Reipas ja tunnollinen lammas

Amerikasta en tiedä, mutta meillä Suomessa varmaan suurin syy sinkkuuteen on se, ettei ole puolisoa. Suomen yhden hengen talouksista suuri osa on vanhuksia (leskiä tai eronneita) eli kyseessä ei ole vain nuoret. 



Miksi sitten nuoret elävät sinkkuna pidempään kuin ennen? Veikkaan yhden syyn olevan se, että joutuu pitämnään muutaman välivuoden ennenkuin pääsee opiskelemaan haluamalleen alalle. Ja koska haetaan opiskelupaikkaa Suomen eri kaupungeista, ei ole järkevää sitouttaa toista ihmistä muuttamaan mukana, jos opiskelupaikan saakin Oulusta tai Helsingistä eikä kotikulmilta Tampereelta. Moni myös haluaa lähteä jossain opiskelujen vaiheessa vaihto-opintoihin ulkomaille tai mennä ainakin joksikin aikaa ulkomaille töihin. Silloinkaan ei ole järkevää sitouttaa toista ihmistä tähän omaan suunnitelmaansa. On siis järkevämpää pysytellä sinkkuna siihen asti, että "juoksut on juostu ja maailma nähty" ja sitoutua vasta sitten, kun haluaa vakiintua paikkakunnalle X. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmiä takertuvia ihmisiä maa täynnä. Itse ei osata tai viitsitä tehdä mitään, vaan kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. Toki tämä on seurausta korkeista veroista

Kyllä tämä ihan oikeasti valtava ongelma alkaa olla. Kaikki asiallinen keskustelu tästä sotketaan sillä että aletaan haukkumaan jotain puoluetta tai hallitusta. Joko nykyistä tai edellisiä. Suomessa tarvittaisiin kunnon ryhtiliikettä monessa asiassa, esimerkiksi vanhemmuus on täysin hukassa nykyään monissa perheissä. Perheitäkään ei kohta enää ole.

 

Tähän jatkoksi sitten uusi, nykyinen valta-ajatusmaailma, että kaikki viisaus, osaaminen ja äly, kyky ajatella ja analysoida on sitä suurempaa ja laajempaa, mitä nuorempi ihminen on. Kaikki edelliset sukupolvet ja vanhemmat ihmiset ja asiat ovat jollain tavalla korjauksen tarpeessa olevia, viallisia kappaleita, joilta suuret viisaudet puuttuvat.

Mä olen sua muutaman vuoden vanhempi, mutta en vertaisi nykypäivää 40 vuoden takaiseen. Kasarinuorelle koko maailma oli avoin ja kun vain tarpeeksi sinnikkäästi yritti, niin kaikki oli mahdollista. Tai näin ainakin ajateltiin silloin. Tämän päivän nuorelle taas ei ole mitään takeita edes päästä opiskelemaan toivomaansa alaa eikä työpaikkojen saaminenkaan ole kovin varmaa sen enempää keikkahommina opiskelujen ohella kuin kouluttautumattomana kokopäiväisestikään. Myöskään työlllistymisestä valmistumisen jälkeen ei läheskään kaikilla ole mitään takeita. Ja ennenkuin joku nyt alkaa ehdottaa hoitoalaa, niin muistutanpa vaan, että vaikka me kasarilla sairaanhoito-opistossa naureskeltiin ajatukselle työttömästä sairaanhoitajasta, niin ysärin lama tipautti maan pinnalle. Ihmiset eivät tietenkään lakanneet sairastamassa, mutta kun kunnilta looppui rahat, eipä palkattukaan enää sijaisia eikä uusia hoitajia eläkkeelle jääneiden tilalle. Mullakin useampi opiskelukaveri lähti silloin Ruotsiin, Norjaan, Saksaan, Britanniaan ja jopa Saudi-Arabiaan töihin, koska Suomessa ei ollutkaan enää kaikille sairaanhoitajilel töitä. 



Se, mikä tämän päivän monilta nuorilta puuttuu, on toivo. Toivo paremmasta huomisesta. Tämä jos mikä lannistaa aikuisuutensa alussa olevia ihmisiä. Suurten ikäluokkien eläköitymisen piti aiheuttaa mittava työvoimapula, mutta tosiasiassa automaatio ja muu teknologian kehitys teki valtavan määrän työtehtäviä tarpeettomiksi. Mitä tämän päivän nuoren kannattaisi lähteä opiskelemaan, jotta olisi varmasti 40 vuoden tai edes 20 vuoden päästä töitä? En minä vaan tiedä. Ja sitten vielä syyllistetään nuoria, kun eivät hanki epävarmaan tilanteeseensa edes lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Jossakin radio-ohjelmassa tutkija lausui kutakuinkin niin, että mitä paremmin yhteiskunta huolehtii ihmisistään, sitä heikompaa on ihmisten yhteisöllisyys. Kun perheeseen ja sukulaisiin ei ole pakko olla läheisessä yhteydessä pärjätäkseen, eivät ihmiset ole. Varmasti tämä pätee myös työhön, yrittämiseen, oman elämänsä parantamiseksi ponnistelemiseen. Ellei ole pakko, vaan yhteiskunta huolehtii, niin ihmiset tuudittautuvat siihen. 

Siihenhän suomalainen hyvinvointiyhteiskunta aikoinaan pyrkikin. Että saatiin nuoret lähtemään maaseudulta ja pieniltä paikkakunnilta kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Jonkun piti huolehtia kotiseudulle jäävistä vanhuksista, joten perustettiin vanhainkoteja. Kaupunkeihin taas tarvittiin päiväkoteja, koska mummot jäivät kotiseudulle eivätkä voineet olla apuna lastenhoidossa. Yhteisöllisyys hävisi, kun maantieteellistä etäisyyttä oli paljon ja sen vuoksi yhteiskunta mahdollisti sekä ikääntyvien jäämisen kotipaikkakunnalle että nuorten lähtemisen töiden perässä "maailmalle".

Vierailija kirjoitti:

Koska Suomessa suku ja perhe eivät pidä huolta vähäosaisista sukulaisistaan, toisin kuin vaikka Amerikassa. "Välittäminen" on ulkoistettu valtiolle ja veronmaksajille. 

Juuri näin. Lisäksi Suomessa arvostetaan sitä, että lapsi pian täysi-ikäistyttyään muuttaa lapsuudenkodistaan pois. Jos vielä 21-vuotiaana asuu lapsuudenkodissaan, ympäristökin alkaa jo ihmetellä, mitä se siellä vielä tekee. Siis vaikka olisi opiskelijakin, niin omilleen pitää muuttaa. Ja silloin tietenkin tarvitaan yhteiskunnan tukia, jotta omillaan voi asua. Monissa muissa maissa on ihan normaalia asua lapsuudenkodissaan siihen asti, että menee naimisiin. Vaikka kävisi jo töissäkin. Ja jos tuleekin sitten ero, on ihan normaalia muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa. Suomessa kun kerran olet lähtenyt, ei takaisin ole tulemista. Paitsi käymään silloin tällöin kyläilemässä. 



Suomessa myös yhteiskunta polarisoituu. Jos ihmiset itse ovat pienituloisia ja/tai tukien saajia, ei heillä ole yksinkertaisesti varaa pitää huolta vähäosaisista sukulaisistaan. Siis vaikka haluaisivatkin. Hyväosaiset taas voivat tukea omia lapsiaan taloudellisestikin, jotta nämä sitten aikanaan olisivat itsekin hyväosaisia. 

Joskus muinoin Helsingin kaupungin vuokra-asunnot olivat tartkoitettu lähinnä Helsingin kaupungin työntekijöille. Siis työsuhdeasunnoiksi. Nyt niissä asuu sekalianen seurakunta ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät tule koskaan edes työllistymään ja meno myös sen mukaista.