Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus ja sivusta seurattua:

Nämä elämästään "energiasyöpöt" ulkoistavat ihmiset eivät sano suoraan toiselle, mikä harmittaa. Sen sijaan vaan yhtäkkiä todetaan, että en halua enää viettää aikaa kanssasi. Ei sanota sille toiselle, että "Minua kuormittaa, kun usein puhut asiasta x. Voisimmeko keskustella enemmän muista aiheista?". Toinen ei saa edes mahdollisuutta käytöksensä muuttamiseen. Eikä ihminen välttämättä itse tajua, että toista saattaa kuormittaa hänen tapansa puhua asiasta x.

Juuri tämä. Ilmoitetaan viestillä, ettei enää haluta pitää yhteyttä.  Ainoana selityksenä  "Tiedät kyllä itsekin miksi." Harmi vaan, että en tiedä. En osaa lukea ajatuksia. Konfliktitilanteissa nämä suuttuvat niin, että oksat pois. Kun asiaa yrittää käydä läpi, he kieltäytyvät puhumasta asiasta.  

Mä annan tähän vinkin. Kun olet ystäväsi kanssa tekemisissä, kerro omista kuulumisistasi muutamalla  lauseella (max 5 minuuttia)  ja sen jälkeen kysy ystävältäsi, mitä tälle kuuluu. Ja kun hän on kertonut omat kuulumisensa (max 5 minuuttia), puhukaa jostain muusta kuin sinusta tai hänestä. Ja tarkoitan nyt sellaisia ystäviä, joiden kanssa on yhteyksissä usemmin kuin 2 kertaa vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs olisi vasemmiston vaihtoehto? Ilmaisen rahan jako kaikille? Lisää tukia?

En ole vasemmistolainen, mutta mun mielestä muutokset olisi pitänyt tehdä asteittain eikä kertarysäyksellä. Ymmärrän sen, että Suomi on aina elänyt viennistä ja kun vienti ei vedä, sitten talous sakkaa. Kotimaisen kulutuksen merkitys on kuitenkin kasvanut jo pitkään ja jos nyt tähän samaan syyssyyn tehdään vielä muutoksia, joilla kotimainen kulutuskin vähenee, niin se ei ole hyvä juttu. Josolisi haluttu työssäkäyvän kansanosan kuluttavan entiseen tahtiin, ei työssäkäyvää kansanosaa olisi pitänyt säikäyttää "potkulailla" ja sairauspäivärahan heikennyksillä. Ja samaan aikaan vielä leikata niistä tuista, joiden varaan se työsskäyväkin joutuu, jos uusi "potkulaki" tai ylipäätään yrityksen konkurssi tai jokin muu säästötoimenpide (julkisella sektorilla) aiheuttaa suurentuneen riskin tipahtaa työttömien kastiin.

Kun aikoinaan kaupat eivät olleet pyhinä auki, jokainen suomalainen kävi kaupassa ennen pyhiä ostamassa pyhien ajan ruuat. Kun aikoinaan maksettiin vielä käteisellä ja edessä oli pankkien lakko, kansalaiset kävivät ennen lakkoa nostamassa pankista rahaa sen verran, että arvelivat pärjäävänsä sillä lakon ajan. Tätä kutsuttiin varautumiseksi ja påidettiin ihan järkevänä tapana toimia. Nyt ihmiset tekevät aivan samaa vähentämällä kulutustaan. Varautuvat siihen, että oma tilanne syystä tai toisesta heikkeneekin. Tämä on kuitenkin niin Kokoomuksen kuin Perssuomalaistenkin tavoite, että jos kansalaisella nk paska osuu tuulettimeen, kansalainen pärjää silti ilman yhteiskunnan apua. Ihan tureha valittaa, jos kulutus vähenee, kun kansalaisethan tekevät just niinkuin nykyhallituksen mielestä kansalaisen pitääkin tehdä. Kakkua kun ei ovi sekä syödä että säästää samaan aikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hallituksen leikkuksilla ei ole kyllä mitään tekemistä kuluttajien rahankäyttöön Ne jotka ei saa mitään tukia valtiolta, ei myöskään kuluta Kyllä suurempi tekijä on nykyinen maailman tilanne ja siitä on turha hallitusta syyttää.

Sen verran hallituksen leikkauksilla on vaikutusta, että yhä useampi työssäkäyvä on alkanut miettiä, miten pärjää, jos sairastuu tai jos uuden "potulain" ansiosta menettääkin työpaikkansa. Konkurssien määrä kasvaa eikä nk valtion leipäkään enää ole pitkä. Jopa julkiselta irtisanotaan nyt porukkaa. Mihinkään muuhun kuin itseensä ei voi enää luottaa, joten sen vuoksi on järkevintä pistää kaikki liikenevä raha säästöön. 

Nro 23: "Itse erakoiduin juuri siitä syystä, ettei mulla ollut "tarjota" toisille kuin oma traumatisoitumiseni. Käytän tämän ajan yksin näiden asioiden purkamiseen, jotta energiaa vapautuu muuhunkin. Ehkä vielä jonain päivänä löytyy sellainen ihminen, jonka kanssa olisi hyvä olla. Yksi riittäisi. Ja niin, että pystyn sitten itsekin olemaan läsnä nykyhetkessä."

Olet oikeilla jäljillä. On ihan järkevää käsitellä omat traumansa ensin, jotta ei vie niitä mukanaan uusiin ihmissuhteisiin. Uusi ihminen on syytön siihen, mitä sinulle on joskus elämässäsi tapahtunut. Hänellä ei myöskään ole mitään velvollisuutta "korjata" sinussa jotain, minkä joku muu on joskus aikoinaan sinussa "rikkonut". Mulla on yksi hyvä ystävä, joka vasta ystävyytemme kestettyä jo vuosia, kerran tuli ottaneeksi puheeksi hänelle nuoruudessaan tapahntuneet aika kamalat asiat. Niiden asioiden kuuntelu ja myötätunto oli silloin jo ihan okei, mutta jos hän olisi tuonut ne esille tutustumisemme alkuvaiheessa, olisin varmuuden vuoksi vetäytynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tämä on yksi syy yksinäisyyteeni. Sen takia, että oma elämäni ei ole mitään iloista ja helppoa. Näin ajattelen usein, etten pystyisi välttämättä mitään hyvää antamaan toiselle ja voisin tahtomattani kuormittaa toista. Itsellä on se ajatus etten halua olla taakka tai ikävää seuraa. Näin mietin, etten esim tällä hetkellä ole ns hyvää seuraa muille. Tuntuu, että ystävältä odotetaan sitä, että hän on elämässään hyvässä tilanteessa. Tämä varsinkin, kun tutustutaan uusiin ihmisiin ja pitäisi löytää niitä ystäviä. Minullakin on heikko pohja siihen ja joku joskus täälläkin kirjoitti johonkin viestiini liittyen, että mitä minä voisin toiselle tarjota. Vastauksena onkin etten mitään erikoista. Elämäni ei ole tapahtumia yms täynnä. Sitten on tietysti se, että kuka enää myöhemmin tutustuu ihmisiin. Voi olla ystäviä jo tarpeeksi muutenkin. Toisin kuin minulla. 

Sulle sanoisin,  että ei munkaan elämässäni mitään erityistä tapahdu. Ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Ja sitten kun jotain tapahtuukin, se harvemmin on mitään iloista. Siitä huolimatta olen löytänyt uusia ystäviä. Jos jutellaan omista elämistä, yleensä ihan siitä tavallisesta arjestaan puhuminen riittää. Ei mun ystäväni edes oleta, että kertoisin mistään huippuhienoista asioista, joita elämässäni on sitten viime tapaamisen taas tapahtunut. Itseasiassa ainoa oikeasti erityinen upea asia on ollut nyt se, että sain äidiltäni aika messevän perinnön, jonka turvin mun ei tarvitsis tehdä enää päivääkään töitä. Mutta en mä ole tästä perinnöstä kertonut edes ystävilleni. Mulle ja ystävilleni yhteistä on samat kiinnostuksenkohteet. Ei ihmiset eikä ihmissuhteet vaan asiat. Kun tutustun uusiin ihmisiin, en mä puhu itsestäni tai tästä toisesta ihmisestä vaan jostain ihan muusta. Nyt olen muutaman kerran viimeisen puolen vuoden aikana törmännyt yhteen ikäiseeni mieheen, jonka kanssa juttelu alkoi viikingeistä. Olin yhden kaverini kanssa ulkoiluttamassa koiria ja tämä mies tuli vastaan. On kaverini hyvä tuttu ja kaverini miehelle sanoi, että tämä näyttää pitkän tukkansa ja partansa kanssa ihan kamalalta. Mä sanoin väliin, että mun mielestä taas hän näyttää varsin komealta viikingiltä. Kun törmättiin seuraavan kerran, alettiinkin jutella viikingeistä, Pohjoismaiden historiasta, Suomen historiasta ja mytologiasta jne. Selvisi, että tämä mieskin on aina ollut kiinnostunut pohjoisen mytologiasta. Juttua riittää joka kerta, kun tavataan. Välillä tietty kerrotaan, mitä kuuluu. Kuulumiset on just ihan sitä arkea. Viimeksi kun tavattiin, juteltiin perunkirjoituksista. 

Ei ystävyys edellytä, että elämäsi on tapahtumuia täynnä. Ystävyys edellyttää, että osaat keskustella muustakin kuin elämässäsi tapahtuneista ikävistä asioista. Turvallisin puheenaihe tuntemattoman kanssa on aina joku muu kuin sinä itse tai hän. Tutustuessa pitää vaan tunnustella, mitkä aiheet sitä toista kiinnostaa ja mitkä ei. Jos löytyy yhteinen aihe, siitä on hyvä jatkaa.