Reipas ja tunnollinen lammas

Tästä on pian 30 vuotta, mutta aikoinaan reilun vuoden verran ravasin lääkärissä epämääräisten nivelkipujen takia. HYKS:in työterveyshuollossa, josta yhden kerran sain jopa lähetteen sisätautien polille, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Pistelivät vain kortisonia kipeisiin ja turvonneisiin niveliin kymmeniä kertoja. Mullekin tuli jo aika luovuttanut olo, joten päätin lopulta varata ajan ihan vaan terveyskeskuksesta. Lääkäriltä kysyin, kuinka paljon jatkuvia kipuja on normaalia mun ikäiselle (olin silloin 34-vuotias). Pisti lähetteen HYKS:iin reumapolille ja niin tuli lopulta diagnoosiksi nivelreuma ja aloitettiin reumalääkitys. Tiedän kyllä, että reuman diagnosoiminen ei ole ihan yksinkertaista, mutta luovuttaminen kävi kyllä itsellänikin mielessä. Onneksi en luovuttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyvestä puuhun kirjoitti:

Ei saanut lainaa ennenkään. Minäkin aloitin yksiöstä Vantaalta. Siitä rivariin Helsingin puolelle ja vasta keski-ikäisenä tähän nykyiseen asuntoon. Nykynuoriso kuvittelee, että on jokaisen perusoikeus asua kalliisti. Ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaan.

 

Ennen ei ollut niin normalisoitua asua yksin kuin nykyään. Nykyään sinkkuja on valtavasti. Maailma muuttuu, mutta asuntomarkkinat ovat jämähtäneet 60-luvulle. Edelleen oletetaan, että heteropariskunta ottaa yhdessä asuntolainan.

Ennen asuttiin perheenä yksiössä. Nyt yksinäisille ei kelpaa enää niin pieni asunto. Helsingissä saa kaksioita ja kolmioitakin paljon halvemmalla kuin 350 000 euroa. Kyse ei todellakaan ole heteroperheooletuksesta, vaan monen asuntohaaveilijan liian korkeista odotuksista. 

No tämä. Ennen ostettiin nuorena sinkkuna kerrostaloyksiö ja sitten, kun mentiin parisuhteeseen, ne yksiöt myytiin, otettiin vähän lisää lainaa ja ostettiin kaksio. Kun sitten sitäkin oli makseltu taas jonkin aikaa ja oltiin hankittu lapsia, ostettiin kolmio. Tilavin asunto (eli lapsille omat huoneet) oli yleensä siinä vaiheessa, kun lapset olivat jo teinejä. 

Tein eilen savulohi-katkarapupiirakan, joten sitä tänäänkin ruuaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma lienee se, että ydinperheet ovat nykyään kovin pieniä ja eristäytyneitä ja lähimmäisen rakkaus hukassa. Jos olisimme enemmän läsnä ja armollisia toisillemme, kuuntelisimme ja puhuisimme, emme tarvitsisi niin usein ulkopuolista terapeuttia. Olemme liian yksin.

Pitäisikin miettiä, miksi yhä vähemmän on ihmisiä, joilla on elämässä kaikki niin hyvin, että jaksaisivat päivästä, viikosta, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen kuunnella muiden ihmisten ongelmia itse kuitenkaan rasittumatta siitä. Mä yleensä jaksan, mutta mulla sattui kolmella ystävälläni olemaan samaan aikaan hyvin raskaita aikoja ja vielä samaan ajankohtaan, kun mulla oli vielä stressi muistisairaasta äidistäni. Sekin, jolla noin pääsääntöisesti on elämässään kaikki ihan ok, kuormittuu liikaa, jos niitä kuormittajia on liikaa. 

Nro 66: Toimintakykyyn vaikuttaviin sairauksiin varaudutaankin nimenomaan sillä, että jo hyvissä ajoin arvioidaan, miten pärjää nykyisessä kodissaan ja jos vaikuttaa siltä, että ei edes erilaisten apuvälineiden avulla, niin sitten muutetaan sellaiseen asuntoon, jossa tulee pärjäämään. Rahaa säästetään sitä varten, että on sitten varaa ostaa palveluita asioihin, joita ei toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi itse pysty enää tekemään. Mun mielestä vain itsekäs ihminen on sitä mieltä, että omien lasten pitää sitten juosta siivoamassa, laittamassa ruokaa, pilkkomassa puita, lapioimassa lumia pihasta jne jne. Niillä lapsilla kun on se omakin elämänsä ja mahdollisesti vielä omat lapsensakin. Joten tässä suhteessa lapseton ei mielestäni poikkea sellaisesta, jolla on lapsia. 

Päätöksenteko ja harkintakyky on sillä ihmisellä itsellään heikkenemisestä huolimatta siihen asti, että lääkäri ja viranomainen katsoo hänen tarvitsevan edunvalvojaa. Suomessa myös "hupsuilla ja höpsöilä" on itsemääräämisoikeus ja jos joku vanhus haluaa käyttää viimeiset rahansa vaikka viinaan ja naisiin, niin hänellä on oikeus tehdä se. Jos vanhus haluaa asua siivottomassa läävässä, niin ainoa, joka siihen voi puuttua, on taloyhtiö, terveysviranomaiset sekä paloviranomaiset. Omille lapsilleenkin vanhus voi halutessaan näyttää vaikka keskisormea, jos nämä jurputtavat likaisista vaatteista, pesemättömyydestä, huushollin likaisuudesta tms. 

Jotkut eivät tosiaan ajattele asioita ollenkaan etukäteen, vaikka jokaisen pitäisi ajatella näitä etukäteen. Olipa sitten lapsia tai ei.