Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on jo järjestetty kotihoito, äitiä ei ole jätetty heitteille !

Kotihoito käy. Tytär auttaa. Mutta miten menee vastuukysymykset? Äiti ei ota enää vastuuta asioistaan, ei myöskään kotihoito.

Niin kauan, kun äiti on oikeustoimikelpoinen eikä ole edunvalvonnassa, vastuu on äidillä itsellään. 

Nro 93: "Siis, eikö siellä hoivakodissa käy lääkäri. Jos kunnallinen, täytyyhän joku paikasta vastaava lääkäri olla..joka käy vaikka sitten 2xvko?"



Hoivakodit on sosiaalipuolen laitoksia ja yleensä niissä asuvien lääketieteellinen hoito toimii samoin kuin kotona asuvienkin. Eli lääkäri ei tule hoivakotiin (eikä kotiin) vaan potilaan pitää mennä lääkärin vastaanotolle. Eli kukaan lääkäri ei vastaa hoivakodista. Hoivakodeista kyllä otetaan yhteyttä terveyskeskuslääkäriin ja joskus ohjeita voi antaa puhelimitsekin, mutta tutkimukset (labrat, röntgenit yms) pitää jokatapauksessa tehdä terveydenhuollon yksikössä. 



 

Vierailija kirjoitti:

Leskeksi jäänyt dementikko-isäni sai vihdoin kunnallisen hoitokotipaikan. Ajattelin, että nyt voin huokaista helpotuksesta, mutta en voinutkaan!

Jatkuvasti hoitajat soittelevat minulle, että pitäisi käyttää isää lääkärissä, pitäisi pikaisesti hakea lääkkeitä apteekista. Jopa viikonloppuaamuna soitettu minulle toiselle paikkakunnalle, että pitäisi hakea suppoja, siis edes vapaakauppatuotteita kiiretapauksissa ei näytä heillä olevan!

Kuukausihintaan sisältyy pari lääkäriinsaattoa, mutta silti ensin yritetään omaisen apua. Tietävät hyvin että olen kokopäivätyössä ja asun 50 km päässä hoivakodista. Ja kaiken lisäksi, siellä hoivakodissa ei ole pulaa työntekijöistä, ei ole kiirettä, hoitajat istuvat pääsääntöisesti toimistossa ovi kiinni.

Käsittääkseni on varsin yleistä, ettei hoivakodeissa ole mitään yleistä lääkearsenaalia, jota voidaan asukkaiden hoitoon käyttää. Lääkärin määräämät reseptilääkkeet sinne tavalla tai toisella hankitaan, mutta just käsikauppalääkkeet, erilaiset vitamiinit yms pitää omaisten hankkia tai sitten olla sopimus apteekin kanssa, että toimittavat vanhukselle niitä. Siitä rahasta, mikä isällesi jää hoitomaksujen jälkeen, hänen pitäisi siis maksaa nuo ylimääräiset lääkkeet sekä niiden toimitus hoivakotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmisella jonkinlainen moraalinen velvollisuus on huolehtia ja auttaa vanhenevia vanhempiaan. Ei toki niin, että menettää työnsä. Mutta että ihan heitteille jättäisi... kertoo vain ko. ihmisen itsekyydestä. Sama kohtalo odottaa häntä itseään tulevaisuudessa!

Olen samaa mieltä kanssasi, mikäli vanhemmat ovat kohdelleet lapsiaan hyvin. Ja kaikkia sisaruksia tasapuolisesti. Silloin myös kaikki heidän lapsensa - tasapuolisesti eikä niin, että kaikki kaatuu vain yhden tai osan lapsista harteille - huolehtivat vanhemmistaan. Huolehtiminen ja auttaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vanhusten - jos heillä on varaa - pitäisi palkata ulkopuolista apua sellaisiin asioihin, joiden tekemiseen ei tarvitse olla nimenomaan oma tytär tai poika. Mä olen huolehtinut nyt siitä, että vanhempani ovat suostuneet hankkimaan ulkkopuolista apua ja heillä nyt asiat hoituu ilman, että mun pitää käydä joka kerta tekemässä jotain. Edelleenkin isä välillä soittaa mulle ja kysyy neuvoa johonkin asiaan ja se on ihan ok. Mä neuvon isää, miten ko asia tehdään tai mistä se voi hankkia ko asian tekemiseen apua, jos isä itse ei kykene asiaa tekemään. 



Ja tosiaan kyse on moraalisesta velvollisuudesta, ei mistään juridisesta. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi äitini on aloitekyvytön. Muisitestin läpäisi kuitenkin kun se tehtiin. Kauppa-asioita hoidin itse ennenkuin siirsin ne kaupungin kauppapalvelulle.

siksi hoidin kauppa-asiat kun äidin kaupassakäynnistä ei tullut mitään. Haahuili sinne tänne eikä osannut toimiakärkevästi. Karkkihyllylle vaan ensimmäisenä ja tärkeät ostokset jäi. Kun olin kaupassa mukana jouduin paimentamaan koko ajan. Tämä siis oli jo useamman vuoden näin. Mikä vie aloitekyvyn noin?

Ap.

Heitän tähän ajatuksen, joka ei välttämättä koske kuitenkaan sun äitiäsi. Mä huomasin aikoinaan, että mun vanhemmat alkoivat tarvita multa milloin mitäkin apua. Hyvin usein asiat oli sellaisia, että olisin voinut neuvoa isää ihan puhelimessakin. Mutta isä ei suostunut kertomaan puhelimessa asiaa vaan halusi, että mä menen sinne käymään (asutaan naapureina, joten matka on lyhyt). Joskus kertoi puhelimessa, mitä piti tulla tekemään. Mutta ihan joka kerta, kun menin sinne auttamaan asiassa X, Y tai Z, isä oli keittänyt kahvit valmiiksi. Tajusin, että kyse ei ollutkaan "aloitekyvyttömyydestä" eikä aina edes siitä, etteikö isäni olisi pystynyt homman itsekin tekemään. Kyse oli siitä, että isä halusi musta juttuseuraa. Muistisairaan äitini kanssa juttelu on varmaan aika turhauttavaa ja kun isänkin elämä jäi pyörimään neljän seinän sisälle, niin juttuseuraahan isä tarvitsi. 



Kun tuon hoksasin, menin hoitamaan sinne asian X, Y tai Z, mutta en jäänyt kahville. En jäänyt juttuseuraksi. Puhuin isän kanssa vain asiasta X, Y tai Z, mitä olin siellä hoitamassa ja sen jälkeen lähdin kotiin. Ja koska kävin siellä niin usein (useamman kerran viikossa) hoitamassa asioita X, Y tai Z, en käynyt enää lainkaan kahvilla ja juttuseurana. Paljon muutakin kyllä tarvittiin ennenkuin vanhempani suostuivat ostamaan ulkopuolisia palveluita, mutta nyt taas menen käymään vanhemmillani ihan vaan kahvilla ja juttuseuraksi, koska enää mun ei tarvitse käydä siellä asioiden X, Y ja Z takia.