Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Nro 141: Voi hitsi tätä lainaamista. Vaikka miten yrittää sorvata kommentteja, ei vaan onnistu. Joten kirjoitan uuden. Tarkoitat vissiin sitä Paxlovidiä? Tämä on kieltämättä aika kummallinen asia. Lääkkeellä on jo EU:ssa myyntilupa, mutta jostain syystä ei Suomessa Fimean antamaa lupaa. Monet lääkäritkin ovat jo ihmetelleet, miksi lääkettä ei ole saatavissa apteekeissa lääkärin kirjoittamalla reseptillä. Edellisen hallituksen aikana asian ymmäsrin, koska ei haluttu, että hvyäosaiset saisivat käydä ostamassa kenties henkensä pelastavan lääkkeen, mutta huono-osaisilla ei olisi siihen varaa. Nyt meillä on oikeistohallitus, joten ei pistäisi olla ongelmaa asian kanssa. Siis tarkoitan poliittista ongelmaa.
Kun taannoin selvittelin Paxlovidia, niin toki sillä on aika valtava määrä kontraindikaatioita monen muun lääkkeen kanssa. Ja varsinkin sellaisten lääkkeiden kanssa, joita riskiryhmäläiset käyttävät säännöllisesti. Tosin Paxlovid-kuuri kestää vain 5 vuorokautta ja osasta noissa läääkkeissä oli sellaisia, että viiden vuorokauden tauko ei olisi hengenvaarallista.
Toisaalta...kyseessä on uusi lääke. Muistan hyvin ajan, kun ainoastaan erikoissairaanhoidolla oli mahdollisuus määrätä mulle nivelreumaan metotreksaattia. Oli sen verran uusi hoitomuoto nivelreumaan, ettei esimerkiksi yksityisellä työskentelemä reumalääkäri saanut määrätä sitä. Ja muistan hyvin, kun reumani taas kerran aktivoitui ja lääkäri laittoi lähetteen HUS:in reumapolille, sieltä se tuli bumerangina takaisin perusteluna, että mä ole kuitenkin edelleen työkykyinen. En siis saanut edes sinne polille vastaanottoaikaa. Noh, nythän on jo pitkään saanut tuonkin lääkkeen yksityiseltä.
Paxlovidin saa siis edelleen vain julkiselta ja koska julkiselle ei pääse (joskus jo terveyskeskuksen takasinsoittoakin joutuu odottamaan yli viikon) , on koko lääkkeen antaminen siinä vaiheessa jo liian myöhäistä. Kun se pitäisi aloittaa mahdollisimman pian oireiden alettua. Tuo 80-vuoden ikäraja tietääkseni koskee vain ympärivuorokautisen hoivan tarpeessa olevia. Ei siis niitä teräsmummoja ja teräsvaareja, jotka edelleen asuu omissa kodeissaan ja pärjäävät ihan hyvin. Tämä on tosi vaikea asia ja itsekin miettinyt tätä paljon. Onko kyse sitten lopulta siitä, että kun niitä ympärivuorokautisen hoivan paikkoja on nytkin paljon vähemmän kuin sellaista paikkaa on kodeissaan odottamassa, katsottu, että saadaan edelliset hautuumaalle ja uudet sisään? En tiedä.
Aikoinaan, kun työskentelin sairaanhoitajana vanhainkodissa ja itse asiassa silloin osastonhoitajan sijaisena, meillä oli kerran kuukaudessa nk talokokous. Kerran johtaja alkoi selittämään, miten paljon tuottavampia toisessa Vantaan kaupungin vanhainkodissa oltiin. Siis heilllä asukkaiden vaihtuvuus ( = tuottavuus) oli paljon suurempi kuin meillä. Mä silloin hetken mietin ja kysyin, että koska meiltä asiakkaat lähtee pääsääntöisesti ruumishuoneelle, niin tarkoittaako hän, että meidän pitäisi alkaa toimimaan siten, että asiakkaat kuolisivat nopeammin.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, miksi tavis ei saa koronarokotusta edes ostamalla, mutta influenssarokotuksen saa.
Koska niitä koronarokotteita ei ole hankittukaan Suomeen kuin vain yli 65-vuotiaille sekä muille riskiryhmäläisille.
Onpa omituista. Tiedätkö yhtään syytä tähän. (En halua uskoa syyksi rahansäästöä.)
Ai niin, sinähän hieman arvelit sitä thl:n hybridi-immuniteettitutkimusta. Voisiko siinä olla perää. Milloin se mahtaa valmistua. Ei taida olla kummooset tulokset, kun Suomi on kuolemissa Euroopan kärjessä.
Minä luin siitä thl:n aiemmasta pneumokokkirokotustapauksesta. Se oli kyllä inhottavaa, miten he vain tutkimuksen ja lääkeyhtiön kanssa olevan kumppanuuden vuoksi markkinoivat huonoa rokotetta, vaikka tehokkaampi olisi ollut saatavilla.
En mäkään nyt ihan ensimmäisenä epäilisi rahansäästöä. Enemmänkin epäilen sitä, että Suomi teki taas jonkun "nerokkaan" sopimuksen rokotteiden hankinnasta. Ja kun on kerran sovittu, ei voi toimia toisin. Ja toinen on tietenkin toi THL:n tutkimus. On mahdotonta tehdä tutkimusta, jos ei ole riittävää tutkimusaineistoa. Jonkin verran tietysti voisi olettaa edellisen hallituksen ajalta, että se hallitus ei halunnut hyväosaisten pääsevän tässäkään asiassa etulyöntiasemaan. Siis "viemään köyhiltä rokotteet". Tällä nykyhallituksella tuollaista poliittista ongelmaa ei enää olisi, mutta silti tilanne on tämä. Veikkaan siis vaihtoehtoja A ) sopimuksista pidetään kiinni B) THL:n tutkimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän maskia. En halua taas sairastua. Toivoisin, että oireilevat ihmiset pitäisivät hajurakoa esim kassajonossa.
Pysy kotona. Kotiinkuljetukset on keksitty. En tule ikinä uhraamaan euroakaan enkä yhtään minuuttia, päivää, kuukautta, vuotta sinun takiasi. Yskitään kun tavataan. Kun taikapiikki ei auta, on aika eristäytyä.
Vaikka kommenttisi sävy onkin jokseenkin ikävä, olen samaa mieltä kanssasi. Jo keväällä 2020 tiedettiin, että parhaiten virukselta voi suojautua eristäytymällä sekä käyttämällä ffp3-hengityssuojainta silloin, kun ei ole mahdollista olla eristyksissä. Kun syksyllä 2020 annettiin maskisuositus (jotta ihmiset eivät taas vetäytyisi koteihinsa vaan jatkaisivat kuluttamistaan), tartuntaluvut nousivat maskisuosituksesta huolimatta. Suurin osa silloin makseja käyttävistä käytti vain joko kangas- tai kirurginmaskia. Hyvin vähän silloin näki ffp3- tai edes ffp2-hengityssuojaimia.
Se roskan eli käytettyjen maskien määrä, mitä ainakin täällä meidän hoodeilla pk-seudulla katujen varsilla näkyi, oli aika oksettava. Ja koska lumet aurataan kaduilta ja kipataan meillä Suomessakin sellaisenaan mereen, niin tonne Suomenlahteenhan päätyi aika paljon maskeja. Niistä oli myös vahinkoa linnuille, siileille ja muille luonnonvaraisille eläimille. Muistan hyvin sen talven 2020-2021, kun otin ylimääräisen koirankakkapussin aina iltaisin mukaan sekä kertakäyttöhanskat käteen, ja keräsin maahan heitettyjä maskeja ja kiikutin roskikseen.
Mä kerroin jo keväällä 2020 siinä pitkässä koronaketjussa palstalla, että kannattaa hankkia ffp3-hengityssuojaimia, jos kuuluu riskiryhmään tai perheenjäsen kuuluu. Ja kun katseli muuten silloin syksyllä ja sen jälkeen, miten ihmiset niitä kangas- ja kirurginmaskejaan käyttivät, niin enpä kyllä luottaisi yhtään sellaiseen käyttöön. Monella maski oli vaan suun edessä, mutta ei nenän. Välillä leuan alla ja välillä se tungettiin taskuun ja taas otettiin sieltä pois.
Jos joku nyt edelleen pelkää saavansa tartunnan (ja ymmärrän hyvin, että on ihmisiä, joilla on syytäkin pelätä) ei todellakaan kannata luottaa siihen, että Joku Muu suojaa sinua. Paljon järkevämpää on suojata itse itsensä. Ja ennenkuin joku tulee taas sanomaan, että voihan koronavirus tarttua silmien kauttakin, niin totean taas, että suojalasit maksavat noin 10€ ja niitä voi käyttää monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, miksi tavis ei saa koronarokotusta edes ostamalla, mutta influenssarokotuksen saa.
Koska niitä koronarokotteita ei ole hankittukaan Suomeen kuin vain yli 65-vuotiaille sekä muille riskiryhmäläisille.
Vain silloin, kun leivon jotain. Mä olen leipuri keskellä kämmentä. Muuten ammennan keittokirjoista ja netistä vain ideoita ja sovellan omalla tavallani.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/