahtumasta tuli mulle elämäni käännekohta.  On aika ennen sitä ja sen jälkeen. En kovin usein edes ajattele elämääni sitä ennen.  Tuntuu,  että se oli joko jonkun toisen elämää tai jokin nk entisistä elämistäni. Sain silloin toisen mahdollisuuden tässä elämässä ja päätin käyttää sen mahdollisimman hyvin. 

Monet asiat ja ihmiset jäivät sinne entiseen elämään.  Henkinen hyvinvointi ja mielenrauha ovat tärkeintä. Olen onnekseni löytänyt elämääni uusia ihmisiä,  joille tämä uusi minäni kelpaa. Ja muutama niistä,  jotka silloin menetin,  ovat palanneet elämääni hyväsyen uuden minäni . Edelleenkin elämässäni on tullut vastaan vastoinkäymisiä ja haasteita,  mutta selviän kyllä niistä. 

Siinä missä joskus aikoinaan olin koko ajan menossa,  tulossa,  suorittamassa, huolehtimassa muista jne,  nyt nautin eniten rauhasta ja hiljaisuudesta. Vaikka keskellä yötä koiran kanssa laiturinnokassa, kun koko lähiö ympärillä nukkuu. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Hyvää huomenta. Koira oli onnellinen,  kun pönttö otettiin pois.  Mä juon kahvia ja katselen Ylen aamua.  Jätän verikokeissa käynnin sittenkin huomiseksi,  mutta lähikaupassa täytyy käydä.  Imurointi jossain vaiheessa aamupäivää ja sitten alkaa lakanoiden silitysrumba.  Ei ole mitään lempipuuhaani,  mutta kun samalla katselee telkkaria,  niin ei ole niin tylsääkään.  

Ootpa ahkera, silität lakanat. Muistan tosta kesän, kun isä kuoli. Olin äitin kanssa lapsuuskodissa. Tuvassa oli hiljaista, äiti oli ruokalevolla. Silitin isän ruutunenäliinoja joka lapselle hautajaisiin. Se suru. Hiljaisuus. Tunnelma. Ja lämpöisen silityksen tuoksu. Muistan elävästi, vaikka kymmeniä vuosia on aikaa.

Doris

Onneksi pönttöpää on historiaa, on varmaan koirakin riemuissaan.

Kepeää keskiviikkoa ja

Mulla oli aiemmin mankeli,  mutta se hajosi jo vuosia sitten.  Uutta en ole ostanut,  kun ei lakanapyykkiä ole enää aikoihin tullut entiseen tapaan.  Mun esikoinenkin kun täyttää jo 40. Nyt vaan koiran sairastumisen vuoksi käytin lakanoita sen pedeillä muovisuojuksen päällä ja siksi on paljon silitettävää. Mulle sileät lakanat on aina ollut vähän sellaista arjen luksusta ja mahtuuhan ne paremmin liinavaatekaappiinkin.

Koira ei ole vieläkään tajunnut,  että se voisi mennä yläkertaankin.  Kunhan tajuaa, saan vietyä toisen koiranpedin takaisin yläkertaan,  minne se kuuluukin.  Sitten imurointi. Parin tunnin päästä koiran kanssa päivälenkille ja sen jälkeen ajattelin käydä synttärin kunniaksi paikallisessa juomassa lasillisen viiniä ja haen annoksen intialaista ruokaa mukaan.  64v on nyt täynnä täälläkin. 

Nro 162: Ketä muuta varten se ambulanssi sinne tarvitaan kuin mökissä asujaa varten? Ketä muuta varten sieltä pitää päästä lääkäriin tai kauppaan kuin mökissä asujaa varten? Mun pointti edellisessä oli,  että asiat,  jotka tekee itseään varten,  ei tunnu velvollisuudelta.  Jos taas ne pitää tehdä jotain muuta kuin itseä varten,  sitten tuntuu.