Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija wrote:
Monella tärkeällä taholla on rahat kiinni kaupallisissa kiinteistössä ( se on: mm toimistot). Sijoittajien rahoja tässä ollaan pelastamassa. Halutaan kieltää se tosiasia, että etätyö on pysyvää, eikä tule poistumaan, ja sen seurauksena monien surkeiden, varsinkin 1950-80 -luvuilla rakennettujen toimistorakennusten markkinahinta samoin kuin vuokrat tulevat laskemaan rajusti.
M42
Meillä vaihdettiin jo reilu vuosi sitten Helsingin toimitilat pienempiin tiloihin ja nyt ollaan lakkauttamassa kokonaan Turun toimitiloja. Firmalle ihan turhia vuokrakuluja.
Jos olisin vielä lähitöissä, työnantajan olisi ihan tuirha kuvitella, että vielä klo 16:01 tekisin yhtään mitään töitä. Tai aloittaisin työni minuuttiakaan ennen klo 8:00. Kun olen etätöissä, voin jatkaa hommia vielä klo 16 jälkeenkin, jos tarve vaatii. Tai aloittaa aamulla jo aikaisemmin.
Olen tehnyt etätöitä jo yli 10 vuotta ja jos työnantajani päättäisi, että mun pitää raahautua joka aamu klo 8:ksi toimistolle, toki niin tekisin, mutta ihan turha kuvitella, että tulisin mninuuttiakaan aikaisemmin tai olisin minuuttiakaan pidempään kuin klo 16. Ihan sama, mikä palaveri tai homma olisi kesken. Lähtisin kotiin minuutilleen klo 16:00.
Vierailija wrote:
Jep, näinhän se taitaa mennä.
Olen myös lähestynyt paria välittäjää ja tiedustellut heiltä, jos on jotain muuta tarjontaa kuin mitä julkisissa ilmoituksissa, mutta ei ole tällä hetkellä.
Seuraavaksi uusia hakuvahteja askartelemaan.
Kun mun vanhemmat aikoinaan päätti ostaa sen mun edellisen asunnon mulle vuokra-asunnoksi, koko asuntoa ei edes ehditty laittaa välittäjälle. Siskoni kun tunsi perheen naapurinaan, niin naapuri ihan itse antoi vanhempieni tulla katsomaan asuntoa. Ja kun vanhempani maksoivat pyyntihinnan, olisi ollut ihan tyhmää niin ostajalle kuin myyjällekin maksaa jollekin välitysfirmalle palkkioita. Ja kun itse aikoinaan ostin tämän, missä nyt asun, niin tunsin jo - koska oli naapurini ja esikoiseni parhaan ystävän vanhemmat - myyjän eikä silloinkaan mitään välittäjää tarvittu. Hekin muuttivat samassa taloyhtiössä, mutta vain isompaan asuntoon. Eli siinäkään asuntokaupassa ei tarvittu välittäjiä.
Vierailija wrote:
Ärsyttää kanssa nykyään vuokra-asuntojen kohdalla pakkositouttaminen vähintään vuodeksi. Aina asuntoa vuokratessa ostaa ikäänkuin sian säkissä, vaikka olisi sitä etukäteen käynytkin katsomassa. Ei voi tietää, kuinka meluisa se on, millaiset naapurit, onko jokin piilevä ötökkäongelma rakenteissa sokeritoukkia, turkiskuoriaisia, piilevä kosteusvaurio jne. Jokainen näistä tullut vastaan, vaikka asuntoa käynyt katsomassa etukäteen.
Kukaan ei oikeasti muuta pois huvin vuoksi, jos asunto on hyvä ja kaikki asiat kunnossa. Muuttaminen on älyttömän rasittavaa touhua sekä kallista ja niin on myös asunnon etsiminen ja vuokraaminen. Se on iso potti rahaa uuden kämpän takuuvuokra plus muuttokustannukset, ei siihen kukaan kevein perustein lähde.
Samaa mieltä kanssasi. Harva taitaa muuttaa ihan vaan huvin vuoksi. Useimmiten taitaa syynä olla muuttunut perhekoko (joko suuremmaksi tai pienemmäksi) , muuttunut taloudellinen tilanne tai muuttunut muu elämäntilanne (esimerkiks työpaikan vaihto, uusi puoliso toisella paikkakunnalla jne). Jos nmitään näitä syitä ei ole, syynä muuttoon on paska asunto tai paskat naapurit.
Ammatinvalinta noin yleensäkin lisää eriarvoisuutta. Pankkivirkailijalla tai Kelan työntekijällä ei ole ongelmaa, kuka heidän lapsiaan vahtii, kun ovat ilta- tai yövuorossa. Ja palkkakin on eri ammateissa ihan erilainen, mikä sekin lisää eriarvoisuutta. Saman alan yrityksissäkin on eriarvoisuutta aiheuttavia tekijöitä. Yritys A tarjoaa työntekijöilleen kattavan työterveyshuollon, yritys B vainb sen lakisääteisen minimin. Joissain paikoissa saa työsuhde-etuna puhelimen, nettiyhteyden, työmatkakulut, e-passit tai jopa työsuhdeauton ja joissain ei mitään näistä.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/