Reipas ja tunnollinen lammas

Mun äitini (nyt 96-vuotias)  aloitti "tämä saattaa olla viimeinen jouluni"-syyllistämisen, kun täytti 60 vuotta. Mä olen nyt 62-vuotias ja päätin viettää jouluni yksin. Tai siis kissan ja koiran kanssa. Omille lapsilleni asia on ihan ok, koska haluavat jo itsekin luoda omia jouluperinteitään.  Muun suvun kanssa tuli taas esiin tuo sama syyllistäminen. Mä vaan totesin, että tämä saattaa olla myös MINUN viimeinen jouluni, joten jospa nyt edes kerran elämässäni viettäisin joulun kuten itse haluan. 



Miksi alunperinkään lähdin tähän syyllistämisen perusteella sukujoulujen viettoon? Suurin syy on se, että vanhemmillani oli perheyritys, jossa myös siskoni oli vuosikymmeniä töissä. Isä ei siis päässyt edes töihin äitiä "karkuun" ja koska myös mun äitini on marttyyriluonne, isä olisi joutunut kaiken hereilläoloaikansa kuuntelemaan äidin valitusta pilatusta joulusta. Ja mun siskonikin sitten töissä. Ja kun se valitus ei olisi ollut vain jouluviikolla vaan olisi alkanut jo syyskuussa ja jatkunut ainakin maaliskuuhun. 



Koko tämä traditio siis alkoi alunperin siitä, että äitini ei suostunut viettämään joulua isän kanssa kahdestaan. Alussa oli ihan kivaa ja meidän lapsemmekin tykkäsivät viettää joulua serkkujen kanssa. Kun vanhempani eivät enää jaksaneet itse joulua järjestää, nakki napsahti mulle ja siskolleni. Ja suku koko ajan vain kasvoi, joten tuli yhä enemmän säätämistä. 



Mainittakoon tässä vielä, että kun minä ja siskoni oltiin pieniä, mun äitiäni ei olisi saanut kirveelläkään viettämään sukujoulua omien vanhempiensa (saatika appivanhempiensa) tai sisarustensa kanssa. Eli mun lapsuudessani meillä oli aina vain se ydinperhejoulu. Äidille ei kuitenkaan kelvannut, että hänen lapsillaan olisi ydinperhejoulu. 

 

En ole vielä tarkalleen päättänyt. Vietän joulua kolmistaan kissani ja koirani kanssa. Tykkään kyllä joulusta ja jouluruokien laittamisestakin, mutta tämä joulu on erilainen, koska ei tarvitse miettiä suvun erilaisia allergioita ja muita ruokarajoitteita eikä myöskään sitä, mitä jokaisen mielestä joulupöydässä pitää ehdottomasti olla, koska muuten joulu ei tunnu joululta. 



Tänä vuonna mulla tulee olemaan enemmän alkupaloja ja vähemmän pääruokaa. Pääruokana on vain joulukinkkua (valmiiksi viipaloituna ostettua), porkkanalaatikkoa (sekin kaupasta ostettua) sekä rosollia (niin ikään kaupasta ostettuna). Helpompi ostaa valmiina kuin alkaa tekemään yhdelle hengelle. Alkuruokina sitten tulee olemaan 

- riimihärkä + piparjuurella maustettu kermaviilikastike

- graavi lohi + hovimestarin kastike

- kananmunanpuolikkaat, joissa päällä majoneesirengas ja renkaan sisällä katkarapuja

- avocadosalaatti

- suolasienisalaatti

- keitetyt perunat

- vihersalaatti



Jälkiruuaksi teen piparkakkurahkan



Lisäksi mulle on tulossa Cittarista savupororouhetta, kylmäsavulohta ja Rahmsin minicoctailtaskuja. Savuporosta ainakin teen noihin jonkun täytteen, mahdollisesti myös kylmäsavulohesta. Tai sitten ehkä täytän noita sillä avocadosalaatilla. En ole vielä päättänyt. 



Riimihärkää tein viime vuonna ystäväperheellenikin ja ihastuivat siitä niin paljon, että tein tänä vuonna heillekin. Tulevat huomenna hakemaan. 

Eilen hain paikallisesta metsästäjänleikkeen. Tänään varmaankin kansalaattia ja huomenna paistan broilerinfileen. Sen kanssa salaattia. Joulupäivän iltana - riippuen siitä, mitä on vielä jääkaapissa - saatan tilata pizzan tai haen jotain intialaista ruokaa paikallisesta. 

Olen vastaillutkin jo useamman kerran, mutta vielä tuli mieleeni jotain. Alussa voi ollakin ihan mukavaa ja stressitöntä, kun on vain oma puoliso ja omat vielä kotona asuvat lapset joulua viettämässä. Mutta jossain vaiheessa voi käydä niin, että ei voikaan enää jättää isomummua/isovaaria jouluksi yksin. Jossain vaiheessa veli tai sisko eroaa ja sitten tuntuu ikävältä, jos veli/sisko joutuisi olemaan joulun yksin. Sen jälkeen ikääntyy omat vanhemmat eivätkä he jaksa enää joulua laittaa, joten onhan se nyt surullista, jos omilla vanhemmilakaan ei ole joulua. Niin ja puolison vanhemmila.  Suomessa on paljon yksinäisyyttä, mutta jostain syystä juuri jouluna ei saisi antaa läheisensä olla yksin. Ja yksinäisyys nostetaan usein mediassakin esillekin juuri joulun alla. Vähän silleen syyllistävään sävyyn.  Ei yksinäisyys kiinnosta vapun alla tai juhannuksen alla. Joskus olen miettinyt, mahtaako amerikkalaiset naiset koskaan tuntea stressiä siitä, että heidän luokseen tulee sukua eri puolilta mannerta kiitospäiväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhoissa ihmisissä ärsyttää sellainen tyhmyys, että uusia, elämän kannalta oleellisia asioita ei viitsitä opetella. Ei opiskella TVT-taitoja, vaikka eläkkeellä olisi paljon aikaa. 

No ootappa ite, kun tulet vanhaksi.  Silloin tiedät, miksei joku täysin uusi juttu aukenee ja miksei se edes kiinnosta.

Siis odota vain.  Tulet vanhaksi.  Etkä jaksa enää innostua.  Et ole superihminen.  

Kun olet joutunut elämäsi aikana opettelemaan tuhannet uudet jutut, alkaa tuntua siltä, että pitäkää jo tunkkinne, mulle riitti.  

Äläkä edes unelmissasi kuvittele, että ei, et sinä.  Eikä me kukaan nyt vielä nuoret, ei, me sitä pysytään ajan hermolla vielä 50 vuoden päästä, meitä kiinnostaa kaikki uusi, ollaan niin taitavia ja innostuneita oppimaan jeikä kyllästytä ikinä mihinkään, me sitä vasta ollaankin

Tässä just oleellista on, että ei kiinnosta. Ei kiinnosta enää opetella, vaikka kykyä oppia vielä olisikin.