Reipas ja tunnollinen lammas

Mulle tukiverkosto on enemmän jotain "henkistä". Yksinkertaisesti siksi, että olen koko aikuisikäni tottunut käyttämään erilaisia palveluita. Ja tästä on seurannut se, että mä mieluummin esimerkiksi sairastuessani tilaan itse ruuat kotiinkuljetuksella kuin koitan sopia jonkun läheiseni kanssa aikatauluja, milloin ehtisi käydä mulle kaupassa. Remontitkin onnistuu paremmin teettämällä remppafirmalla kuin sopia, perua, sopia uudelleen, taas perua ja taas sopia läheisten kanssa, milloin kenellekin sattuisi sopimaan. Ja sitten, jos johonkin hommaant tarvittaisiin kaksi ihmistä, pitää ajankohta sopia molemmille. Ainoa konkreettinen asia, johon olen tukiverkostoa tarvinnut, oli polvileikkausteni jälkeen joku viemään mun koiraa ulos. Ja silloin mun poikani hoiti koiranulkoilutukset. Polvileikkausten jälkeen en pystynyt noin kolmeen viikkoon siivoamaan, mutta en mä kauheesti pystynyt sotkemaankaan, joten hyvin ehdin siivota sen kolmen viikon jälkeenkin. Kaksi läheisintä ystävääni ovat juttuseurana viestittelemällä tai jos  on pitkä asia, puhelimessa, mutta kumpikin on liikuntarajoitteinen eikä itse kykene viemään edes roskia ulos, joten heistä ei olisi missään käytännön asiassa avuksi. Enemmän mä kuitenkin heitä pidän tukiverkostonani kuin esimerkiksi lähisukulaisiani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä uusi vauva.fi on syvältä sössivine lainauksineen.

Kun vängätään, että suomalaiset tulevat sairastuttuaan takaisin Suomeen, se ei johdu siitä, etteikö Espanjassa olisi hyvä, halpa  ja laadukas terveydenhoito, vaan siitä, että moni suomalainen Espanjassa asuva ei hallitse espanjan kieltä. On vaikea olla potilas jos ei ole hoitohenkilökunnan kanssa yhteistä kieltä.

Eikä espanjalainen terveydenhoito ole millään kriteereillä hyvää tai laadukasta. No, ehkä sillä tavalla on että yksityispuolelle hoitoon pääsee nopeasti. Mutta kyllä pääsee Suomessakin yksityiselle nopeasti. Espanjassa hoito on suomalaisen mittapuun mukaan halpaa, koska lääkärien palkat on siellä puolet siitä mitä Suomessa. 

Ja mitä tulee kielitaitoon, niin jos on kyseessä ikäihminen, niin onnea vaan tulla hoidettavaksi suomalaiseen vanhustenhuoltoon, jossa lähes jokainen hoitaja on hoono-soomea puhuva, Lääkäreistäkin aika moni. 

En ole lukenut kyseistä artikkelia vaan perustan mielipiteeni vain tähän ketjuun. Enkä nyt lainaa ketään ketjuun kirjoittanuttta erikseen.

Palaan tuohon 49-vuotiaaseen reumaatikkoon, joka jo 30 vuotta sitten pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle. Siis 19-vuotiaana. Asiaa tässä illan mittaan enemmän mietittyäni tajusin, että hänen kohdallaan on ollut kyse lapsuusajan nivelreumasta. Kyseessä on etenemistavaltaan aika erilainen sairaus kuin mitä mulla ja monella muulla on vasta aikuisena puhjennut nivelreuma. Nivelreuman hoito on viimeisen 30 vuoden aikana kehittynyt ihan merkittävästä ja aika harva reumadiagnoosin saanut tänä päivänä pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle. Ei oikeastaan päässyt silloin 30 vuotta sittenkään paitsi jos oli sairastunut reumaan jo lapsena. Hoitomuodot oli silloin, kun minä sain rerumadiagnoosain, just sitä salatsopyriiniä, kultaa yms. Kun parempaakaan ei ollut tarjolla. 

Jotkut on ketjussa taivastelleet tämän ihmisen tavoitetta perustaa parikymppisenä hevostila Helsingin Ruskeasuolle. Minä en yhtään ihmettele hänen ideaansa. Ensinnäkin Ruskeasuolla silloin sijaitsi myös Invalidisäätiö ja sen alaisuuteen kuuluva vammaisten oppilaitos. Omakin vammainen lapseni aikoinaan sai Invaliidiliiton kustantamana ratsastusterapiaa. Tuskin tämä nainen oli perustamassa hevostilaa kaupungin rikkaimpien perheiden pissiksille vaan juuri näille vammaiisille, joille ratsastusterapia oli siihen aikaan tuettu terapiamuoto, Ja juuri sen vuoksi hevostilan sijainti lähellä Invalidisäätiötä. Mistä hän olisi saanut rahat hevostilan perustamiseen, on sitten toinen juttu, mutta kun hän tuli täysi-ikäiseksi, niin ratsastusterapia oli aika yleinen hoitomuoto eri tavoin oleville invalidilapsille. 

Nro 636: "Kyllä, kirjoitin tarkoituksella teoriassa, koska ideaalimaailmaan me emme koskaan pääse. On kuitenkin pyrittävä siihen. Ideaali ei voi olla, että dumpataan köyhät halpamaihin hoidettaviksi, koska se tulee vähän halvemmaksi. Ei. Kyllä meidän täytyy keksiä keino, jolla työttömistä saadaan työkykyisiä ja jos on tarvetta hoitajille, niitä täytyy tuoda tähän järjestelmään muulla tavalla kuin halpamaita hyväksi käyttämällä. Enkä tarkoita, että Espanja edes on mikään halpamaa, mutta silti se näyttää olevan jonkinlainen kynnyskysymys köyhille eläkeläisille."

Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä kanssasi. Työttömien kouluttamisessa sairaanhoitajaksi ei kuitenkaan ongelmana ole liian vähäinen hoidettavien määrä vaan liian vähäinen aloituspaikkojen määrä ammattikorkeakouluihin. Toisaalta...jos meille nyt jostain ulkoavaruudesta laskeutuisi 50 000 suomea puhuvaa ammattitaitoista sairaanhoitajaa, ei heitä kaikkia siltikään palkattaisi, koska heidän palkkaamiseensa ei ole rahaa. Ja sitä rahaa ei ole yhtään sen enempää, vaikka kaikki Espanjassa asuvat eläkeläiset, joita nyt uhkaa kansaneläkkeen maksamisen lakkautus, palaisivat Suomeen.

Muistan, miten me opiskelukavereiden kanssa kasarin puolivälissä naurettiin ajatukselle työttömästä sairaanhoitajasta. Ajateltiin, että ihmiset eivät lakkaa sairastamasta, joten ei ole pelkoa sairaanhoitajan koulutuksella työttömyydestäkään. Vaan kuinkas kävikään? Tuli ysärin lama. Määräaikaisuuksia ei enää jatkettu, eläkkeelle lähteneiden tilalle ei palkattu uusia. Mullakin lähti useampikin opiskelukaveri ulkomaille töihin, koska Suomessa ei ollut enää rahaa palkata sairaanhoitajia. Joten jos nyt halutaan, että ihmiset tulevat hoidettua, Suomeen pitää saada jotain sellaista, mikä tuottaa lisää rahaa siten, että niistä rahoista maksetuilla veroilla saadaan maksettua hoitajien palkat. Tällä hetkellä tilanne ei näytä kuitenkaan kovin hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen reumaa sairastaville suositeltiin lämpöön menoa mutta nykyään pärjää jo suomessa hyvin kun on kunnon lääkkeet. Miehellä ja minulla molemmilla reuma johon pistettävä lääke ja ollaan työelämässä. 

Tämä on aivan totta. Tuo artikkelin nainen on päässyt reuman takia työkyvyttömyyseläkkeelle jo ennenkuin oli edes metotreksaatti käytössä reuman hoidossa. Puhumattakaan sitten monista biologisista lääkkeistä, jotka ovat tulleet sen jälkeen. 

Jos on jo niin kauan sairastanut, niin sairaus on kyllä tehnyt sellaisia tuhoja elimistössä ettei hänestä enää työkykyistä saa. 

Sä lähdet siitä oletuksesta, että kyseinen henkilö ei ole saanut uudempia reumalääkkeitä kättöönsä senkään jälkeen, kun niitä tuli markkinoille. Veikkaanpa, että on kyllä saanut. Hän vain ehti saada pysyvän päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä ennenkuin reuman hoitomenetelmät kehittyivät. Tässä kohtaa voisikin miettiä, onko järkevää tehdä pysyviä työkyvyttömyyseläkepäätöksiä etenevien sairausten kohdalla, kun lääketiede kuitenkin koko ajan kehittyy? Vai pitäisikö tällaisissa tapauksissa työkyvyttömyyseläkkeiden olla määräaikaisia? Sitten jatketaan uudella määräaikaisuudella, jos uudet tehokkaammat hoitomenetelmät eivät ole auttaneet? Mulla on useampiakin tuttuja, jotka 20 vuotta sitten olisivat vielä päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta eivät enää, kun nyt vaan laitetaan ihmiseen varaosia, lyhyehkö  saikku ja takaisin sorvin ääreen.