Reipas ja tunnollinen lammas

Sinulle, jolta pappa on kuollut, niin osanottoni <3 Ei sillä ole merkitystä, vaikka menetetty ihminen olisi vanhakin ja kuolema odotettavissa, koska suru on silti suuri, jos tämä ihminen on ollut läheinen. 

Mulla on tänään ollut taas sytoväsymyspäivä. Onneksi työhomma, joka tuli tehtäväksi, ei vienyt kuin tunnin. Sen jälkeen sain mennä taas huilimaan. Mulla on kännykän asetus niin, että jos on joku huijaus- tai häirikkösoittaja, niin näyttö menee puhelimen soidessa punaiseksi. Iltapäivällä soikin ja meinasin huitaista jo ennen vastaamista puhelun poikki, mutta huomasin näytöllä nimen. Firman toimitusjohtaja soitti :D Vastasin sitten ja naurettiin, että ties mitä tuo tekoäly oikein vahtiikaan, koska kyllähän pomon soitto oloneuvokseksi siirtyneelle työntekijälle ON häirikkösoitto. Kohta koira iltalenkille, sitten tiskikone päälle ja sitten ei muuta ohjelmaa enää. 

Nro 154: Mä jäin vähän miettimään tuota sun kommenttiasi. Kummallakin pitää olla joku kiinnostuksenkohde eikä sen tarvitse olla sama? Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ei olisi yhtään mitään kiinnostuksenkohteita. Jos oletetaan, että Maija on kiinnostunut jääkiekosta ja Anne on kiinnostunut oopperasta, niin mikä olisi se "samanhenkisyys", joka saisi heidät ystävystymään? Mainitsit reissaamisen, mutta siten, että reissaaminen kiinnostaisi molempia eikä vain toista. 

Tuosta takertumisesta olen kanssasi ihan samaa mieltä. Siksi ihmissuhteita  on hyvä olla useampia, jotta ei kenestäkään muodostu toiselle elämän ainoaa ihmistä. 

Mietin myös noita arkisia kohtaamisia. Olen jo 64 v eli elänyt aika monta vuosikymmentä aikuisenakin ja kyllä ne kohtaamiset tapahtui opiskelupaikassa, töissä, naapurustossa, harrastuksissa jne ennen älypuhelimia ja koronaakin. Tarkoitan, että ei ennenkään ihmiset pysäytelleet kadulla tai kauppakeskuksissa tuntemattomia ja alkaneet juttelemaan niitä näitä. Itseasiassa jos joku tekikin niin, niin ensimmäisenä ajatteli, että joko se pummaa kohta rahaa tai sitten se on muuten vaan päästään vialla. Mä en siis tunnista, millä vuosikymmenellä näin olisi toimittu aiemminkaan. Siis ennen koronaa. Se vaikutus varmaan koronalla oli, että kun ihmiset jäivät enemmän kotiin ja remontoivat kotinsa ja sisustuksensa viihtyisämmäksi, niin siellä kotona nyt sitten kans viihtyy paremmin. Mutta ei ennen koronaakaan jonkun ihan random-tyypin kanssa minnekään kahviloihin tms lähdetty. Mietin nyt sitäkin, että vaikuttaako tutustumiseen se, että nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt (tästähän yökerhot jo valittaakin) , joten eivät käy enää sellaisissa paikoissa? Kirjoitin aiemmin, että meillä ei Suomessa oikein ole mitään "joutilaisuuspaikkoja", joihin aikuinen ihminen voisi mennä ihan vaan oleskelemaan ja katselemaan, oisko joku, jolle mennä juttelemaan. Mutta ei sellaisia kyllä ollut ennen koronaakaan, jos baareja yms ei lasketa. 

Mulla voi hyvinkin olla, jos nukahdan kesken telkkarin katsomisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei ole tehty edunvalvontavaltuutusta ajoissa? Tärkeä paperi, jolla turvataan ja hoidetaan monenmonta omaisen asiaa kun tämä ei enää itse pysty. Olen itse isäni valtuuttama, isän, joka on vieläkin ikäihmisenä täydessä järjessään eikä saa kotihoitoa muuta kun lapsien taholta. Mutta onpahan tehty, niiden huonojen vuosien varalle. 

Kuten sanottua, huolimatta tuosta valtuutuksesta asian käsittely kestää minimissään puoli vuotta. Se(kään) ei aja itsemääräämisoikeuden edelle. Vanhus voi kieltäytyä muistitesteistä ja lääkityksistä. Kotihoidon avusta. Jos muistitestejä ei tehdä, ei edunvalvontaakaan voi hakea. 

Nimenomaan se valtuutus on vasta valtuutus ja sille pitää sen jälkeen hakea lainvoima. Eli juuri ne muistitestit, mahdollisesti pään magneettitutkimus ja sitten jossain vaiheessa lääkäri kirjoittaa lausunnon, joka sitten yhdessä sen valtuutuksen kanssa toimitetaan eteenpäin ja odotetaan, että valtuutettu saa oikeudet hoitaa vanhuksen asioita. Ja siinä tosiaan menee kuukausia. 

Ap tarkoittaa varmaan asiaa yleisemminkin, mutta mulle tuli aloituksesta mielene,  että tämä kaveri tapaa silloin tällöin ihan mielellään, mutta teatteri ei välttämättä kiinnosta. Kysymys onkin, pyytääkö hän koskaan mukaansa teatteriin tai käykö yleensäkään teatterissa?

Mulla on elämässäni ihmisiä, joiden kanssa tapaamiset on aika extempore. Mutta tämä on molemminpuolista eikä tehdäkään mitään etukäteissuunnitelmia. Sitten on muutama, joiden kanssa voidaan sopia ihan ulkomaanreissujakin. En pidä siitä, että lupaisin jollekin lähteä mukaan ja sitten peruisin, joten jos mun vastaukseni olisi "ehkä", niin sanon sen sijaan "ei". Voi olla, että olisinkin voinut lähteä mukaan, mutta sanomalla "ei" toinen voi pyytää jonkun muun mukaansa tai mennä vaikka yksin. En siis jätä asiaa roikkumaan ilman, kuten ap:n tapauksessa kaveri jättää.