Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
"Toisaalta eipä ysärin puolivälissä, kun koko World Wide Web oli vielä ihan uusi asia, voinut tietokoneeltaan mitään sijoitusvinkkejä edes hakea. Nyt tilanne on ihan toinen. En edes tiedä, miten siihen maailmanaikaan olisi jotain pörssijuttuja voinut seurata ja ostaa ja myydä kurssimuutosten mukaan."
Ihan jokaisen päivän Hesarissa (paitsi sunnuntain ja maanantain) oli edellisen päivän kurssit Helsingin pörssissä. Näin oli toki monessa muussakin lehdessä, mutta satuin itse lukemaan Hesaria. Talousasioita saattoi myös seurata esim. Kauppalehdestä ja Talouselämästä. Osto- ja myyntitoimeksiannot joutui tosin tekemään pankin tiskillä, mutta sinne pääsi aina pienellä jonotuksella, ja pankkikonttoreita oli paljon tiheämmässä kuin nykyisin.
Juu, muistan kyllä tuon, mutta yleensä pankin konttorit oli auki silloin, kun mä olin töissä. 20 minuutin lounastauolla ei olisi ehtinyt. Ja tosiaan ei tullut tilattua Talouselämää tai Kauppalehteä, kun piti hoitaa ne muksutkin ja käydä töissä. Ja oli mulla silloin vielä isokokoinen koira, kaksi kissaa ja kaksi hamsteriakin. Enkä nyt tarkoita tätä millään pahalla vaan mun elämäntilanne ei nyt yksinkertaisesti silloin mahdollistanut mitään pörssisijoittamista. Ja ihan tyytyväinen olen ollut tekemiini valintoihin. Säästöjä ja sijoituksia on, vaikka on myös velaton omistusasuntokin. Ja jopa niin mukavasti, että ei ole tässä puoleen vuoteen tarvinnut vaivata itseään enää työnteolla, mutta ei myöskään nostaa mitään tukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaalle määrätään edunvalvoja, jolla on henkilöön kohdistuva edunvalvonta. Hän vastaa siitä, että ainakin joku pesee pyykit - oikeasti muistisairas ei itse siihen kykene.
Ei vastaa - kokemusta on. Sen lisäksi myös edunvalvonnassa olevalla henkilöllä on itsemääräämisoikeus.
Joo, mut on sosiaalityö lisäksi. Ei ole oikeutta heitteillepanoon itsemääräämisoikeuteen vedoten.
Olet oikeassa, mutta vaikka olisi miten laaja edunvalvonta, niin ei se edunvalvojakaan sen paremmin kuin omainenkaan voi väkisin syöttää vanhukselle lääkkeitä, väkisin raahata suihkuun tms. Kirjoitinkohan tässä vai jossain toisessa saman aiheen ketjussa, että mun äiti oli aikoinaan vajaat 2 viikkoa intervallipaikalla hoivakodissa ja sieltä soitettiin mulle ja sanoivat, että eivät he saa äitiä ottamaan lääkkeitään, syömään eikä mitään muutakaan tekemään ja kysyivät multa, mitä nyt tehdään. Mä vastasin, että koska äiti on avioliitossa isäni kanssa, niin ei mulla ole mitään juridisia oikeuksia päättää yhtään mistään vaan soittakaa isälle. Niin ne soitti ja isä käski niiden toimittaa äiti taas kerran nestehukan takia päivystykseen. Päivystyksestäkin soittivat mulle, että mitä tälle tehdään. Vastasin samoin eli soittakaa isälle. Isä halusi äidin kotiin, joten mä sitten kävin hakemassa äidin päivystyksestä kotiin. Ja sama rumba jatkui. Mun äiti oli 3 kuukauden aikana 4 kertaa päivystyksessä nesteytettävänä ja vikalla kerralla joku lääkäri teki saattohoitopäätöksen. Isälle oli aika kova paikka, ettei äitiä enää pidetäkään väkisin hengissä. Saatiin hyvinvointialueelta kotisairaalan palvelut ja äiti eli vielä 3 viikkoa.
Pointtini nyt tässä on, että vaikka omainen näkisi muistisairaan tilanteen olevan todella huolestuttava, niin aika vähän omaisella on mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään. Tai vaikka muistisairaalla olisi edunvalvojakin, niin ei sekään voi valvottavaansa sitoa sänkyyn kiinni, syöttää väkisin lääkkeitä jne. Mä sain aikoinaan puhutta äidin ympäri - ihan siis oveluudella ja huijaamalla - moniin juttuihin, mutta hoivakodeissa on nykyisin niin paljon puolikielisiä hoitajia, ettei niiden kielitaito edes riitä sellaiseen. Jos sitä hoivakotipaikkaa nyt edes saa.
Vierailija kirjoitti:
Ei rikkaita kannata korkeilla veroilla ajaa pois Suomesta. Sen sijaan tuet voisi lopettaa. Tämä ajaisi tuilla elävät ja tukien perässä Suomeen muuttavat pois Suomesta, miksei vaikka Ruotsiin. Suomella voisi vihdoin olla toivoa saada taloutensa tasapainoon.
No en nyt kyllä kannata tätäkään. Vaikka olisi miten ahkera, koulutettu tms, niin kuka vaan meistä voi sairastua tai vammautua. Jotkut jopa syntyvät vammaisina. Mihin sinä nämä ihmiset lähettäisit? Siperiaan? Mutta eilen mietin, että onhan tämä meidän tukijärjestelmä kyllä sellainen, mikä houkuttelee tänne muualta maailmasta ihmisiä. Voisiko systeemiä muuttaa niin, että kun tulet Suomeen, tulet tänne töihin. Ei vapaata pääsyä tänne vaan työlkupa ensin ja sen myötä oleskelulupa. Ja kun olet esimerkiksi 3-5 vuotta elättänyt täällä itsesi työstäsi ansaitsemallasi palkalla, vasta sitten olisit oikeutettu erilaisiin tukiin? Maailmassa on monia maita, jonne ei millään "kumivenellä" tulla elämään yhteiskunnan rahoilla ja sitten tuoda perässä puoli sukua mukaan. Ymmärrän kyllä, että pakolaisina eli sotien takia pakoon lähteneitä pitää auttaa, mutta kun tilanne kotimaassa rauhoittuu niin, että siellä voi lomaillakin, niin mikäli ei ole Suomessa töissä ja elätä täällä palkallaan itseään, niin takaisin kotimaahan vaan. Ikävä tilanne toki lapsille, jotka ovat ehkä syntyneetkin Suomessa, mutta jos se kotimaa on jo ihan turvallinen paikka asua, niin....
No siis onhan vuokralla asuminen monesti ihan järkevääkin. Ja säästää ja sijoittaa voi silloinkin, jos kerran rahaa riittää. Mun mielestä vuokra-asunnossa on se etu, että kuukaudessa pääset siitä asunnosta eroon. Omistusasunnostasi et todennäköisesti pääse, varsinkaan, jos se ei ole ihan nk paraatipaikalla.
Kaikissa asumismuodoissa pitää miettiä, mihin on varaa. Jos tulot on ihan ok hyvät eli maksaa asumisensa ilman mitään tukia, niin aika vähän riskejä vuokralla asumisessakaan on. Korkeintaan silloin, jos on yksityishenkilö vuokranantajana ja tämä päättääkin haluta asunnon omaan käyttöönsä. "Oma käyttöhän" tarkoittaa myös sitä, että haluaa antaa asunnon lapselleen tai vaikka lapsenlapselleen asunnoksi. Vuokranantajan ei siis tarvitse itse muuttaa siihen. Mulla on muutama tuttu, jotka ovat saaneet asumistukea ja nyt, kun tuen määrää on pienennetty ja Kela vissiin laskenut niitä rajoja, niin ovat jokseenkin pulassa, kun halvempaa asuntoa ei tunnu löytyvän. Toisaalta omistusasuntoihinkaan ei enää saa asumistukea eli jos työt loppuu ja ansiosidonnainen on liian pieni kattamaan kuluja, niin eipä se ole häävi tilanne omistusasujillakaan.
En ole koskaan laskenut, olisiko mun kannattanut ennemmin asua vuokralla ja sijoittaa kuin ostaa tämä asunto. Toisaalta eipä ysärin puolivälissä, kun koko World Wide Web oli vielä ihan uusi asia, voinut tietokoneeltaan mitään sijoitusvinkkejä edes hakea. Nyt tilanne on ihan toinen. En edes tiedä, miten siihen maailmanaikaan olisi jotain pörssijuttuja voinut seurata ja ostaa ja myydä kurssimuutosten mukaan. Pankkihan sen sijoittamisen olisi joutunut tekemään asiakkaan puolesta. Tai no joo, jos olisi perehtynyt asioihin, niin varmaan olisi onnistunut itsekin. Mutta mulla oli kahden lapsen yh:na muutakin tekemistä. Ja kyllä mä asuntolainaa maksaessanikin joka kuukausi vähän säästin ja kun vuosituhannen alussa vaihdoin hoitoalalta it-alalle ja palkka nousi merkittävästi, aloin myös sijoittaa. Ja lyensin myös asuntolainaani nopeammin kuin mikä oli alkupåeräinen maksusuunnitelma. Netin ansiosta nuoret ovat nykyisin tietoisempia erilaisista vaihtoehdoista kuin mitä me vanhukset tiedettiin 30 vuotta sitten.
1980-luvulla vielä ajateltiin, että asunto on hyvä sijoituskohde, koska asuntojen arvot vaan nousee. Ysärin lama sitten opetti, että no eipä nousekaan vaan voivat romahtaa. Ilman sitä hintojen romahdusta ei mullakaan olisi ollut varaa ostaa tätä asuntoa. Tässä taloyhtiössä yksi perhe joutui myymään asuntonsa ja perhe, joka tässä mun nykyisessä asunnossani silloin asui, sai sen isomman asunnon huomattavasti halvemmalla kuin mitä siitä olisi joutunut maksamaan ennen lamaa. Joten hekin sitten myivät tän asunnon mulle halvemmalla.
Mun yksi ystävä asui oman asuntonsa putkiremontin ajan senioritalossa. Kävin muutaman kerran kyläilemässä ja oli tosi kiva asunto. Esteetön, kaikki ovet liukuovia eli oli helppo sisustaa. Senioritalossa oli alakerrassa myös yhteisiä tiloja, mutta ystäväni sanoi, että eipä niissä juuri porukkaa koskaan näkynyt. Senioritalo oli ihan kauppakeskuksen vieressä eli palvelut silleen lähellä. Ikävä kyllä niistä vuosista sen kauppakeskuksen ympäristö on muuttunut aika paljon. Kiitos peukkupäiden. On mun lähin kauppakeskukseni, jonne tosin mun pitää mennä bussilla, mutta pyrin välttämään siellä käymistä. Asun vain muutaman kilometrin päässä sieltä nk nukkumalähiössä. Täällä on oikein mukavaa ja rauhallista. Toistaiseksi. Uskallan lähteä koirani kanssa ulos vaikka keskellä yötä. Toistaiseksi. Jahka kaupunki saa rakennettua raiteet tännekin (onneksi toistaiseksi täällä asuvat kunnallispoliitikot puoluetaustastaan riippumatta vastustaa raiteita tänne) , pitää miettiä muuttoa jonnekin muualle. Vaikka sitten Seinäjoelle, missä en ole ikinä edes käynyt.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/