Reipas ja tunnollinen lammas

Toissailtana mun sorminivelet ja ranteet huusi hoosiannaa, kun olin sahannut ja väännellyt ruuveja liian paljon. Ei oikein nivelrikko ja -reuma tykkää. Kipulääkkeitä naamaan ja Voltaren-geeliä käsivoiteeksi, mutta silti särkee. Sain sentään eilen kaikenlaista aikaiseksi. Tänään olin aikeissa lähteä hakemaan pakettia, joka ärsyttävää kyllä oli mennyt Postin toimipisteeseen, johon meiltä pääsee vain siten, että ensin menee bussilla ja sitten vaihtaa junaan. Onneksi tajusin, että siellä paketissahan on se mun uusi tuoli. Puuta ja valurautaa. Olisin voinut olla pakettini kanssa vähän ihmeissäni, että mites mä saan tän edes täältä kauppakeskuksesta ulos kadun varteen ja taksiin. Siskoni tyttö miehensä kanssa lupasi hakea paketin huomenna autolla, joten sitä reissua mun ei tarvitsekaan tehdä. Sen sijaan lähden vähän ajan päästä lähempänä olevassa kauppakeskuksessa ja paluumatkalla käyn vielä kauempana olevalla ostarilla hakemassa toisen paketin. Olen naureskellut itsekseni, että mä olen nyt ihan hurahtanut kuluttamiseen, vaikka muuten tykkäänkin nuukailla. Ainakin osallistun nyt omalla panoksellani talouden satttamiseen kasvuun :D :D Pikkuhiljaa alkaa olla kaikki muu huushollissa valmiina paitsi ikuisuusprojektini eli työhuone. Hoitokoira tulee reilun viikon päästä pariksi viikoksi ja silloin en sitten häslää mitään remontti- tai nikkaorintihommia, koska se koira seuraa mua kuin hai laivaa. Kuukauden päästä on onneksi pääsiäisviikko ja kun otin siihen 2 ylimääräistä vapaapäivää, mulla on 10 päivää vapaata peräkkäin. Toivottavasti niin selkä kuin niveletkin on silloin siinä kunnossa, että saisin ton työhuoneenkin valmiiksi. Tai edes suunnilleen valmiiksi. Sen jälkeen pitääkin miettiä, mitä teen loppuelämälläni :D 

Pitkis: Ihmisillä, joille työllä on merkittävä rooli elämässä, tilanne ei välttämättä tule muuttumaan eläkkeelle jäämisen jälkeenkään. Jos edes malttavat jäädä eläkkeelle. He vain jatkavat työasioidensa muistelua. Ja muistavat ihan käsittämättömän määrän yksittäisiä detaljejakin. Mun isäni on nyt jo 95 ja edelleen mä aina kuuntelen, miten hän kertoo työurastaan. Todella yksityiskohtaisia pikkuasioita alasta, josta mulla ei ole harmainta hajuakaan. Siskoni on samalla alalla ja hänen kanssaan isä saa jotain keskustelua aikaiseksikin, mutta mä olen yhtä hyödyllinen kuuntelija kuin olisi kumisaapaskin. Isää tämä ei kuitenkaan tunnu haittaavan ollenkaan, koska hänelle on vaan tärkeintä saada puhua työurastaan ja muistella menneitä. On siis mahdollista, että kuuntelet äitisi työjuttuja vielä senkin jälkeen, kun hän jää eläkkeelle. 

Mun koko suhtautuminen työntekoon on aina ollut ihan erilainen kuin vanhemmillani ja siskollani. Vaikka työstäni olen usein tykännytkin, silti teen sitä vain rahan takia. Rahan, jolla sitten kustannan elämässäni sellaisia asioita, joista oikeasti nautin. Lukiossa ajattelin pyrkiväni yliopistoon opiskelemaan äidinkieltä sekä mordvaa, tseremissiä ja maria, mutta jo yo-kirjoitusten jälkeen tajusin, että ainakaan noilla kolmella muulla kielellä ei kyllä tee työelämässä yhtään mitään. Sairaanhoitajaksikin lähdin opiskelemaan vain siksi, että oli siihen aikana lyhyt koulutus (yo-pohjalta vain 2,5 vuotta)  ja varma työpaikka. En suinkaan mistään "kutsumuksesta". It-alalle päädyin, kun sairastuin nivelreumaan ja it-alalla oli istumatyö. Lisäksi  lapsetkin alkoi olla jo sen verran isoja, että parempi palkka ei ollut yhtään pöllömpi ajatus. Vapaa-ajallani en halua puhua työasioista ja ehkä juuri siksi ystävikseni on valikoitunut ihan eri alojen ihmisiä.  Mä en ole koskaan pistänyt sillä tavalla muistiinkaan työurani aikana tapahtuneita asioita tai edes tapaamiani ihmisiä, että voisin niitä  vuosikymmeniä myöhemmin juurikaan muistella. Joitain yksittäisiä juttuja muistan, jos niihin liittyi tilannekomiikkaa, mutta muutoin en. 

Tuo toimii hyväkuntoisten vanhusten kohdalla, mutta hyväkuntoiset vanhukset voivat noin muutenkin järjestää itselleen ohjelmaa. Päivätoiminnan ideana kaiketi on ollut, että huonokuntoinen vanhus pääsee välillä kodin ulkopuolellekin tapaamaan muita ihmisiä. Ja siinä samalla on sitten voitu mitata verenpaineet tai verensokerit, jos on ollut tarvis. Lisäksi mahdollinen omaishoitaja voi tosiaan sillä aikaa hoitaa omia asioitaan (esim käydä hammasläkärissä tms). 

Nro 9646: Kirjoituksessasi pisti silmääni kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että et halua muuttua muiden toiveiden mukaiseksi. Ei sinun pidäkään muuttua. Toinen sitten tämä: "...elämäni menee sitten hieman vikaan jos en saa itseäni jollakin tavalla enää sellaiseksi joka pärjää monissa jutuissa ja kestää hyvin kaikkea. "Miksi sinun pitäisi kestää hyvin kaikkea? Ei ole helppoa katkoa ihmissuhteita, mutta jos se on oman hyvinvoinnin vuoksi tarpeellista, niin antaa mennä poikki vaan. Kaikkea ei kenenkään tarvitse kestää. Voit asettaa itse omat rajasi, mitä kestät ja mitä et. Jos joku ei rajoistasi tykkää, juoskoon jorpakkoon.

Mä tunnen myötätuntoa sua kohtaan, mutta en sääli sua. Olet elänyt elämän, jossa asiat ja olosuhteet ovat olleet mitä on ja olet pyrkinyt selviytymään parhaimmalla mahdollisella tavalla, mihin resurssisi kullakin hetkellä ovat riittäneet. Mun mielestä se on ihan tarpeeksi. Et todellakaan ole huono ihminen etkä mitenkään vähäarvoisempi kuin joku muu. Mun mielestä ihan päinvastoin. Sulla on ollut sisua selvitä ja kasvattaa lapsesikin aikuisiksi. Siitäkin huolimatta, että lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät. Arvosta itseäsi. Mä ainakin arvostan sua. 

Nro 9645: Ollos hyvä vaan :) Yleensä kannattaakin omia "viritelmiään" miettiä ja suunnitella aika pitkäänkin. Ja googlettaa, mitä kaikkea on ylipäätään olemassa. Saako jotain valmiina, puolivalmiina tai millaisia osia on sataavissa, jos väkertää koko häksättimen itse. Mä olen käyttänyt muutaman viime viikon ajan ainakin 30 tuntia Googlessa ihan vain etsiessäni asioita, jotka sopivat mun suunnitelmiin. Ärsyttävää kyllä, monia joutuu odottamaan ihan jäätävän kauan, kun - vaikka tilaisitkin vain Hobby Hallista - ne tulee jostain Kiinasta. Sama juttu Netraudan kanssa. Olisi varmaan helpompaa tilata ne suoraan Kiinasta.

Toikan linnut valoa vasten kuulostaa aivan ihanalta <3 Ja sulla on ihan mahtavan isot ikkunat!! Mä asuin nuorena kerrostaloaksiossa ja sielläkin oli valtaisat ikkunat kaikissa huoneissa. Rakennus vielä siten, että paistoi oikeastaan aina aurinko jommalta kummalta puolelta asuntoa. Viherkasvit rakastivat. Mulla oli keittiön ikkunassa amppelissa koristenokkonen, jonka halkaisija oli lähes metrin. Jonain päivänä tulen perimään sen asunnon ja välillä miettinyt, että kun ikää tulee koko ajan vaan lisää eikä nivelreuma sen enempää kuin nivelrikkokaan parane koskaan, niin muuttaiskohan joskus sinne takaisin. En tiedä. Ehkä.