Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Ei siihen perustamiseen yksi pysty vaikka haluaisin. En tässä tarkoita kauhean tiivistä yhteisöä vaan että joku tekee jonkun homman ja se sitten vaihtelee osaamisen mukaan. Tämä ajatus on lähinnä se miten selvitä näin vähävaraisena. Ja kuten sanoin että erakkohenkisenä haluasin asua omassa mökissäni mutta olla toiminnassa osaltani mukana.

Arvostan omaa seuraani todella paljon mutta jos sanotaan että on sun vuoro hoitaa joku homma jonka osaan ja saan siitä vastinetta niin se on ikään kuin töissä kävisi. Saisi omaa hyötyä ja sitten myös yhteisö hyötyisi- vähän jelpattaisiin toisiamme. Kyläyhteisö. Ilman johtajaa.

No ajatus tämä vain

Mikset työstäisi ajatustasi pidemmälle? Katselet tonttien hintoja ja lasket, miten paljon tulisi maksamaan haluamallesi määrälle asuntoja sille tontille. Olisiko tarkoitus, että maata olisi niin paljon, että siellä voisi viljellä ja mahdollisesti kasvattaa kanoja tms? Mitä tällainen tulisi maksamaan? Riippuen yhteisösi tontin sijainnista ja tarvittavasta asukasmäärästä on laskettava mukaan myös tarpeellinen ajoneuvojen määrä. Niiden hankintakustannukset ja käyttökustannukset. Tarkoitan, että jos haet edullista tonttia jostain syrjäkyliltä ja kaupassakin pitäisi joskus päästä käymään, auto saattaa olla tarpeellinen. Hankintakustannusten (tontti, rakennukset, autot yms) lisäksi laske käyttökustannukset. Kiinteistöverot, jätehuoltomaksut yms. Saisit kokonaiskuvan, kuinka paljon yhteisöön pääsemisestään pitäisi ensin maksaa (se "osakkuus") ja miten paljon yhteisössä eläminen tulisi sen asukkaille maksamaan kuukaudessa. Niin ja sijaintiinkin sitten vaikuttaa se, että pitäisikö yhteisön asukkaiden voida käydä töissäkin vai olisivatko asukkaat suunnitelmissasi työttömiä ja eläkeläisiä? 

Ei tästä ole kovin montaa vuotta, kun luin jostain yhteisöstä. Idea oli siis aika samanlainen, mutta ei kyllä ollut köyhille tarkoitettu. Siis oli aika kallista touhua, kun alueelle jouduttiin rakentamaan uudet talot yhteisön asukkaille. Halvempaa toki kuin joku kerrostalo-osake Helsingin keskustassa, mutta siinä lehtijutussa kerrottiin, että yhteisöön muuttavat joutuivat ottamaan pankista ihan kohtuullisesti lainaa pystyäkseen muuttamaan yhteisöön. Suomessa ei köyhä ihminen saa asuntolainaa edes syrjäkylillä sijaitsevaan yksiöön. 

Nro 44: "Vanhuus on luopumista. Luopumista terveydestä. Luopumista siitä että on hyödyllinen muille. Luopumista ystävistä, ehkä puolisosta jne. Mutta kriisejäkin on helpompi kohdata kun osaa solmia uusia sosiaalisia kontakteja, on kykyä hyväksyä muutoksia ja jonkinlainen fyysinen toimintakyky huolehtia itsestään."

Nimenomaan vanhuus on luopumista. Mä olen koko aikuiselämäni ajatellut, että kaikelle on aikansa. Nuorena olin sosiaalinen, vietin paljon aikaa kavereiden kanssa, biletin Helsingin yöelämässä jne. Sitten olin saanut siitä tarpeekseni ja tuli lastenhankinnan aika. Elin ensin pikkulapsiperheen arkea ja kun kuopuskin meni tokalle luokalle kouluun, huomasin yhä useammin töiden jälkeen olevani kotona yksin, kun lapset olivat jossain ulkona kavereidensa kanssa. Lähdin työn ohessa opiskelemaan toiselle alalle, valmistuin ja aloin keskittyö työelämässä eteenpäin menemiseen. Lapset aikuistuivat, omat vanhempani ikääntyivät. Työelämässä olin saavuttanut kaiken mitä halusinkin, joten tuli aika downgreidata, Ensin nelipäiväinen työviikkoa ja pian sen jälkeen kolmipäiväinen. Elän tulevien eläkepäivieni elintasolla. Olen ehtinyt reissata maailmalla, mitään mökkeilyäkään en kaipaa vaan viihdyn erinomaisesti kotona. Ulkoilen päivittäin koirani kanssa. Tilasin marraskuussa ensimmäistä kertaa lähes 20:een vuoteen aikakauslehden. On mukavaa maata sohvalla ja lukea lehteä. Kissa vatsan päällä ja koira lattialla. Ystäviä ja kavereita löytyy, mutta kukaan heistä ei ole sellainen, joka haluaisi vähän välillä "säpistä" jotain. Nautin jokaisesta hetkestä, kun saan vain olla eikä tarvitse vilkuilla kelloa, milloin pitää lähteä jonnekin. 

Ap:lle: Jep, jos elän tarpeeksi pitkään, jonain päivänä minäkin liikun rollaattorin kanssa. Istahdan puiston penkille katselemaan maailman menoa. Vaihdan ehkä muutaman sanan jonkun koiranomistajan kanssa. Köpöttelen rollaattorini kanssa lähibaariin juomaan lasillisen viiniä ja luen iltapäivälehdet samalla. Minun ei enää tarvitse olla sosiaalinen. Ei töissä eikä missään muuallakaan.  Kaikki elämänvaiheeni ovat olleet pääsääntöisesti ihan hyviä, mutta en silti ole jäänyt kaipaamaan mitään niistä. Kahden vuoden päästä voin jo hankkia aamukamman.  Kaikelle on aikansa, myös rollaattorin kanssa puiston penkillä istumiselle. Mukavaa on, jos aurinkokin paistaa.

Millaistakohan apua ap tarkoittaa? Nykyisin on aika vaikeaa määrätä edes reseptiä, jos ei ole kyseisen lääkärin potilaana hänen työpaikallaan. Ennenvanhaan oli paperiset reseptit ja kun lääkäri sellaisen kirjoitti, niin hyvin kelpasi apteekkiin. Nykyisin reseptit menee potilastietojärjestelmien kautta eikä sinne tietojärjestelmään voi tehdä reseptiä potilaasta, joka ei ole siellä hoidettavana. 

Mulla asuu seinän takana ortopedi ja hyviä neuvoja sain häneltä ennenkuin menin tekonivelleikkauksiin. Hän siis itse tekee em leikkauksia. Mä taas aikoinaan sairaanhoitajana tässä taloyhtiössä tein naapureille joitakin sairaanhoitajan koulutukseen kuuluvia  toimenpiteitä. Poistin lapsilta molluskoita, poistin joiltain ompeleita ja hakasia yms pientä. 

Blind Channelin Dark Side  <3 <3 <3 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset katsovat viihteenä murhia, pelaavat viihteenä tappamista... Ei se ihan normaalia ole.

 

Tää on sanoinkuvaamattoman oksettavaa! Ei missään muualla on niin paljon kidutus, kauhu ja väkivalta elokuvia kuin Suomessa. Toinen ääripää on nää ihme hulabaloo "viihde" ohjelmia. Joku puol seiska, putous, talk showt jne jne kamala lapsellista sirkusta.

 

Suomessa ei koskaan tuoda esille perhekeskeisyys, seikkailua, juhlaa. Iloisia asioita.

Pääsääntöisesti kyllä kidutus, kauhu ja väkivaltaelokuvat on kyllä tehty ihan muualla kuin Suomessa.