Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 49: "Niin monen vanhuksen elämää helpottaisi se, että suostuttaisiin ottamaan sitä apua vastaan. Mutta ei, kun se maksaa ja pitää mielummin jättää perintöä lapsille ja ajaa ne omaiset loppuun. 

Eipä niistä kotihoidon tuomista ruuista kyllä oman muistisairaan kanssa ollut hyötyä, kun ei muistanut tai osannut syödä niitä. Siellä ne oli aina jääkaapissa tai pöydällä avaamattomina."

No niinpä. Ja monesti omaiset mahdollistavat tuon. Ei osata tai uskalleta pistää rajoja. Mä olen useammassakin tätä aihetta koskevassa ketjussa kirjoittanut just siitä, että ne rajat pitäisi osata laittaa ja mieluiten vielä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On kuitenkin hyvin helppoa lähteä siihen, että auttaa omia vanhempiaan. Se on jotenkin luonnollista ja tuntuu aidolta välittämiseltä. Saattaa jopa olla ihan mukavaakin, kun avuntarvetta on vielä vähän ja/tai harvoin. Kun avuntarve sitten ajan myötä lisääntyykin, omainen voi ollakin aika nalkissa. Ei voi lähteä perheen kanssa lomareissulle, koska kuka silloin hoitaa mummin/vaarin. Mitä pidempään huolehtii vanhustensa asioista, sitä vaikeampi on saada vanhus hyväksymään ulkopuolinen apu. "Ainahan sinä olet... " , "sinähän nyt osaat tämän niin hyvin..." jne. Puhun tässä nyt ihan omastakin kokemuksestani ja tiedän, miten vaikeaa on sitten myöhemmin saada vanhukset hyväksymään ulkopuolinen apu. Eivät he halua ulkopuolista apua, koska heidän mielestään on just hyvä, että omainen hoitaa. Eikä edes maksa mitään. 

Nro 51: "Tavallaan aika julmaa. Se luonnollisesti ymmärtää että palkattu kotihoitaja ei kerkeä jäämään kahville mutta sukulaisen luulisi kyllä ehtivän hetken keskustellakin ja vaikka kahvitella. Muistisairaan omaisena vanhuksellakin on kuitenkin rankkaa, kun keskustelukaveria ei enää sillä tavalla ole."

Onhan se tavallaan aika julmaa, mutta jos vanhus haluaa ilmaista kotipalvelua ja sitten sen päälle vielä kahvitteluseuraa, niin siinä alkaa sen omaisen oma elämä kärsiä. Usein kun tuo mainitsemasi "hetki" venähtää tunniksi. Jos se kestäisikin vaan 10-15 minuuttia, tilanne olisi ihan toinen eikä siihen tarvitsisi edes kahvia keittää. Ja kuten edellisessä jo sanoin, saattaisi käydä niin, että mitään apua ei varsinaisesti edes  tarvittaisi, vaan vanhus kaipaisi pelkästään sitä seuraa. Mun isä on nyt oppinut, että jos haluaa mut heille kahville ja rupattelemaan, hän kutsuu mut kahville. Jos hän haluaa mut sinne töihin, sitten en jää kahville. 

Nro 41: "Minusta tuo yhteisöllinen asuminen toimisi hyvin ennen sen muistisairauden puhkeamista tai ihan sen alkuvaiheessa. Vanhusten yhteisöllinen asuminen toisi heille virikkeitä, koska todella moni on yksin. Jo pelkästään keskustelu toisten kanssa virkistää. Ehkäpä se ruokailukin onnistuisi paremmin, kun olisi seuraa ja voisi katsoa toisilta mallia. Mutta ei ole niiden toisten vanhusten vastuulla huolehtia, että kaveri pärjää. Siellä saattaa olla hoidettuna jo oman puolison muistisairaus. Turha kuormittaa enää naapurin muistisairaudella."

Yhteisöllinen asuminen voi toimiakin tuossa tapaukserssa, JOS vanhus kaipaa ihan ketä tahansa seuraksi. Suurin osa vanhuksista - niin kotona kuin laitoksessa - ei kaipaa ketä tahansa seuraksi vaan nimenomaan omia lapsiaan, sisaruksiaan ja ystäviään. Tai sitä edesmennyttä puolisoaan. Senioritaloja on rakennettu jo vuosikausia ja jos hyväkuntoinen vanhus haluaa sellaiseen, niin näissä on sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Pandemia valitettavasti lopetti vanhusten päivätoiminnan aika pitkälti enkä tiedä, missä määrin sellaista on alettu järjestää uudestaan. Mutta siis hyväkuntoinen vanhus voi osallistua erilaisiin asioihin, vaikka asuisi kotonaankin. Harva vanhus edes haluaisi, että joukko tuntemattomia vanhuksia muuttaisi vanhuksen kotiin. Vanhuskin - kuten me muutkin - haluaa yleensä itse valita seuransa. Yleensä vanhus haluaa palvelutaloon tai vastaavaan vasta sitten, kun ei enää kotonaan pärjää. Erityisesti pelkää, että esim kaatuu yöllä vessareissulla ja kotihoitokin - jos sellaista käy - tulee vasta aamulla. On paljon vanhuksia, joita ei meinaa saada kotoaan muuttamaan edes kerrostaloasuntoon hyvien palveluiden lähelle. Omasta kodista halutaan pois vasta sitten, kun on aivan pakko. 

Tuohon edelliseen kommenttiini vielä sen verran, että ei liene harvinaista, että myös se vanhus mielellään sekoittaisi hoitajan ja omaisen roolit keskenään. Että saisi niinkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tarvitsemansa hoivan tai avun ja sitten omaisensa seuraa vaikka kahvikupposen ääressä tai vanhoja valokuvia katsellen. Mun isälläni oli alussa juuri tällainen ajatusmalli, mutta joka kerta, kun menen sinne jotain auttamaan tai hoitamaan asian, en jää samalla reissulla myös kahville. Muuten olisi hyvin helposti käynyt niin, että isä olisi nk tehnyt tikusta asiaa saadakseen mut paikan päälle pitämään heille tai siis oikeastaan isälleni seuraa. Isä kyllä edelleenkin sanoo laittavansa kahvin tulemaan, mutta mä sanon vaan, että itselleen voivat laittaa, mutta mä en jää kahvittelemaan.  Jos mulla on sinne mennessä "hoitajan lätsä" päässä, en ole silloin heidän tyttärensä, joka jää muuten vaan rupattelemaan ja juomaan kahvia. Isä onkin huomannut, että mitä useammin tarvitsevat mua sinne milloin mihinkin avuksi, sitä harvemmin enää käyn vain seurustelemassa heidän kanssaan. Niin ovat sitten suostuneet kauppojen kotiinkuljetuspalveluihin sekä siivousfirman palveluihin ja saaneet taas tyttärestään osan takaisin. Nyt 1,5 kuukauden aikana olen kutsunut vanhempani jo kaksi kertaa meillekin syömään ja hyvin ovat viihtyneet tuntikausia. Uskoisin, että vanhuksillekin on mukavampaa, jos omainen on omaisen roolissa, mukavaa seuraa ja läheisyyttä, ja sitten erilaiset hommat kuten esimerkiksi siivoukset tekee ulkopuolinen toimija. 

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että lapset hoitavat, vaikka sitten asuisivat sitten eri puolella Suomea. Oman muistisairaan vanhemman hoito ei ole kenellekään hyvä asia, koska muistisairauden hoito vaatii ammattitason osaamista. Lisäksi kun on kysymyksessä oma vanhempi, hoidossa on niin paljon henkilökohtaisia tunteita, että kaikki kärsivät tilanteesta. 

Ehdottoman huono säästämisen kohde. Kotihoito tulee aiheuttamaan lisää kuluja, kun työikäiset vanhempiaan hoitavat ihmiset uupuvat, väsyvät ja sairastuvat myös. 

Edes oma, loputtoman altruistinen vanhempani ei lähtenyt omaa dementiaan sairastunutta vanhempaansa kotihoitamaan - ja se on minusta täysin oikea ratkaisu! Hän olisi sairastunut itse, koska lähtökohtaisesti kärsi jo perussairauksista. 

 

"Oman muistisairaan vanhemman hoito ei ole kenellekään hyvä asia, koska muistisairauden hoito vaatii ammattitason osaamista. Lisäksi kun on kysymyksessä oma vanhempi, hoidossa on niin paljon henkilökohtaisia tunteita, että kaikki kärsivät tilanteesta. "



Olen tuosta aivan samaa mieltä. Huolehdin kyllä itse omista vanhemmistani (äidillä 96v  muistisairaus ja isä 94v liikkuu huonosti), mutta mulla on taustalla sairaanhoitajan koulutus ja lisäksi olin aikoinaan töissä niin vanhainkodissa kuin kotisairaanhoitajanakin. Vaatii taitoa, että pystyy vanhempiensa kanssa tekemisissä ollessaan erottamaan, milloin on heidän hoitajansa ja milloin on heidän tyttärensä. Jos tähän ei kykene, henkilökohtaiset tunteet pahimmillaan estävät toimimasta kuten vanhuksen kohdalla pitäisi toimia. 



Mä ihmettelen, missä päin Suomea on ollut hoivakodeissa niin hyvä tilanne, että niihin on voitu ottaa kotonakin pärjääviä vanhuksia. Kun aika usein ei pääse pitkään aikaan, vaikka ei enää pärjäisi kotona. Erityisesti mua on huolestuttanut välillä ilmoille heitetty ajatus vanhusten yhteisöllisestä asumisesta. Siis että pistetään mummot ja papat, jotka eivät kykene huolehtimaan edes itsestään, huolehtimaan itsensä lisäksi myös toisistaan. No ehkä on helpompi löytää pakkasesta 20 yöpaidassa liikkuvan vanhuksen ryhmä kuin yksi yksittäinen vanhus.