Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Onneksi en ole lääkärin osassa jonka on päätettävä tällaisista kysymyksistä. 

Itse ajattelisin että oikeudenmukaisin systeemi olisi tämä: ne jotka haluavat kuolla, niitä autetaan. Ne jotka haluavat elää, niitä autetaan esim. tiettyyn ikään asti, kuten 80 vuotta, ja tämän jälkeen ei tarjota enää parantavia hoitoja vaan heidät autetaan kuolemaan arvokkaasti. Jos tasa-arvo lähtee kysymyksestä että kaikille taataan sama AIKA, muita eettisesti vaikeampia kysymyksiä ei tarvitse punnita. 

Tänä päivänä onneksi lääkärinkään ei tarvitse enää päättää asioista vaan sanelupolitiikka tulee ylemmältä taholta eli poliitikoilta. Jos rahaa ei ole, sitä ei ole. Lääkärit tekee potilaan hyväksi sen, mihin ylemmältä taholta on annettu lupa. 

Vierailija kirjoitti:

En mä usko enää mitään Doriksen sanomaa, mutta mä kirjoitan silti joskus tänne. Vähän ärsyttää kyllä kun se signeeraa aina omat juttunsa, mutta sit ne on helppo hyppiä yli. Niin kuin muutkin turhat jutut. Harvoin on mitään kiinnostavaa keskustelua.

Ja mä uskon, että joku ihan vaan trollaillakseen kirjoittaa Doriksen nimissä kaikenlaista. Ihan kuten aikoinaan Kaksplussalla mun nimissä kirjoitettiin kaikenlaista soopaa. En siis todellakaan usko, että kaikki "Doriksen" kirjoittamat jutut olisi hänen kirjoittamiaan. Kun on omakohtaista kokemjuusta siitä, että joku tai jotkut yrittävät esiintyä minuna. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Otanpa nyt kantaa tähän kirjautumiseen. Mä aloitin keskustelupalstoilla kirjoittamisen jo noin neljännesvuosisata sitten. Ensin Kaksplussalla. Siellä aika usein kävi niin, että jos käytti jotain epävirallista nimimerkkiä - kuten minä alussa "Nenä" eli **  ja sittemmin nimimerkillä Keittilönoita - jotkut keksi trollailla käyttäen jonkun toisen käyttämään nimimerkkiä. Oli joskus vähän ärsyttävää tulla töistä kotiin ja kun illalla sitten menin palstalle, joku oli kirjoitellut vaikka mitä ääliömäisyyksiä mun nimissäni. Onneksi suurin osa palstalaisista tiesi, että nuo jutut ei kyllä tosiaankaan ole mun näppikseltä. 

Sitten sinne tuli mahdollisuus rekisteröityä ja se oli hyvä. On selvää, että kaikki ihmiset eivät halua, että heidän kommenttinsa A tulee yhdistettyä heidän kommenttiinsa B. Kun aikoinaan siirryin Kaksplussalta tänne, johonkin threadiin oli mun kommenttini jälkeen tullut muita kommentteja ja sitten jotkut

Jaahas..palsta ei hyväksy ylösalaisin käännettyä kysymysmerkkiä noiden kahden * -merkin väliin.

Otanpa nyt kantaa tähän kirjautumiseen. Mä aloitin keskustelupalstoilla kirjoittamisen jo noin neljännesvuosisata sitten. Ensin Kaksplussalla. Siellä aika usein kävi niin, että jos käytti jotain epävirallista nimimerkkiä - kuten minä alussa "Nenä" eli **  ja sittemmin nimimerkillä Keittilönoita - jotkut keksi trollailla käyttäen jonkun toisen käyttämään nimimerkkiä. Oli joskus vähän ärsyttävää tulla töistä kotiin ja kun illalla sitten menin palstalle, joku oli kirjoitellut vaikka mitä ääliömäisyyksiä mun nimissäni. Onneksi suurin osa palstalaisista tiesi, että nuo jutut ei kyllä tosiaankaan ole mun näppikseltä. 

Sitten sinne tuli mahdollisuus rekisteröityä ja se oli hyvä. On selvää, että kaikki ihmiset eivät halua, että heidän kommenttinsa A tulee yhdistettyä heidän kommenttiinsa B. Kun aikoinaan siirryin Kaksplussalta tänne, johonkin threadiin oli mun kommenttini jälkeen tullut muita kommentteja ja sitten jotkut olettivat, että ne muut kommentit olisi olleet mun kirjoittamiani. Pitkään mietin rekkautumista tälle palstalle ja kun sitten koronavuosina joku palstalla tokaisi - pilkallisesti tosin, kun halusin olla viemättä koronavirusta yli ysikymppisille vanhemmilleni - että mä olen niin reipas ja tunnollinen lammas, niin tuostahan mä itselleni nikin nappasin.

Doris kirjoitti jossain vaiheessa rekkautuneena, mutta enää ei kirjoita. Ja koska näin, niin kuka vaan voi esiintyä Doriksena. Ihan kuten aikoinaan ennen rekautumismahdollisuutta Kaksplussalla kuka vaan pystyi esiintymään "Nenänä" tai Keittiönoitana. 

Mä hoidin aikoinaan päivittäin lähisukulaiseni esikouluikäistä lasta, kun isänsä oli vakavasti sairas ja äitinsä tietysti puolisonsa mukana kaikissa hoidoissa ja lääkärissä käynneillä. Vaikka sairaanhoitajana tiesinkin, että lapsen isän tilanne oli jo toivoton, joka päivä kuitenkin näin, miten tärkeää lapselle oli se, että isä oli vielä olemassa. Mä olin myös se, joka pienelle pojalle kertoi, että isä on nyt kuollut. Elettiin ysärin alkua ja vaikka oltiinkin jo laman laineilla, silloin sentään vielä yritettiin. Ehkä tämän kokemukseni vuoksi ajattelen niin, että alaikäiselle lapselle jokainen päivä, jonka saa vielä pitää vanhempansa, on tärkeä. Tänä päivänä vain rahalla on merkitystä.