Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 11758: "Samaa mieltä, niin me ihmiset suhtaudumme eri tavoin ongelmiin: joku valittaa koko ajan eikä ota neuvoja vastaa, toinen tarttuu ongelmaan ja yrittää ratkaista sen. Tämä minua touhutätiä just harmittaakin, tälle yksinäiselle on yritetty antaa vinkkejä, mutta ei, valittaa vain. Ymmärrän, ettei hänellä ole ystäviä, en minäkään kestäisi noin ankeaa luonnetta. Olisikohan siinä ensimmäinen korjattava asia? Taas neuvoin...."

Mä olen hieman eri mieltä. Vaikka itsekin olen ratkaisukeskeinen ihminen, kaikki eivät ole. Mulla on kaveri (naimaton, lapseton, vanhempiensa ainoa lapsi ja vanhemmat jo kuolleet) , jonka olen tuntenut jo kymmenkunta vuotta. Hän on yksinäinen. Hän ei kaipaa seuraa, koska sitä hänellä kyllä aina on, kun vain haluaa jonkun kaveriksi mukaansa jonnekin. Hän kaipaa perhettä. Puolisoa, lapsia, sisaruksia. Yhteenkuuluvaisuutta, joka on kestänyt elämän myllerrykset. Kukaan ei pysty antamaan hänelle sitä, mitä hän kaipaa. Hänellä on kyllä masennukseensa lääkitys ja on käynyt jo vuosia terapeutilla, mutta ei hänellä edelleenkään ole perhettä. Kun me tavataan, olen visusti hiljaa kaikesta, mikä millään tavalla liittyy mun perheeseeni ja lähisukuuni. Koska se vain lisäisi hänen kaipuutaan sellaiseen, mitä ei voi saada. Voin kertoa hänelle, että olen käynyt kaverini kanssa jossain, mutta en sitä, että olen käynyt siskoni tai lasteni kanssa jossain. 

Mulla on myös ystäviä, jotka eivät kaipaa neuvoja vaan kuuntelijaa. Aikoinana itsekin helposti aloin keksimään ratkaisuja heidänkin ongelmiinsa, kunnes tajusin,e ttä kyllä he ihan itse tietävät, mitä heidän pitäisi tejdä, jotta ongelma ratkeaisi. Ihmisillä vaan on erilainen tapa suhtautua ongelmiinsakin. Yhtä auttaa, kun saa puhua ongelmistaan, ja toinen taas - kuten sinä ja minä - haluaa mahdollisimman nopeasti ratkaista ongelman. Mitä huonommin tuntee toisen ihmisen, sitä vähemmän tietää, mitä kaikkea on toisella taustalla ja mitkä on ne syyt, mitkä estävät ongelman ratkaisemisen. 

Laiskimus Maximus eli mun koira halusi jostain syystä päivällä yhden ylimääräisen lenkin ulos ja nyt, kun haluaisin viedä sen  iltalenkille, sitä ei voisi vähempää kiinnostaa :D Köllöttelee pedillään kuin Pullervo ja katsoo mua sen näköisenä, että etkö sä ihminen osaa mennä yksin :D Tänään olisi taas sytostaattipiikin aika ja haluaisin jo suihkuun, piikki reiteen ja sitten peiton alle telkkaria katsomaan. 

63v (täytän syksyllä 64)

Siellä on ihan kesä. Kävin viemässä Sortin jäteautoille vanhoja maaleja, loisteputkia, elektroniikkaa yms. Vaikkei ollut kuin ohut fleecetakki, niin senkin sai ottaa pois päältä. Tänään olisi pitänyt käydä verikokeissa, mutta menen vasta keskiviikkona. Mennään samalla reisuslla, kun lähdetään systerin kanssa ostamaan multasäkkejä. 

11722:"Rohkaisusta ja edes yrittämään oli viestissäni lähinnä pointti. Vähän ravisteleva ja raflaava viesti myönnän. Hölmöjä ja huijareitahan paljon tuolla seuranhauissa, mutta varmasti myös hyvin paljon yksinäisiä ja aidosti hakemassa ystäviä. Itselläni on edelleen seuranhaku kesken ja myönnän ettei ole helppoa laittaa itsestään ilmoitus nettiin, ehkä tämö myös opettavaistakin. Ihmisistä oppii paljon ja tulee itsevarmuutta. Toki joskus jännittävääkin. Ei käy aika pitkäksi."

Ymmärrän. Tosin yksinäinen ei välttämättä kaipaa seuraa vaan sitä ihmistä, jolle olisi tärkeä, erityinen, merkittävä ja rakas. Ja sellaisen ihmisen löytäminen jostain random tuntemattomista on aika haastavaa. Aikuisiällä aika monella on jo ne omat tärkeät ihmisensä ja vaikka toisen kanssa synkkaisikin hyvin, ei se toinen ikinä ohita nykyisiä läheisiä. Hyvä, jos joskus pääsee edes lähelle samaa tasoa. Vaikka itselläni ei olekaan ongelmaa tämän asian kanssa, ymmärrän silti niitä, joilla on. On paljon helpompaa tutustua uusiin ihmisiin, jos tutustumiseen ei liity mitään odotuksia. Kohtaaminen on silloin rentoa ja jos toista ei koskaan enää sen jälkeen tapaa, sekin on ihan fine. Mutta jos tutustumiseen liittyy odotuksia, hyvin helposti siitä seuraa pettymyskin. Ei tämä ollutkaan SE ihminen, jonka olisin elämääni halunnut.