Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Anopilleni oli vaikea paikka aikoinaan kun hänestä ei tullut mummua. Kumpikaan pojistaan ja miniöistään ei halunnut lapsia. 

Minä olen kohta 70 eikä kaduta lapsettomuuspäätös edelleenkään.

Kylläpä täällä on aktiivista ja aikaansaavaa porukkaa! Milloin mitäkin askartelette. Hyvä te!

Minä tunnustan olevani laiska ja mukavuudenhaluinen. 💐

Minäkin myönnän olevani laiska ja mukavuudenhaluinen. Mutta aina välillä iskee into tehdä jotain. Aika harvoin kyllä, se on myönnettävä :D 

Mulla on lapsia, mutta ei lapsenlapsia. Ja tuskin tulee koskaan lapsenlapsia olemaankaan. Paitsi karvaisia nelijalkaisia. En aikoinaan tehnyt lapsia saadakseni sitten aikanaan lapsenlapsia. Ihan itsekkäistä syistä eli omaksi ilokseni lapseni hankin. Tunnen kuitenkin useitakin naisia, joille omien lasten aikuistuminen ja pesästä lentäminen on ollut surullinen asia ja sen vuoksi he ovat todella paljon odottaneet lapsenlapsia, jotta olisi taas jotain hoivattavaa ja huolehdittavaa ja joku, jolle olisi taas tärkeä ja tarpeellinen. Mä en kaipaa ihmislapsia sitä varten, mulle riittää kissa ja koira. Ja olen vain iloinen, että kasvatustyöni olen jo tehnyt ja lapseni aikuisia ja elävät omaa elämäänsä. 

Nro 114: Mä olen niin samaa mieltä kanssasi! Jos päälle viiskymppinen irtisanoutuu työpaikastaan ja on sitten vaikka vain 3-5 vuotta hoitamassa omaa vanhempaansa, niin aika turha kuvitella enää työllistyvänsä sen jälkeen. Omaishoidontuki on naurettavan pieni eikä sillä maksella oman asunnon ja oman elämisen kustannuksia. Minkä verran sitten vanhukselta voi vaatia rahaa tämän tulonmenetyksen vuoksi? Itseasiassa ei yhtään, jos hoitaja on omainen. Ei vanhuksen tarvitse maksaa kuin omat juttunsa ja omaishoitajan pitää maksaa sillä omaishoidontuella kaikki omat juttunsa. Omaishoidontuesta kyllä - ainakin toistaiseksi - kertyy myös eläkettä, mutta koska tuki on niin pieni, niin pelkkiä hiluja vaan. Jos ajatellaan niin, että omaishoitaja voi luopua omasta asunnostaan ja muuttaa hoidettavan luokse, niin mitä sitten tapahtuu, kun hoidettava kuolee? Jos hoidettavalla on muitakin lapsia ja asunto oma, niin siitäpä joutuu sitten omaishoitaja lähtemään, kun muut kuolinpesän osakkaat haluavat pistää vanhuksen asunnon myyntiin. Saahan se omaishoitaja toki siitä osansa ja summalla, mikä jää perintöverojen jälkeen, voi ehkä jotain rahoittaakin, mutta ei siltikään mikään ihan helppo juttu kenellekään. Jos taas hoidettava asuu vuokralla, ei ole mitään takeita, että vuokranantaja tekee uuden vuokrasopimuksen omaishoitajan kanssa.  Omaishoitajuus on melkoinen loukku, jos hoitaja on joku muu kuin hoidettavan aviopuoliso. Aviopuoliso saa sentään leskeneläkeen (tosin tulevaisuudessa ei enää sitäkään). 

Nro 106: "Kuten jo monesti mainittu, eivät auta. Käypäs hoitokodissa pyörähtämässä niin näet totuuden."

Olet kyllä ihan oikeassa. Vaikka omaiset käyvätkin välillä piipahatamassa vanhusta katsomassa, niin aika harva kuitenkaan alkaa mitään vaippoja vaihtamaan tms. Vanhustenhuolto on monimutkainen asia eikä monillekaan termeille ole puhekielessä selkeää määritelmää. Itse entisenä sairaanhoitajana ajattelen niin, että hoitaminen on just sitä vaipanvaihtoa, suihkuun viemistä, lääkkeiden jakamista ja antamista, säärihaavan hoitamista yms. Huolehtiminen taas on sitä, että varmistaa vanhuksella olevan asianmukaisesti vaatteita, vanhus pääsee halutessaan kampaajalle jne. Ja kotona olevan vanhuksen kohdalla sitten erilaisten palveluiden tilaaminen, laskujen maksaminen yms. Vielä sitten sana "auttaminen" eli vanhuksen voi auttaa sängyssä mukavampaan asentoon tai kotona asuvaa vanhusta voi auttaa vaikka hakemalla liiteristä polttopuita yms. Yleensä, kun vanhus joutuu hoivakotiin, on luonnollista omaisenkin olettaa, että siellä vanhusta hoidetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän nää nykyajan lapset enää edes hoida vanhempiaan.

Eivät hoitaneet myöskään 40-luvun lapset. Paitsi ne jotka jatkoivat sen maatilan hoitoa ja vanhukset syytingillä.

Mun vanhempani syntyivät 1920-luvulla eivätkä hekään omia vanhempiaan hoitaneet. Muuttivat 1950-luvun alussa maalta Helsinkiin ja vanhempansa jäivät maaseudulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ulkkishoitsu meidät hoitaa lopulta kaikki, lapselliset ja lapsettomat. 

Lapsettomilta hän vie ensin rahat, mutta lapselliset pystyvät edes vaihtamaan hoitopaikkaa, jos hoito on huonoa. Yhtään kukaan ei valvo lapsettoman etua.

Millähän taikatempulla se hoitopaikan vaihto onnistuu, kun sinne hoitopaikkaankin on lähes mahdoton päästä? 

Ymmärrän, että lapsettomia kiukuttaa oma kohtalonsa, mutta niin se vaan menee, että perheetön on vanhan täysin muiden vieraiden ihmisten armoilla. 

Mikä tämä kauhean synkkä katkeroitumut näkemys on? Lapsettomilla on ystäviä ja läheisiä, jotka voivat auttaa.

Lapseton voi myös tehdä testamentin, jolla määrää koko  omaisuutensa vaikka sille serkunkumminkaimantyttärelle, joka on käynyt vanhuksen luona ja hoitanut vanhuksen asioita. Me, joilla on rintaperillisiä, emme voi täysin ohittaa niitäkään lapsiamme, jotka eivät laita tikkua ristiin meidän hyväksemme. Vähintään lakiosansa saavat.