Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Nro 70: Mä ajattelen kutakuinkin samalla tavalla. En usko, että muutun iän myötä ekstrovertiksi, kun koko ikäni olen ollut introvertti ja se tuntuu vain voimistuvan, mitä vanhemmaksi tulen. En siis kaipaa muiden seuraa kovinkaan paljoa nyt, joten miksi kaipaisin 20 vuoden päästäkään, kun olen yli 80. Varsinkaan sellaisten ihmisten, joita en voi itse valita. Ei mun äitinikään kaivannut kuin läheisiään ja kun muistisairaus paheni, ei kaivannut heistäkään enää muita kuin omia vanhempiaan ja sisaruksiaan, jotka olivat kaikki kuolleet jo vuosikymmeniä sitten. Kun ei enää muistanut, että hänellä lapsia tai aviomiestä oli ikinä ollutkaan, niin miten sellaisia kaipaa, joita ei siinä laalaa-maailmassa ollut olemassakaan. On ihmisiä, jotka kaipaavat juttuseuraa ja/tai toisen ihmisen läheisyyttä, mutta mä en kuulu niihin.
Mua ei huolestuta, miten pärjään kotona. Jo silloin, kun mulel tehtiin eka polven tekonivelleikkaus, tajusin monta asiaa, mikä asunossani oli pielessä. Olin nimittäin kuvitellut, että leikkauksen jälkeen olisin "jalaton", mutta mähän olinkin "kädetön", koska kädet oli kyynärsauvoissa kiinni. Kun sitten remppasin keittiön, tein siitä sellaisen, että siellä pärjää ihan hyvin. Isäni asuu tässä samassa taloyhtiössä ja vaikka hänen asuntonsa on pohjaratkaisultaan hieman erilainen, perusperiaate näissä asunnoissa on sama. Isälläkin on nivelrikko ja tässä vuosien varrella olen saanut seurata, milalisia apuvälineitä, kaiteita yms isä on hankkinut kotiinsa liikkumisen ja muun toimimisen helpottamiksi. Muutama vuosi sitten isä inevstoi noin 10 000 € porrashissiin eli pääsee istuen alakerrasta yläkertaan. Ja on jo sanonut, että mä saan sen hissin sitten, kun hänestä aika jättää. Viime syksynä kalustin olohuoneenikin kokonaan uudelleen samalla, kun se rempattiin. Lattianpäällysteen valitsin siten, ettei se ole liukas. Matot ovat sellaiset, että ne pysyvät paikoillaan eikä niiden reunoihin kompuroi. Huonekalut kaikki sellaisia, että robotti-imuri mahtuu imuroimaan niiden altakin. Niin ja sen imurin ostin itselleni synttärilahjaksi viime syksynä.
Mullakin on hoitotahto jo tehtynä. Se, mikä huolestuttaa on, että joudun sellaiseen tilanteeseen, että mut joudutaan roudaamaan johonkin laitoshoitoon, mutta en kykene ilmaisemaan kipua ja sen vuoksi kipuani ei huomioida eikä lääkitä. Se vähän rauhoittaa, että mulla ei ole varhaisiän dementialle altistavaa geeniä. Myöhäisiän dementialle altistava geeni kyllä on (äidilläkin alkoi dementia vastareilusti yli 90-vuotiaana), mutta muiden sairauksieni vuoksi vaikea kuvitella, että eläisin niin vanhaksi. Toisaalta hoitotahdossani on, että jos en itse muista tai kykene syömään tai juomaan tai ottamaan lääkkeitäni, mua ei saa asiasta muistuttaa eikä syöttää, juottaa eikä antaa lääkkeitä (poislukien kipulääkkeet). Eikä missään tapauksessa nesteyttää suonensisäisesti. Äiti eli - kun suonensisäiset nesteytykset vihdoin lopetettiin - kotona vain 3 viikkoa ja sen ajan nyt ehkä voisin kuvitella makaavani kipujeni kanssa jossain laitoshoidossakin. 3 viikkoa oli mielestäni aika pitkä aika ilman nesteitä, mutta niin vaan kävi, että 3 viikkoa kesti. Jatkuvia kipuja mulla on ollut 34-vuotiaasta lähtien ja näidenkin kanssa on vaan oppinut elämään, joten joku 3 viikkoa nyt menee, vaikka kukaan ei antaisi kipulääkkeitäkään.
Ostan kotiin tarvisemiani palveluita (kuten olen tehnyt tähänkin asti) ja toivon, että jos en kuitenkaan kotona pärjää, se olisi sitten tuo max 3 viikkoa, jonka ilman nesteitä elimistöni kestää.
Nro 89: "Tällä hetkellä sotealueilla on linjattu, että jos asiakkaalla käy yksityinen kotipalvelu - vaikka vain siivooja - ei julkista palvelua myönnetä lainkaan. Se on kokonaan joko-tai -tilanne. Ainoastaan SPR:n ystäväpalvelu (maksuton) on hyväksyttyä.
Suurimmalla osalla vanhuksista ei ole omaisuutta, jota myymällä saisi rahaa. Harva haluaa luopua kodistaan ja muuttaa vuokralle vain siksi, että hyvinvointialue ei suostu tarjoamaan edes peruspalveluja vedoten siihen, että olet vanhus, sinun kuuluu maksaa tästä enemmän kuin muiden."
No se on sitten muuttunut ihan hiljattain, koska ainakin vielä toukokuussa Vantaa-Kerava hyvinvointialueella onnistui. Isä oli sopinut, kotihoidon kanssa, että perjantaisin ei tarvitse käydä kotihoidon kuin aamulla ja illalla, koska päivällä tulee käymään yksityiseltä hoivapalveluyritykseltä hankittu palvelu. Tämä yksityinen oli siis hankittu jo ennenkuin hyvinvointialueen kotihoito alkoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs sukulaiseni työskentelee päättävässä asemassa vanhustenhuollossa, ja olen hänen puheidensa myötä oppinut ymmärtämään, että ajatus siitä, miten valtion tulisi huolehtia sataprosenttisesti vanhuksista, on todella yleinen. Hoivan perustaso, joka kaikille pystytään tarjoamaan, on oikeasti todella matala, ja kaikesta ylimääräisestä pitää maksaa. Monilla vanhuksilla on omaisuutta, jonka he voisivat myydä saadakseen tuloja kulujen kattamiseksi, mutta tätä vastustavat joko vanhukset itse tai perilliset. Voisi toki tehdä niinkin, että perilliset maksavat palveluista ja saavat vanhuksen kuoltua perinnön koskemattomana. On hämmästyttävän yleistä makuuttaa vanhuksen omaisuutta koskemattomana ja pitää hoidon taso minimissä. Uskon, että jos tätä säädeltäisiin nykyistä tarkemmin, olisi monella vanhuksella paremmat oltavat.
Työskentelen vanhustenhoidossa enkä ymmär
Ohis...myös kotihoito ja palvelutalot ovat vanhustenhuoltoa, ei pelkästään ympärivuorokautista hoivaa tarjoavat hoivakodit. Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että kotona tai palvelutalossa asuva vanhus voi oikein hyvin käyttää varallisuuttaan omaan hyvinvointiinsa. Olipa se sitten vaikka yksityisestä hoivapalvelusta hankittu henkilö, joka tulee viemään ulos, tai ravintolasta tilattu ruoka niinä päivinä, kun asiakasmaksuun sisältyvä ruoka ei miellytä. Tai kotihoidossa, jos tarvetta olisi useammalle kotihoidon käynnille ainakin silloin tällöin kuin mitä hyvinvointialueelta on mahdollista saada, ne ylimääräiset käynnit voisi ostaa yksityiseltä. Läheskään kaikki suomalaiset vanhukset eivät joudu hoivakotiin sängyn pohjalle vaipoissa makaamaan, joten mun mielestä on hyvä nähdä vanhustenhuollosta myös ne muutkin osat kuin vain nämä "loppusijoituspaikat".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämmöinen päätös osaltaan köyhdyttää jo valmiiksi köyhää suomen kansaa. Viedään pienet perinnötkin pikku hiljaa valtion pohjattomaan kassaan. Tuo 200 000 euroa menee helposti jo rikki jos omistaa asunnon isommasta kaupungista. Mitä järkeä enää säästää ja käydä töissä jos vanhuudessa kupataan säästöt ja saa saman kuin semmoinen henkilö joka rälläny kaiken omaisuutensa tai ollu sossupummina ikänsä.
Jep. Jälleen säästäneeltä otetaan rahat.
Sama asia on vaikka sossutuissa. Jos 2 samaa palkkaa saanutta joutuu sossutuille, niin säästänyt ei saa tukia, mutta tuhlannut saa.
Oikein olisi, jos vain säännölliset tulot huomioitaisiin.
Oikein ketä kohtaan? Kai olet tietoinen, että jokaisella on ensisijaisesti velvollisuus elättää itsensä.
Jokaisella on ensisijaisesti velvollisuus elättää itsensä paitsi tässä tapauksessa ei sillä, joka säästämisen sijasta on tuhlannut rahansa. Sitä kai tuo aiempi tarkoittikin? Olen mä itsekin välillä åpohtinut, kannattaako mulla olla varallisuutta vanhuuden päiville vai olisiko järkevämpää tuhlata kaikki ja sitten tyytyä siihen, mitä yhteiskunnalla on tarjottavana. Toistaiseksi olen sitä mieltä, että jos maksan itse, voin myös valita, mistä maksan, kuinka paljon ja kenelle.
Mä kyllä ymmärrän osan ihmisistä näkemyksen tästä asiasta. Kuten ketjussa jo sanottu, toi 200 000 € menee helposti yli, jos omistaa jostain kaupungista asunnon. Toisaalta voi ajatella myös niin, että jos se hoivakotimaksu on sitten sen 100€/kk suurempi kuin muuten, niin myymällä tuon asunnon (jota ei siis enää tarvitse, koska hoivakodeista siirrytään ruumishuoneelle eikä kotiin) vanhus maksaa sillä rahalla sen kohonneen satasen yli 166 vuotta. Sitähän ei sitten tiedä, miten näppärästi summaa nostetaan, mutta vaikka satasen sijasta joutuisi maksamaan 500€ enemmän kuussa, silti se raha riittäisi hoivakodissa yli 33:ksi vuodeksi. Todellinen ongelma on niillä, joilla on yhteinen asunto puolison kanssa ja puolison pitäisi sitten muuttaa kodistaan pois samaan aikaan, kun toinen joutuu laitoshoitoon. Varsinkin pitkissä parisuhteissa on iso muutos, kun puoliso joutuu hoivakotiin. Vaikka se ei olekaan ihan lopullinen menetys (kuten kuolema on), on se menetys silti. Jos siinä samassa yhteydessä joutuu alkaa myydä yhteistä kotia (johon liittyy todella paljon yhteisiä muistoja), ostaa uusi ja tehdä muutto sekä vähentään tavaramäärää, jotta pienempään asuntoon mahtuu kaikki, niin ei oikein kuulosta kivalta. Todennäköisesti kun se kotiin jäänyt on itsekin jo vanhus.
Ymmärrän halun vaurastua ja jättää lapsilleen perintö, mutta oikeasti kannattaisi siirtää varallisuuttaan lalspsilleen jo elinaikanaan eikä vasta sitten, kun kuolee ja lapsetkin ovat jo kuuskymppisiä ja asuntolainansa maksaneita. Lapsiaan kannattaa tukea taloudellisesti jo silloin, kun nämä ovat nuoria. On monenlaisia tapoja tehdä tämä niin, ettei edes verottaja puutu - ainakaan toistaiseksi - asiaan. Ja sitten ne tietyt summat, jotka voi ilman lahjaveroa lahjoittaa lapsilleen. Tällä hetkellä tuo summa on 4999€ joka kolmas vuosi ja sen voi lahjoittaa kumpikin vanhempi eli yhdelle lapselleen voi joka kolmas vuosi lahjoittaa 9998€. Ja jos nyt lapsi ona prisuhteessa ja perheellinen, kenties asuntovelkainen, niin tuon saman summan voi lahjoittaa myös lapsensa puolisolle. Eli sille pariskunnalle joka kolmas vuosi voi lahjoittaa 19 996€ eikä mene euroakaan veroa. 12:ssa vuodessa tämä tekee jo muutamaa euroa vaille 80 000€. Jos lapsella puolisoineen on hyvä tilanne, he voivat vaikka sijoittaa nuo rahat, ja jos taas ei ole, maksella vaikka asuntolainaa nopeammin pois. Pointtini on, että tulevan perinnön kartuttaminen ei ole aina se järkevin tapa siirtää varallisuuttaan jälkipolville.
Kirjoitin aiemmin pitkän kommentin, miten itse olen jo nyt varautunut tulevaan. Toivoisin voivani asua tässä kodissani loppuun asti (paitsi se viimeinen max 3 viikkoa) , mutta olen kyllä valmis myymään tämän kotini ja muuttamaan pienempään, jos siitä seuraa se, että myyntivoitosta saamillani rahoilla voin ostaa taas lisää palveluita, jotta pärjään. Omat lapseni kun ovat jo saaneet "perintöään", vaikka en ole vielä edes eläkkeellä saati haudassa.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/