Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 181: "Olen ensi vuonna eläkkeelle jäävä nainen. En todellakaan halua muuttaa mihinkään senioritaloihin, vaan toteutan haaveeni muuttaa saaristoon. Jotkut muut toteuttaa haaveensa muuttaa ulkomaille. Jotenkin olisi ihan tavattoman ankea elämä alkaa jo jostain viisikymppisestä (silloin meillä lähti viimeinen lapsi kotoa) miettiä vaan sitä ihan viimeistä huonokuntoista vanhuutta ja elää sen mukaan. Ei, kyllä minä aion elää täysillä sen aikaa kun pystyn, ja ellen nyt ole niin onnekas että kuolen ns. saappaat jalassa, niin sinne hoivakotiin sitten vasta kun on ihan oikeasti pakko. Mitään yhteisöllisyyttä en myöskään halua vaan lähinnä rauhaa ja hiljaisuutta ja luontoa."

Ajoinkin takaa lähinnä sitä, että muuttaa edes jonnekin. Jonnekin, missä luo uusia muistoja eikä jämähdä niihin vuosikymmenten aikaisiin muistoihin. Oli se muutto sitten senioritaloon, saaristoon tai vaikka Espanjan  Aurinkorannikolle. 

Ennen nukkumaanmenoa laitan puhelimen äänettömälle ja se on yön äänettömällä. Nyt, kun äiti on kuollut, ei ole enää tarvetta päivystää 24/7. Työpäivän aikana puhelimessa on äänet päällä, koska joku asiakas voi soittaa. Onneksi toi luuri tunnistaa suurimman osan häirikkösoittajista ja puhelinmyyjistä, joten koko näyttö muuttuu kirkkaanpunaiseksi, jos tällaisesta numerosta tulee puhelu. Voi vaan suoraan katkaista puhelun enkä siis edes vastaa. Muina aikoina - tilanteesta riippuen - saatan pistää äänet värinälle. Esim bussissa tms. 

Ja sillä aikaa, kun noita edellisiä kommenttejani kirjoitin, oli mun terveyskeskuksen omalääkärini katsonut mun eilen Maisaan laittamani verenpaineseurannat, määrännyt uudet lääkkeet ja uudet hoito-ohjeet. Sähköpostiini vaan tuli ilmoitus, että Maisassa on uutta tietoa. Joten nyt vaan kengät jalkaan, takki päälle ja eiku apteekkiin. Omalääkärisysteemi on oikeasti hyvä ja säästää aikaa ja vaivaa, jos se systeemi on oikein tehty. 

Kommentoin vielä nro 1:n kirjoitusta tanskalaisesta vanhusten yhteisöllisestä asumisesta. Suomessakin on nk senioritaloja eli ikääntyville asuintaloja, jotka kuitenkaan eivät ole palvelutaloja tai hoivakoteja. Suomalainen vanhus vaan ei perinteisesti halua sieltä omasta kodistaan yhtään minnekään. Viimeiseen asti kitkutellaan omakotitalossa, vaikka suihku on kellarikerroksessa ja puitakin pitäisi jaksaa pilkkoa ja kantaa. Mun yksi 90+ sukulainen asuu pienellä paikkakunnalla rivitalossa, joka vastaa vähän tuollaista Tanskan systeemiä. Mutta sinnekin vanhukset muuttavat yleensä vasta aika myöhään. Ei sinne edes pääse, jos ei ole vielä kotihoidon tarpeessa.  

Olen tätä asiaa joskus miettinyt, että miksi vanhuksille muuttaminen on niin vaikeaa. Ja luulen, että jos siinä kodissaan on asunut vuosikymmeniä, siihen liittyy niin paljon hyviä ja kauniita muistoja, että muutto jonnekin vieraaseen paikkaan koetaan vaikeaksi. Ehkä olisikin järkevintä muuttaa jonnekin jo siinä vaiuiheessa, kun lapset lähtevät omilleen, tai viimeistään silloin, kun jää eläkkeelle? Silloin ehtisi luoda uusia muistoja uudessa kodissa. Vaikka sellaisessa senioritalossa. Jos muuttaa vasta sitten, kun on kunnon huononnuttua ihan pakko, voi uusi koti tuntua lähinnä vain Tuonelan odotushuoneelta. 

Mulle nimettiin terveyskeskukseen omalääkäri jo 12 vuotta sitten. En kuitenkaan käynyt omalääkärillä, koska mulla oli aivan loistava työterveyslääkäri Mehiläisessä. Hoiti vaivan kuin vaivan ja jos ja kun tarvittiin kardiologia, ortopedia, reumalääkäriä tms, niin tilanteen mukaan pääsin erikoislääkärille joko tunnin odotusajalla tai viimeistään parin päivän sisällä. Sitten tämä työterveyslääkäri jäi eläkkeelle ja tilalle tuli uusi. Siinä missä edellinen oli tietoinen kaikista mun sairauksistani ja hoiti kokonaisvaltaisesti, tämä uusi hoiti vain yhden vaivan kerrallaan. Määräsi joskus lääkkeitä, joissa oli kontraindikaatio jonkun muun käyttämäni lääkkeen kanssa. Lisäksi hän piti vastaanottoa monessa muussakin toimipisteessä, joten vähänkään akuutimmassa asiassa jouutui kuitenkin varaamaan ajan jollekin toiselle työterveyslääkärille. Vapaan ajan löytäminen tälle omalle työterveyslääkärille saattoi mennä 6 viikon päähänkin.

Koska olen aikeissa jäädä eläkkeelle kesällä 2026, päätin nyt syksyllä varata ajan terveyskeskukseen omalääkärilleni. 4 viikon odotus ja kävin vastaanotolla. Nuori mieslääkäri, joka tiesi jo valmiiksi kaikki mun sairauteni, valtimorepeämät, tekonivellaikkaukset yms.  Oli vaivautunut katsomaan tietojärjestelmästä nämä asiat ennen vastaanottoa eikä mun tarvinnut aloittaa sanoilla "Olipa kerran Reipas ja tunnollinen lammas, jolla on....". Tämä lääkäri myös tutki huolellisesti, määräsi lääkkeet tarkistaen niiden yhteensopivuuden muiden lääkkeitteni sekä sairauksieni kanssa, määräsi verenpaineseurannan (kirjasin arvot Maisan kautta), laittoi lähetteen fyssarille ja sanoi, että jos ei fyssarin ohjeilla muutamassa kuukaudessa tilanne parane, niin laittaa lähetteen mri-tutkimukseen. Olin positiivisesti yllättynyt ja harmittelin vaan mielessäni, miksi en ollut älynnyt vaihtaa terveyskeskukseen jo silloin, kun hyvä työterveyslääkärini jäi eläkkeelle. Ehkä siksi, että terveyskeskuksilla on niin huono maine. 

Potilaan, jolla on kroonisia sairauksia, kannalta omalääkäri on hyvä juttu. Ei ole väliä, onko lääkäri julkisella vai yksityisellä. Omalääkäriksi ei kuitenkaan sovi lääkäri, joka ei hoida potilasta kokonaisvaltaisesti. Ei sellainen lääkäri, jonka vastaanotolla potilaan pitää itse olla skarppina ja varmistaa kerta toisensa jälkeen, että lääkäri ymmärtää, mitä on tekemässä.