Reipas ja tunnollinen lammas

En todellakaan. Olisin kuollut jo esikoisen synnytykseen. 

Pitkis: Vastaan sulle vielä, vaikka haluatkin jo vaihtaa aihetta. En minäkään usko, että sun vanhempasi ovat halunneet sulle mitään pahaa, Hyvää vain. Vasta paljon myöhemmin itsekin ymmärsin, että ei mun vanhempani halunnete mulle mitään pahaa edes  heittäessään mut rahattomana yönselkään. He halusivat, että kääntyisin siellä porraskäytävän ulko-ovella takaisin ja alkaisin olla sellainen kuin he halusivat. Mä vaan olin sen verran uppiniskainen, että koskaan en palannut lapsuudenkotiini takaisin asumaan. Mieluummin olin asunnoton ja nukuin öitäni puistonpenkillä kuin olisin palannut häntä koipien välissä takaisiin. Siihen mun uppiniskaisuuteen todennäköisesti liittyy sekin, että kaikki parisuhdeviritelmänikin ovat menneet ihan persiilleen :D

Mä toivon, että sä löytäisit elämääsi jotain itseäsi kiinnostavia juttuja. Jotain sellaista, jossa saisit olla ihan oma itsesi. Ja oikeasti sä saatkin olla just sellainen kuin olet, mutta ymmärrän sun tilanteesi ja vanhempiesi odotukset. Ei se pelimaailma ehkä sittenkään olisi sulle ihan huono juttu, mutta kuten aiemmin kirjoitin, niin ehkä aluksi vain omissa mielikuvissasi kehittäisit roolihahmollesi tarinaa. Sulla on niin hyvä kirjoitustaito, että voisitko kirjoittaa päiväkirjaa? Ehdottaisin muuten blogin tai vastaavan perustamista ihan vaikka fiktiivisistä roolihahmoistasi, mutta et ehkä halua kenenkään muun lukevan - ainakaan vielä - sellaista. Tosin blogiakin voi pitää niin, että se on täysin privaatti eikä kukaan muu kuin sinä näe sitä.Ja vasta myöhemmin, jos haluat, julkaista se. 

Mun mielestä "uuden otteen elämään" ei välttämättä tarvitse olla jotain sellaista, joka näkyy ulospäin. Se voi hyvin olla jotain ihan sun ikiomaa. Jotain, josta kukaan muu ei tiedä. Jos mujista olisi tullut äikän maikka kuten joskus 1970-luvun lopulla lukiossa haaveilin, kirjoitustaitosi vuoksi olisit takuulla ollut lempioppilaani :) Mä kirjoitan nykyisin ärsyttävän huonoa äidnkieltä, mutta osittain syynä on aika huono näköni, sylissä yleensä istuva kissani sekä se, että en enää kauheesti välitä kielipoin mukaisesta kirjoittamisesta. Mutta ihastun aina, kun sellaista näen :)

Tajusin just, että kohta on äitienpäivä. Esikoiseni täyttää ensi vuonna 40 vuotta, mutta ei olla koskaan vietetty mun äitienpäivää vaan aina mun äitini äitienpäivää. Toki lapset päiväkodissa ja alakoulussakin vielä askartelivat mulle äitienpäiväkortin, mutta ei me kotona vietetty mun äitienpäivää vaan aina mentiin mummolaan viettämään äitini äitienpäivää. Nyt on ensimmäinen äitienpäivä, kun äitiä ei enää ole. Eikä siten äitienpäivääkään. Tuntuisi vähän hölmöltä alkaa enää nyt luoda jotain uutta äitienpäiväperinnettä, kun muksutkin on jo tukevasti keski-ikäisiä. Tuli vähän surullinen ja hieman yksinäinenkin olo :( 

Pitkis: Ole itsellesi armollinen. Ja koita antaa äidillesi anteeksi kaikki odotukset, mitä hän suhun on asettanut. En minäkään täyttänyt vanhempieni odotuksia. Olin jopa niin surkea tytär, että heittivät mut 18-vuotiaana rahattomana syksyiseen yöhön. Oli muuten tähän astisen elämäni karmein kokemus, vaikka paljon muutakin shaissea on elämässäni tapahtunut. Kesti aikansa antaa vanhemmilleni anteeksi ja hyväksyä se, että en ole heidän silmissään täydellinen tytär EIKÄ MUN TARVITSE OLLAKAAN!!!! Onko sulla huono itsetunto sen vuoksi, että et ole vastannut vanhempiesi odotuksia? Jos on, niin mä sanon sulle, että sulla on SUN elämä ja vanhemmillasi on omansa. Tiedän kyllä, millaista on tuntea alemmuutta ja syyllisyyttäkin siitä, ettei ollut sitä, mitä odotettiin. Mutta siitä tunteesta voi päästä eroon. Helppoa se ei ole, mutta on mahdollista. Ymmärrän hyvin sen, että sun on vaikea "laittaa kapuloita rattaisiin" vanhempiesi suhteen, jos sulla ei ole sisaruksia tai juuri ystäviäkään. Silloin on ihan luonnollista pelätä jäävänsä kokonaan yksin. 

Voi kun istuisit nyt mun vieressä sohvalla ja voitaisiin jutella! Mulla olisi niin paljon sanottavaa sulle. Lähes kaikki, mitä olet kirjoittanut, on kolahtanut tavalla tai toisella johonkin mun oman elämäni vaiheista. Äläkä suotta pahoittele pitkää viestiäsi. Mä koitan miettiä, miten voisin asettaa sanojani oikein. Koska musta tuntuu, että ihan oikeasti taidan tietää, miltä susta tuntuu. 

74: "Minä olen juuri tuo työpaikan Marjatta (50 plus) joka lähtisi todella mielellään ystäväksi harrastuksiin, kahville , leffaan. Mutta näin se on, etten minäkään kehtaa pyytää ketään kolleegani vapaa-ajan rientoihin, koska arvelen että hämmästyisivät tms. "

Haittaako se, jos hämmästyisivät? Tai kieltäytyisivät? Ystävän, jonka kanssa yhteydenpito katkesi pariksikymmeneksi vuodeksi, kohtasin aikoinaan kadulla. Olin vanhempainvapaalla esikoisen kanssa ja päivät oli niin yksinäisiä pienen lapsen kanssa, että yks aamupäivä vaan päätin, että pysäytän seuraavan vaunujen tai rattaiden kanssa vastaantulevan naisen ja kutsun meille kahville. Arvaa hämmästyikö se nainen? Totta mooses hämmästyi. Hänellä oli ekaluokkalainen tulossa pian koulusta kotiin, joten hänelle ei käynyt kahvittelu mun luonani, mutta ehdotti kahvittelua hänen luonaan. Ei mun elämäni olisi muuttunut huonommaksikaan, jos hän olisi sanonut ei. Mutta niin meistä ajan myötä  tuli ystäviä, hänestä mun nuoremman lapseni kummi ja musta hänen kahden lapsensa kummi. Ja kuten kerroin, elämä ajoi meidät erilleen pariksi kymmeneksi vuodeksi ja nyt ollaan taas usein tekemisissä. 

Mä voisin oikein hyvin lähteä jonkun sun kaltaisen ihmisen kanssa kahville. Voisi olla oikeasti aika hauskaakin. Mutta koska mulla on kaksi liikuntakykyyn vaikuttavaa hitaasti etenevää sairautta, mun pitää aina tutustua toiseen ensin tosi hyvin, että siitä voisi seurata jotain sellaista jatkoa, mikä antaisi pohjaa ystävyydelle. Mä voin ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää ja hyväksyy sen, että jos mulla on tosi kivulias päivä, niin vaikka mä miten haluaisin, en silti kykene tekemään jotain sellaista, mistä on yhdessä aiemmin sovittu. Saatan siis joutua perumaan aiemmin sovittuja juttuja ja ymmärrän kyllä, että useimmille ihmisille sellainen ei nyt vaan yksinkertaisesti käy. Eikä tietenkään tarvitsekaan käydä.