Reipas ja tunnollinen lammas

Harva tietää, mitä kropassa lymyää. Nuoruuteni poikaystävä kuoli 24-vuotiana aivoverenvuotoon. Vasta ruumiinavauksessa selvisi, että hänellä oli ollut synnynnäinen verisuonipullistuma aivoissa. Oli vain ajan kysymys, milloin se repeää. En minäkään viiskymppisenä tiennyt, että mulla on samanlainen munuaisvaltimossa. Selvisi vasta sitten, kun se repesi. Selvisin kuitenkin monen onnekkaan sattuman ansiosta hengissä. Mitä tulee erilaisiin kremppoihin, niin niihin suhtautuminen onkin ainoa syy, miksi oli ihan hyvä sairastua nivelreumaan jo hieman yli kolmekymppisenä. Kohta 30 vuotta olen elänyt reuman aiheuttamien kipujen ja kremppojen kanssa ja kun moninivelrikkokin sitten todettiin ja paheni, niin on mennyt mulla samaa "vitutukseen" kuin nivelreumakin. 

Terveydenhuollon tilanne on sitten jo ihan toinen juttu. Jos on onnekas, hoitoa saa, ja jos ei ole, niin ei saa. 

Siis ihan vettä? Noin litran päivässä. Toinen mokoma meneee kivennäisvesiä. 

Lisään vielä aiempaan kommenttiini, että varsin usein tutustumisen alkuvaiheessa ei ihastu siihen ihmiseen vaan omaan mielikuvaansa siitä ihmisesta. Vasta tutustuessa tulee sitten ilmi, vastaako toinen ollenkaan sitä omassa päässään kehittelemäänsä mielikuvaa vai ei. Jos jo suunnittelet, miten mukavaa olisi toisen kanssa viettää kauniita kesäiltoja mökkirannassa (kysymättä ensin siltä toiselta, tykkääkö se edes mökkeilystä), niin mulle se on aina red flag (inhoan mökkeilyä). Tai että toinen jo tutustumisen alkuvaiheessa lähtee mielikuvissaan siitä oletuksesta, että tottakai muutetaan jossain vaiheessa saman katon alle (kysymättä ensin siltä toiselta, aikooko se jossain vaiheessa asua toisen ihmisen kanssa yhdessä vai sopiiko sille paremmin suhde, jossa kumpikin kuitenkin asuu omissa asunnoissaan). Tai että muutaman kahvillakäynnin jälkeen toinen olettaa, että nyt ollaan pari ja seurustellaan ja alkaa olettaa, että nyt pidetään yhteyttä monta kertaa viikossa (pahimmillaan joka ainoa päivä) ja vaput, juhannukset jne vietetään yhdessä ja jos toisella olikin niille jo jotain sovittua, niin tietenkin ne pitää perua, koska me ollaan nyt pari. 

Nro 30: "Olen eri mieltä. Ensin voimakas tunne, ja sitten miettimään, miten kestää toisen huonoja puolia. Nuo alkuaikojen voimakkaat tunteet auttavat kestämään huonojen aikojen vastoinkäymisiä, joita tulee kaikille. Jos joku pitää mua pitkään löysässä hirressä vaan tapailemassa, niin ei sellainen välitä. "Ehkä" on ei, ja se on aika pian kiitos&hei. Miesten on ollut tätä jostain syystä vaikea ymmärtää. Joko tulee mun elämään, tai pysyy poissa. Ei saa jäädä ovelle tukkimaan liikennettä. Onneksi löysin samoin ajattelevan kumppanin."

Mä olen osittain samaa mieltä kanssasi. Mutta kun ajattelen omalla kohdallani, niin ei nuorena ihastuksesta välttämättä mitään pysyvämpää suhdetta syntynyt. Oltiin yhdessä sen aikaa, kun se hyvältä tuntui, ja erottiin, kun ei enää tuntunut hyvältä. Mutta nuorena ei ollutkaan mitään kiirettä ja pelkkä ihastuminen kannatteli sen aikaa, kun oli tarvis. Kun toisesta alkoi tulla esiin erilaisia suhdetta huonontavia asioita, niin se ihastuminen karisi samaan tahtiin. Ihastuessa ei ollut väliä, vaikka toinen olikin luottotiedoton ja ulosotossa tai menneisyydessä jotain epämääräistä, koska ei sitä suhdetta edes ajatellut niin, että tämän ihmisen kanssa menen naimisiin, otan asuntolainan ja hankin lapsia. Tottakai sydänsurujakin tuli, jos omat tunteet olivat vielä olemnassa, kun toisen kohdalla ne oli jo lopahtaneet, mutta ei se silti ollut kuin hetkellisesti mikään maailmanloppu. 

Mä mietin, että onko tapailussa ongelmana se, että toinen tapailee samaan aikaan muitakin? Vai se, että ei olla vielä valmiita "lyömään lukkoon hääpäivää" vaan halutaan ensin tutustua paremmin? Mä olen  nyt iäkkäänä tavannut muutaman ihan kivan miehen, mutta mun mielenkiinto lopahtaa välittömästi, jos mies alkaa jo tutustumisen alkuvaiheessa  tehdä jotain loppuelämän suunnitelmia, joihin minä hänen mielestään kuulun. Pari näistä miehistä on ollut sellaisia, joiden kanssa olisin voinut ehkä kuvitellakin jotain pidempää suhdetta, mutta hätähousut ei kuulu mun tulevaisuudensuunnitelmiini. 

Olen. Mulle onnellisuus ei kuitenkaan tarkoita niitä harvoja hype-hetkiä, kun tuntee suurta iloa ja elämänriemua, vaan onnellisuus on mulle pikemminkin tyytyväisyyttä. Sitä, ettei elämässä ole sillä hetkellä mitään suurempia vaikeuksia. Katto pään päällä, kaapeissa ruokaa ja laskut maksettuna. Terveyttä sen verran, että ei tartte ihan sängynpohjalla kivuissakaan kärvistellä.