Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä asialle pitäisi tehdä sun mielestä? Lopettaa maksaminen?

Ei kai niitä Kelakorvauksia ole pakko ottaa vastaan. Lääkkeiden käytönkin voi lopettaa. Olisiko siinä AP: lle mieleisiä vaihtoehtoja? Halutessaan voi maksaa kaikesta korvauksettoman hinnan. Ap voi ehdottaa sitä vanhemmilleen. Omaisuutta voi myydä niin kauan, kuin sitä riittää. Varakkaidenkaan ei ole pakko ottaa yhteiskunnalta mitään avustuksia vastaan. Oikeus toki on demokratiassa.

Mä ajattelen asiaa vähän toisin. Kuinka paljon yhteiskunnassa halutaan antaa lääkeyhtiöille valtaa? Jotenkin - ainakin minusta - tuntuisi moraalisesti oikeammalta, jos parantavat hoidot olisivat kaliimpia, mutta ainoastaan oireita vähentävät ja sairauden etenemistä hidastavat sitten halvempia. Ymmärrän itsekin - nivelreumaatikko kun olen - dilemman, mutta kun yhteiskunnssa talouden suhteen tilanne on se mikä on, niin mistä kaikesta veronmaksajat ovat valmiita luopumaan, jotta joku yksittäinen kansalainen saa todella kalliin hoidon ilman, että se hoito edes parantaa? 



On ihan ymmärrettävää, että haluttaisiin, että hoidetaan ihan kaikki. Ei haluttaisi laittaa ihmisiä "paremmuusjärjestykseen". Tähänhän me ollaan hyvinvointyhteiskunnassa jo vuosiikymmeniä totuttu, että kaikki hoidetaan, maksoi mitä maksoi. Mutta jos miettii, kumpi on tärkeämpää: mun ikäisen (jään 2 vuoden päästä vanhuuseläkkeelle)  nivelreuman hoito vai jonkun nuoren psykiatrinen hoito, niin mitä itse sanoisit? Jos molempia ei ole yhteiskunnalla varaa hoitaa,  kumpi jätetään hoitamatta (ainakin sillä kalliilla tavalla)? 

Mä ymmärrän ihan hyvin, mitä ap aloituksessaan ajoi takaa. Eli sitä, kuinka paljon yhteiskunta maksaa kaikesta sellaisesta, mitä emme edes huomaa. Olimmepa sitten itse sen "hyödyn" saajia tai vain sen maksajia. Esimerkiksi jotkut reumalääkkeet maksaa lähes 1000 € kahden viikon annos (esim Cimzia injektioneste 880€) . Ei se potilas itse kuitenkaan siitä maksa kuin pienen osan ja Kela eli veronmaksajat maksaa loput. 

En lukenut koko ketjua, mutta kyllähän yhteiskunta maksaa ihan hitonmoisen määrän mitä erilaisimpia asioita, jotta yksittäisen kansalaisen ei tarvitse maksaa koko summaa itse. Tällä taataan se, että nekin, joilla on pienet tulot, saisivat saman kuin ne, joilla olisi varaa maksaa kokio lysti omasta pussistaan. Enkä tarkoita nyt yleistä elintasoa vaan esimerkiksi just lääkkeet,  koulutuksen jne. Sitä kutsutaan hyvinvointiyhteiskunnaksi. Se on sitten ihan otinen juttu taas, onko meillä enää varaa hyvinvointiyhteiskuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Yli 85-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.

Kun Suomessa on nyt noin 175 000 yli 85-vuotiasta, on vuonna 2040 heidän määränsä kohonnut 340 000:een. 2070-luvulla heitä on jo 475 000.

 

 

https://www.verkkouutiset.fi/a/varoitus-hoivapommista-te-johtaja-tyrmaa…

 

 

Mistä hoitajat, kun jo nyt on pulaa? Palkkaa ei saa nostaa, eli mitä muita etuja sote-alueet voivat tarjota, kun alan ammattilaisia houkutellaan töihin? Oma vuokrayksiö työsuhde-etuna hoivapalvelutalossa?

Varsin hyvä ja realistinen kirjoitus tuon linkin takana olevassa jutussa. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen tosiaan asuttiin omia vanhempia lähellä ja heistä pidettiin huolta ja he pitivät lapsista huolta. Tänä päivänä - vaikka omat vanhemmat asuisivat lähellä, niin hyvin monella on sellainen asenne, että "minä olen jo lapseni kasvattanut, lapseni voivat järjestää lapsilleen oman hoitopaikan, minä en ole mikään piika". Samalla toivotaan ja odotetaan, että omat lapset pitää huolta ja vaikka käy ajeluttamassa autolla kaupoilla ja sellaista. Eli elämme itsekkyyden kulttuurissa.

 

Koen, että nykyihminen on  aika lailla vieraantunut empatian ja toisen auttamisen käsitteestä ja on harmi, että vanhemmat opettavat sen lapsilleen. Ei ole ihmekään, että ihmisille on outo ajatus sellainen, että pitäisi hoitaa omia vanhempiakin, tai ainakin pitää huolta.

 

Emme vain osaa enää elää ihmisiksi.

Sä puhut nyt ihan eri asiasta kuin moni muu. Moni auttaa ihan mielelläänkin omia vanhempiaan silloin, kun avuntarve on vielä vähäistä ja satunnaista. Miten itse ajattelit "elää ihmisiksi" sitten, kun sun pitää juosta pari kertaa yössä vanhemmillesi avuksi ja edelleen aamulla pitää mennä töihin? Tai kun sun pitää lähteä kesken työpäiväsi auttamaan vanhempasi vessaan? 



Suomessa on kotihoidossa sen kuntoisia vanhuksia, että ei niitä omaiset enää kykene hoitamaan. Varsinkaan, jos omaiset ovat vielä työelämässä. Tämä on joku ihmeellinen satu tai muu utopinen harha, että siellä se harmaahapsinen hyväntuulinen vanhus istuu sun olohuoneesi sohvalla (tietenkin olet ottanut äitisi tai isäsi tai molemmat asumaan luoksesi) odottamassa, että sun työpäiväsi päättyy ja tulet viemään hänet vessaan. Tai edes vaihtamaan vaipan. 



Eiköhän valtaosa suomalaisista, joilla on ollut hyvät vanhemmat ja hyvä lapsuus, pyri tekemään kaikkensa, jotta ne omat vanhemmat pärjäisivät. Mutta kun se ei riitä. Ei riitä rahat, ei riitä voimavarat. Mä olen monta kertaa ajatellut, että jos nyt olisin edes jo eläkkeellä, niin olisin voinut olla vanhemmilleni ehkä enemmänkin apuna. Mutta kun pitää nyt vielä pari vuotta odottaa alimpaan eläkeikään. Millään omaishoidontuella ei laskuja maksella. 



Tämä, että huolehtii omista vanhuksistaan, on tottakai kaunis ajatus. Käytännön tasolla se sitten yhä harvemmalta onnistuu. Hyvä muistaa sekin, että jos teillä on about 30v lapsia, niin he pääsevät eläkkeellekin vasta 70-vuotiaina.