Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Omassa lähipiirissäni olen nähnyt myös seuraavan kuvion pariinkin kertaan:
Ensin on joko tiukkaa työttömyyden tms. takia tai sitten läheltä piti -tilanne, esim. YT:t joissa välttää potkut niukasti. Kulutus laitetaan säppiin, kaikesta säästetään, osa on muuttanut pienempään asuntoon tai esimerkiksi myynyt auton. Tukitilanne pelottaa, eli pienelläkin ansiosidonnaisella kituuttavat koittavat säästää koska jos töitä ei löydy, kohta on vielä vaikeampaa.
Sitten ajat paranee, uusi työ löytyy tai saa vaikka palkankorotuksen. Henkilön ei tee enää mieli kuluttaa. Vaikeiden aikojen trauma on edelleen liian tuoreena mielessä, minkä lisäksi kuluttamisen vähentäminen laittoi huomaamaan, miten vähän rojua ja rompetta sitä lopulta elääkseen tarvitsee. Kulutus ei lähde uuteen kasvuun, säästäminen sen sijaan lähtee.
Totta tuokin. Mä olen omassa lähipiirissäni - allekirjoittanut mukaanlukien - huomannut myös sen, että kun ikää tulee lisää, ei enää arvostakaan rahaa yhtä paljon kuin vapaa-aikaa. Moni tuttuni on lyhentänyt työaikaansa ja samalla laskenut elintasoaan. Mä itse tein 2,5 vuotta vain 3-päiväistä työviikkoa ja sitten hyppäsin kokonaan pois työelämästä 11 kk ennenkuin alin eläkeikä tulee edes täyteen. Kuukausituloni ovat tällä hetkellä 0 €, mutta ei multa mitään tarpeellista puutu. En edes osta ruokakaupasta kaikista halvinta, vaikka tarjoukset hyödynnänkin.
Moni tuttuni on jäänyt hiljattain eläkkeelle, mutta ei kukaan heistä ole alkanut pankkikortti vinkuen riehumaan kauppakeskuksissa tai käymään jatkuvasti ravintoloissa syömässä vaan nauttivat kiireettömyydestä kotonaan tai mökeillään. Moni on myös todennut, että kun ei enää ole työelämässä, ei niitä harmaita hiuksiakaan tarvitse enää käydä kampaajalla värjäyttämässä. Se, mihin rahojaan ehkä tuhlaavat, on ulkomaanmatkat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuisikohan siitä, että niillä ei ole rahaa, joilla on puutetta jostain tavarasta? Ja ne joilla on rahaa, on jo yllin kyllin kaikkea.
Eli seurausta hallituksen politiikasta, jossa köyhimmiltä otettiin, ja annettiin rikkaimmille. Seuraukset tästä tiedetään, ja onpa se lisännyt myös työttömyyttä, kun ei kuluteta kuten ennen. Ei Roope Ankkakaan kuin kylve rahoissa, eli ei ne rahat talouden rattaita voitele.
Ei johdu. Sosiaalitukien kulutus on taloudelle pelkkää tappiota, se ei auta yhtään ketään kun tehokkuustappio tulee jo hyödyttömän elättämisestä sinänsä. Suurin syyllinen on asuntokuplan puhkeaminen, keskiluokka maksaa ylihintaisten vessakeittiöidensä miljoonalainoja ja loput verotetaan pois. Siinä se merkittävin syy kulutuksen sakkaamiseen on pähkinänkuoressa.
Toisaalta myös vuokrat ovat nykyisin ihan järkyttäviä eli pienituloinenkin maksaa asumisestaan ihan suhteettoman paljon. Ja kulkee sitten linttaan astutuissa kengissä, koska uusiin ei ole varaa ilman, että jättää esimerkiksi lääkkeensä ostamatta. Hyvätuloinen taas, jolla on jo monta uudenveroista kenkäparia, ei osta taas yksiä kenkiä lisää vain siksi, että pienituloinen joutuu jättämään kengät ostamatta.
Juttu on taas maksumuurin takana, joten en tiedä, mitä nuo haastatellut ovat kertoneet syiksi. Mä olen miettinyt sitäkin, että Suomessa on vasta muutaman vuosikymmenen ollut sellainen osta-osta-osta -meininki, jossa ihmisillä raha polttelee taskuissa. Ei tarvitse kuin palata ajassa taaksepäin 1980-luvulle, niin vaikka silloin elettiin nk kulutusjuhlaa, niin kyllä se jatkuva ostelu oli enemmänkin juppien hommaa ja tavallinen suomalainen edelleenkin osti vain tarpeeseen. Sain esikoiseni kasarin puolivälissä ja oli ihan tavallista, että vaunut, pinnasängyt, hoitopöydät, vauvanvaatteet ja lelut kierrätettiin eli sukulaisilta ja kavereilta sai niitä ja kun itse ei enää tarvinnut, laittoi taas kiertoon. Lasten "kilpavarustelu" alkoi oikeastaan vasta tällä vuosituhannella eli se, että lapsille pitää olla uusinta ja hienointa - vaikka osamaksulla - ja vanhemmat syö sitten vaikka kaurapuuroa, kunhan naperolla on parasta.
Samoin on sitten tämän vuosituhannen juttuja ollut sekin, että kotien sisustusta vaihdetaan aina uusien trendien mukaisesti. Blogit tulivat vuosituhannen vaihteessa ja erilaisia sisustusblogeja oli vaikka kuinka paljon. Blogien suosio kuitenkin romahti ja vähän luulen, että romahti myös suomalaisten into vaihtaa jatkuvasti sisustustaan. Tähän päälle vielä muutaman vuuoden takainen konmarittaminen sekä minimalistinen sisustus, niin ihmiset haluavat pikemminkin ylimääräisestä tavarasta eroon kuin ostaa lisää.
Ja tietenkin on paljon muitakin syitä kuten työttömyysturvan ja irtisanomissuojan heikentäminen eli on järkevää säästää pahan päivän varalle.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tämä matematiikan opiskelija on, joka vielä harjoittelee numeroita? Pyydä äidiltä paperia ja harjoittele siihen. Rasittavaa meidän jo osaavien lukea niitä aikuisten ketjusta.
Mä taas ajattelen, että hän seuraa tuolla tavalla, paljonko kommentteja katoaa bittiavaruuteen. Eli jos kommentin järjestysnumero on 370, kun hän laittaa kommentiksi 370, niin mikäli hänen kommenttinsa on huomenna järjestysluvulla 360, silloin tietää, että 10 viestiä on taas poistettu.
Mitä hän sillä tiedolla tekee? Jotain gradua vai? Kaikki on katoavaista täällä maailmassa.
Ehkä seuraa ihan vain mielenkiinnosta? Mitä kukaan muukaan tekee yhtään millään, mitä tässä ketjussa on kirjoitettu?
Jos olet viime aikoina seurannut vanhustenhoidon tilannetta, niin ihan varmasti niille rahoille on käyttöä. Mitä enemmän sulla on rahaa ostaa yksityiseltä palveluntarjoajalta erilaisia hoivapalveluita, sitä pidempään pystyt asumaan omassa kodissasi. On myös paljon liikkumista helpottavia apuvälineitä, joita ei kuitenkaan saa julkiselta. Esim isäni osti muutama vuosi sitten asuntoonsa porrashissin. Maksoi silloin noin 10 000 €. Ei sellaista olisi saanut mistään apuvälinelainaamosta eikä edes maksusitoumusta hyvinvointialueelta sellaiseen.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/