Reipas ja tunnollinen lammas

Punaviiniä, espressoa,  tuoretta timjamia, suolaa, mustapippuria ja runsaasti murskattua valkosipulia. Päkäfileet sinne yön yli kylpemään. 

Tänään nivelet huutaa taas hoosiannaa.  En meinannut saada edes valkosipuleita murskattua.  Mitään hyödyllistä en tänään pysty tekemään.  Kunhan elämä tästä hieman selkenee koiran ja remontin osalta,  pitää etsiä joku lääkäri pistämään kortisoni sorminiveliin.  Aikoinaan mulla olikin luottolääkäri tällaisiin juttuihin,  mutta meni mokoma kuolemaan. Vielä eläkkeelläkin piti yksityisvastaanottoa, mutta sitten ei enää jaksanut. En yleensä tykkää kysellä tutuilta mitään heidän työhönsä liittyvää neuvoa, mutta seinänaapuri on Ortonin ortopedeja ja ehkä osaisi suositella jotain lääkäriä,  jolle voisin varata ajan. 

Juttelin tänään mun pojan kanssa.  Toi koira kun on meidän yhteinen,  niin pitää kuunnella hänenkin mielipiteitä.  Ollaan onneksi samaa mieltä asiasta.  Kerroin,  että uutta koiraa en kyllä enää ota,  mutta kissoja kylläkin.  Poikani kysyi,  riittääkö mulle 5 kissaa vai haluanko niitä enemmän  😂 Hyvin poika tuntee äitinsä 😁

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset palstalla ei ymmärrä yhtään. Kirjoitus on iso kuva suomesta, valtaosa. Ei yksilö. Suomessa varmasti on yksilöitä, jotka kyläilee spontaanisti ja tekee asioita. Kirjoitus on tehty isossa kuvassa ja pitää täysin paikkaansa. 

Iso kuva kuitenkin muodostuu yksilöistä.  Ei ole yhteiskunnan tehtävä alkaa järjestämään kaikenlaisia kissanristiäisiä ja muuta humppaa kansalaisille. Tai palkata ihmisiä kiskomaan muita ihmisiä kotiovesta ulos. 

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt tässä ketjussa sanoa tätä, mutta en ole tullut ymmärretyksi:

Ei kyse ole siitä, kuinka usein nähdään tai viestitellään. Kyse on siitä, osoittaako toinen käytöksellään minulle, että olen tärkeä hänen mielestään. Tärkeäksi voi kokea olonsa, vaikka yhteydenpitoa olisi harvoin, jos toisen käytös on huomioivaa, ystävällistä ja hän on kiinnostunut myös minun kuulumisistani. Mutta se ei ole huomioivaa käytöstä, jos jo valmiiksi nähdään harvoin/yhteydenpitoa on vähän ja silloin kun sitä on, niin olet siinä hetkessäkin toiselle toissijainen asia. Kyllähän sen aistii, onko toinen sinua varten läsnä vai ei. 

Monet "kakkosluokan ystävät" saavat ikävääkin kohtelua osakseen. Eivät uskalla sanoa suoraan, että tällainen käytös ei ole ok. Moni tyytyy myös huonoihin ystävyyssuhteisiin, joista puuttuu ystävällisyys ja vastavuoroisuus. Ei se aina ole sitä, että se ei-niin-tärkeä-ystävä olisi jotenkin huono. Hänellä voi olla huono itsetunto ja hakeutuu etäisiin ystävyyssuhteisiin.

Ne  "kakkosluokan ystävät " ovat kavereita eikä ystäviä.  Ihmisellä voi olla sekä ystäviä että kavereita.  Jos sulle ei riitä kaveruus vaan haluat ainoastaan ystävyyden, mikään ei estä sua pistämästä koko ihmissudetta poikki. 

Vierailija kirjoitti:

Olen jo pitkään huomannut, että en tajua tämän ajan elämästä ja elämäntyylistä paljon mitään. Nyt kun luen tätä ketjua alan ymmärtää, että en edes halua. Niin ovat tavat ja ihmiset muuttuneet. Somessa ollaan tuntikausia, suunnilleen koko valveillaoloaika. Mutta todelliseen ystävyyteen ei jakseta, ehditä, osata, pystytä, haluta, välitetä, tunneta tarvetta tms. tuskin lainkaan. Ihmisyys ja ihmisten keskinäinen todellinen vuorovaikutus on kadonnut miltei tyystin. Lukuunottamatta ehkä omaan statukseen sopivia "ystäviä". Mutta nekin suhteet toimivat omaan etuun ja sopivaan tasoon perustuen. Kumpikin ymmärtää jutun jujun. Että pääosassa on aina minä itse ja ensisijaisesti mitä minä viitsin ja haluun. 

Ystävistä ja kavereista etännyttiin ennen somea paljon helpommin.  Jokainen ymmärsi,  että jos toinen muuttaa satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän, yhteydenpito vähenee.  Some on oikeasti mahdollistanut sen,  että ollaan edelleen tekemissä sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka ennen somea olisi jääneet menneisyyteen.  

Eikä some vie työssäkäyvältä sen enempää aikaa kuin mitä aiemmin vei lukeminen ja telkkarin katseleminen.  Se mikä on muuttunut verrattuna vaikka 1980-lukuun,  on kodin ulkopuolisten harrastusten määrä.  En muista kasarilta yhtäkään ikäistäni naista,  joka olisi käynyt 2-3 kertaa viikossa kuntosalilla.  Ja aika harvalla lapsella oli harkat monta kertaa viikossa ja sitten viikonloput kisoissa. Voihan kiekkolapsen äiti somettaa kaukalon laidaltakin, mutta ei hän somettamisen sijasta istuisi luonasi kahvittelemassa. Koska hän on siellä kaukalon laidalla. 

Ihmisten vapaa-aika on muuttunut.  Enää ei istuta klo 17 syödyn perhepäivällisen jälkeen sohvalle katsomaan telkkaria. Tottakai tämä vaikuttaa siihen,  miten paljon on aikaa ja voimavaroja ihmissuhteille. 

Vierailija kirjoitti:

Kaveri= hengataan , harrastetaan, jutustellaan.

Ystävä= Samat asiat ja lisäksi tunnetaan syvemmällä tasolla.

Mulla on meksikolainen miniä. Kun muutti aikoinaan Suomeen,  sanoi,  että suomalaisten kanssa on vaikea ystävystyä.  Mutta kun ystävystyi,  sanoi, että Meksikossa näin läheiset ihmissuhteet ovat sisaruussuhteita tai muita läheisiä sukulaisuussuhteita ja meksikolaiset ystävyyssuhteet taas vastaavat suomalaisia kaveruussuhteita.  Me suomalaiset taidetaan arvostaa enemmän muutamaa hyvää ystävää kuin kymmeniä kavereita.