Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Älä usko trollia! Suomi ei ole matkalla kohti suurlamaa. Päinvastoin: taantumasta ollaan jo useiden markkereiden perusteella nousemassa. Näin ovat arvioineet minua ja koko av-palstaa viisaammat talousasiantuntijat.

Lamalla pelottelu kuuluu itätrollien valikoimaan. Mitä enemmän tavis suomalaiset pelkäävät kuluttaa, sitä vähemmän kasvua syntyy ja sitä parempi idälle.

Avoimien työpaikkojen määrä vaihtelee vuoden mittaan selkeästi. Kesäkuu on varmasti vuoden hiljaisin kuukausi, sillä kesätyöhaku meni jo (kuukausia sitten) ja elokuussa alkavat määräaikaisuudet esim. opetusalalla täytetään 99% viimeistään toukokuussa. Lomat vaikuttavat myös palkkaustarpeeseen juuri nyt.

On täysin normaalia, että epävarmoina aikoina ei tuhlata. Työssäkäyvän kohdalla epävarmuus aiheutuu nyt hallituksen suunnitelmista heikentää työntekijän irtisanomissuojaa sekä ansiosidonnaisen merkittävästä heikentämisestä. Aina on pitänyt varautua siihen, että jos käy niin huonosti, että työt loppuu, pärjää pankkitilillä olevilla rahoillaan vähintään siihen asti, että ensimmäinen ansiosidonnainen tipahtaa tilille. On kuitenkin voinut luottaa siihen, että uusi työpaikka löytyy ennenkuin ansiosidonnainen ehtii päättyä. Nyt tilanne on toinen. Rahaa pitää olla pankkitilillä huomattavasti enemmän. Iästä ja ammatista riippuen mahdollisesti moneksi vuodeksi. Asuntokauppakaan ei käy, joten omistusasunnostaan ei todennäköisesti pääse parissa kuukaudessa eroon. Toisaalta tämä, että varautuu itse tulevaan ja elää omilla rahoillaan myös työttömänä, on nykyhallituksen mielestä nimenomaan oikein. Joten kun kansalaiset alkavat säästää nk pahan päivän varalle ja sen vuoksi vähentävät kulutustaan, tästä pitäisi kiittää kansalaisia eikä vinkua, ettei kansalaiset kuluta tarpeeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen iloinen teidän puolesta joilla on aktiivinen äiti vielä yli 70-vuotiaana. Mun 78-vuotias äitini viivytteli lääkäriin menoa kipeän lonkan takia. Muutaman vuoden ollut sängyn pohjalla. 

Lonkan tekonivelleikkaus tehtiin seitsemän viikkoa sitten ja makaaminen jatkuu. Ei halua käydä ulkona ollenkaan. Muistisairauden merkkejä ilmassa ja olen sanonut hänelle siitä. Ei usko minua. Ei halua mennä lääkäriin muistitestiin.

Muutama sukulainen on käynyt äidin luona ja yrittänyt tsempata nousemaan sängystä ja liikkumaan. Ei tottele. 

Minä hoidan hänen luonaan kaikki kotityöt sekä apteekki- ja kauppakäynnit. Kotiapua tarjottu kun sos.työntekijä teki kotikäynnin. Ei halua ottaa apua vastaan koska minä hoidan.

Nyt minun pitäisi löytää äidille asunto putkiremontin ajaksi. Hän ei tee asian eteen itse mitään. Itselläni on homekoti joten oireita riittää ja väsymys on järkyttävä. Pitäisi löytää uusi

Laitoin kommenttiisi alanuolen vain tuon "minä lähden tästä maailmasta" kohdan takia. Mä ymmärrän oikein hyvin sun uupumuksen ja zombina olemisen. Ja ymmärrän myös tuon tunteen, että et jaksa enää ja vielä senkin, että ajattelet lähteväsi tästä maailmasta. Ihan tuttuja tunteita oli mullekin. Jouduin reilu vuosi sitten lopettamaan vanhempieni vuoksi reumalääkityksenkin ja tämä on ollut sellainen Via Dolorosa, ettei synkiltäkään ajatuksilta ole voinut välttyä. Alkuvuodesta sitten ensin satutin selkäni äitiä siirtäessäni ja sitten alkoi taas verenpaineet paukkua vaarallisen korkeina, joten menin silläkin riskillä lääkäriin, että äidille sattuu just silloin jotain enkä mä olekaan juoksemassa apuun. Lääkärin "tuomio" oli aivan yksiselitteinen eli en saa enää nostella yhtään mitään, yöksi mun pitää laittaa kännykkä äänettömälle, kesken työpäivän mun ei pidä vastata isän soittoihin jne. Vasta sitten, kun kerroin isälle tämän, että mua ei nyt voi enää juoksuttaa siellä, isä suostui ulkopuolisen avun hankkimiseen. Ja siinä keskustelussa oli pakko kysyä isältä suoraan, kumman hän haluaa haudata ensin: vaimonsa vai tyttärensä. Joten suostui sitten ulkopuoliseen apuun. Tosin senkin jälkeen hän kyllä soitteli mulle harva se ilta, mutta ei enää edellyttänyt, että mä juoksen sinne. 

Äiti on nyt poissa (hautajaiset oli just viikonloppuna) ja mä saan opetella taas elämään ilman kännykkää ja ilman aikatauluja. Tai no töissä on tietenkin omat aikataulut, joita pitää noudattaa, mutta muuten mä olen taas vapaa. Eilen olin ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen ulkona tekemässä pihahommia ilman kännykkää. Mä olen tänään saanut enemmän aikaan niin töissä kuin kotonakin. Kello tulee yhdeksän eikä mua vieläkään väsytä. Aiemmin olin tähän aikaan illasta jo ihan raato. 

Sulla on toki ongelmana vielä homekoti ja terveysongelmia, mutta mun pointtini tässä on, että olin itsekin yllättynyt, miten uupumuksen väistyttyä elämä alkaakin taas tuntua elämisen arvoiselta. Nyt voin aloittaa sytostaatitkin uudelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Voisiko olla niin, että äitisi on yksinäinen ja kaipaa sun seuraasi? Sen vuoksi soittelee sua tekemään milloin mitäkin? Kävisitkö yhtä usein, jos kävisit vain kyläilemässä etkä tekemässä mitään kotihommia tms? 

Lapset eivät ole vanhempiensa viihdyttäjiä eikä siivoojia. Joka viikko tapaaminen on paljon. Ap:n äiti on työikäinen. Pitäisi olla työ, harrastuksia ja ystäviä eikä ripustautua lapseen. 

Ei olekaan ja olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Mä itse viime vuonna havahduin siihen, että mun isälleni ei kelvannut mikään ulkopuolinen apu (vaikka rahaa on) vaan juoksutti mua siellä milloin minkäkin asian takia, että kyse olikin vain siitä, että isä halusi MINUT käymään siellä useammin. Ja sen vuoksi keksi milloin mitäkin asioita, joiden takia mun piti mennä sinne. Hän olisi monet asiat saanut tehtyä itsekin, mutta ei halunnut tehdä itse vaan halusi, että mä tulen juttuseuraksi. Tajusin asian vasta useamman käyntikerran jälkeen, kun isällä oli aina kahvi valmiina, kun menin sinne (vaikka siis homman tekemiseen ei mennyt kuin korkeintaan 5 minuuttia). Ei siis riittänyt, että vaan nopeasti tein jonkun homman vaan isä halusi, että mä sen tehtyäni jään istumaan hänen seurakseen kahvikupin ääreen. Sen vuoksi kysyin ap:ltä, voisiko hänen äitinsä käytöksessä olla jotain tällaistakin taustalla? Äiti pystyisi tekemään itsekin, mutta ei halua vaan haluaa tyttärensä seurakseen?

Voisiko olla niin, että äitisi on yksinäinen ja kaipaa sun seuraasi? Sen vuoksi soittelee sua tekemään milloin mitäkin? Kävisitkö yhtä usein, jos kävisit vain kyläilemässä etkä tekemässä mitään kotihommia tms? 

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän kolmekymppiset tosiaan eivät kauhean usein omista omaa mökkiä.

Osittain mökkiharrastuksen vähenemisen vuoksi, osittain siksi, että me millenniaalit olemme edelliseen sukupolveen verrattuna köyhiä kolmekymppisiä. :)

Itse olen jälkimmäistä sakkia, mökkeily ideana kiinnostaa mutta minkäs teet.

Tämä myös. Ja jos mökit omistaa sen kolmekymppisen vanhemmat ja vanhempien sisarukset, niin kolmekymppinen saattaa nämä ihmiset vielä tunteakin eli tarkoitan siis omia tätejään ja setiään. Mutta kuinka moni tuntee ainakaan kovin läheisesti omien vanhempiensa serkkuja, pikkuserkuista nyt puhumattakaan?