Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

No mutta jos sitä ulkopuolista apua ei saa mistään muualta kuin sinulta, niin mitäs sitten?

Kannattaa muuttaa sellaiseen paikkaa, missä on palveluita saatavilla. 

Nro 223: "Ymmärrätkö, että suuri osa yli 75 vuotiaista on kyllä osannut kaikenlaista jo työelämässä,  mutta jo alkava muistisairaus tekee sen, ettei osaa ja jos neuvotaankin,niin seur päivänä ei muista asiaa. Odottakaapa  kun itsellänne alkaa pätkiä ja lapsenne  mesoaa, että kyllä olette tyhmiä ja saamattomia.😰"

Tuohon varaudutaankin jo hyvissä ajoin. Tehdään ne edunvalvontavaltuutukset, hoitotahdot ja tarvittaessa testamentit. Laitetaan kaikki nk juoksevat laskut menemään pankkitililtä suoraveloituksena. Fyysistäkin rappeutumista varten kannattaa varautua. Tehdään nk kuolinsiivoukset. Järjestetään oma koti sellaiseksi, että siellä pystyy itse siivoamaan mahdollisimman pitkään sekä liikkumaan vielä huonojalkaisenakin. Tai muutetaan sellaiseen paikkaan, missä asuminen onnistuu ja palveluitakin on saatavilla.  Hankitaan tarvittavia apuvälineitä jne. 

Nro 211: "Onpa tuhma äiti,  toivottavasti itse vielä viiden vuoden päästä muistan etten asioistani puhu lapsilleni yhtikäs mitään kuten en nytkään.   Olisihan tuo jos vanhuus paranisi jumppaamalla ja jollain ruokavaliolla.

Onpas äiskä sitten saanut erikoiskohtelua.  94 v   kävi apteekissa huuhtelussa, ei lähtenyt vaikut, uudet tipat ja uudestaan .  Itsenäinen sinkku.  Ahtaat korvakäytävät .

Muistisairaita ehkä sit pakko jos ei korvatipat itseltä onnistu?"

Tuo on hyvä periaate. Omista krempoistaan ja vaivoistaan kannattaa jutella ikätovereille ja vielä mieluiten sellaisille, jolla on samoja kremppoja ja vaivoja. Vertaistukea siis. Tai sitten lääkärille tai muulle vaivaan liittyvälle terveydenhuollon ammattilaiselle kuten esimerkiksi fyssarille. Vertaistuesta on se hyöty, että kuuntelija ymmärtää, mitä tarkoitat, ja lisäksi voit saada erilaisia vinkkejä, joita kokeilla vaivojasi helpottamaan. Mä liityin yhteen nivelrikkoryhmään jo muutaman vuoden ennenkuin mulle laitettiin tekonivelet. Sain sieltä paljon erilaista vinkkiä, mitä kokeilla. Ei mun omat lapseni olisi osanneet mulle vinkata yhtään mitään, kun ei heillä ollut mitään kokemustakaan nivelrikosta. Joten miksi olisin rasittanut lapsiani puhumalla nivelrikostani, kun maailmassa on paljon muitakin puheenaiheita. 

Vierailija kirjoitti:

Tottakai joskus tekee niin kuin on helpointa eikä se ei sanominen sitä vaadi että kaikkeen on sanottava ei. Vain asioihin jotka menee sen oman rajan yli.

Itse esim. voin toimia äidin apuna nettipalveluissa mutta en välttämättä suostuisi häntä kuskaamaan kymmenien kilometrien päähän pankkiiin vain siksi että hän ei suostu hyväksymään sitä että asiat on nykyään helpompi hoitaa netissä. Samoin noiden terveyspalvelujen kohdalla voin antaa tukea mutta en tee puolesta esim. sitä verenpaineen mittaamista jos äiti kykenee siihen itsekin.

Äidillä ei myöskään ole ajokorttia. Kuskina toimin silloin kun se aikatauluihini tai muuten sopii en siirrä omia menojani äidin menojen takia. Äiti on myös oppinut käyttämään palveluita kun asioita ei tee hänen puolestaan. Pyytää välillä ystäviltään kyytiä ja vastavuoroisesti auttaa joissakin asioissa heitä. Tai on oppinut ottamaan selvää mitä palveluita on käytettävissä. Enkä näe e

Noinhan asioiden pitäisi mennäkin. Ettei alunperinkään ala tekemään mitään vanhuksen puolesta. Jos vanhus ei itse osaa, sitten voi neuvoa ja seuraavalla kerralla vanhus osaakin jo tehdä itse. Tai jos on jokin asia, jota vanhus ei yksinkertaisesti enää pysty tekemään, voi vanhuksen puolesta selvittää, mistä voisi saada siihen ja tuohon asiaan apua. Mutta tämä toimii hyvin vain silloin, jos vanhus haluaa oppia ja vanhus haluaa hankkia ulkopuolista apua. 

Nro 208: "Osalle ihmisistä se ei sanominen on helpompaa, toisille vaikeampaa. Sosiaaliset tilanteet ei aina ole helppoja siksi joskus katkaistaan ne välit kokonaan. Ei hyväksytä sitä että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaiset mielipiteet. Loukkaannutaan siitä että toinen näkee eritavalla eikä itse hyväksy itsessään sopeutumattomuutta.

Oikeastaan vuorovaikutus on aika yksinkertaista. Jonkin verran siinä vaaditaan aina taitoa näytellä ja sitä että omia mielipiteitä ei palauteta suoraan vaan otetaan huomioon myös kuulija. Jos sitä toista ei huomioida vuorovaikutustilanteessa mitenkään ei keskustelu mihinkään etene vaan muodostuu kiistelyksi jossa molemmat jää omiin poteroihinsa joko katkerina tai vain sitten välinpitämättöminä koko keskustelua/vuorovaikutustilannetta kohtaan. Rakentavassa vuorovaikutuksessa taas hyväksytään se että toinen näkee asiat eritavalla eikä välttämättä automaattisesti ymmärrä minun näkemyksiä yhtään."

Näinhän se on. Jos vastapuoli on jääräpäinen (esimerkiksi kuten ketjun aloittajan äiti), joka ei suostu hyväksymään mitään muuta kuin oman tapansa, siinä ei vuoropuhelut välttämättä auta mitään. Tai ainakin vaatii kärsivällisyyttä saada vanhus ymmärtämään ja hyväksymään tosiasiat. Joskus on helpompaa antaa jääräpäiselle vanhukselle periksi kuin jatkaa pitkää kinastelua asiasta. Menee sillä kertaa vähemmän aikaa, kun tekee kuten vanhus on halunnut, kuin jos yrittäisi saada vanhuksen ymmärtämään ja hyväksymään, että nyt asiat tehdäänkin toisin kuin hän on halunnut.