Reipas ja tunnollinen lammas

Nri 11767: "Hyviä ajatuksia, Lammas!  Mutta onkohan juurisyy elämänkumppanin puuttumiseen juuri se, että on valittava luonne, ei jaksa yrittää, nalkuttaa vain ja syyttää toisia, yhteiskuntaa, mitä milloinkin. Sellaisen kanssa eläminen on raskasta, äitini oli sitä. Paljon helpommalla pääsee yksin kuin raskaan puolison kanssa. Tämä voi olla syynä yksinäisyyteen. Ja jos saisi sitä piirrettä lievennettyä, voisi löytyä se elämänkumppani tai sydänystävä. Tämö oli alkuperäinen pointtinikin."

Mä olen tuntenut hänet tosiaan kymmenkunta vuotta ja hän oli tutustuessamme jo kuuskymppinen. En tiedä, millainen hän on ollut nuorempana. Ei olla koskaan puhuttu siitä, millaisia parisuhteita hänellä on joskus ollut vai onko ollut minkäänlaisia. Mutta sen verran tiedän, että oli jo silloin meidän tutustuessamme masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Kuinka pitkään oli jo ollut, sitä en tiedä. En ole ottanut asiaa puheeksi, kun eipä se mulle kuulu. Ja muutenkin ajattelen niin, että jokainen kertoo omasta historiastaan ja omista vaikeuksistaan itse ja oma-aloitteisesti. Sitten, kun tuntee olevansa siihen valmis. Jos ei ole koskaan valmis, sitten ei ota. On mullakin elämässäni asioita, joista kukaan ystävistäni ei tiedä. En ole kokenut tarpeelliseksi kertoa heille, vaikka ne onkin asioita, joiden vuoksi olen nyt sellainen kuin olen. 

Mun kohdallani hän kuitenkin lähes jokainen tapaamiskerta ottaa esille hänen tämän hetken elämänsä ongelmia ja nimenomaan sen yksinäisyyden. Meillä on hauskaakin yhdessä ja jutellaan monenlaisista asioista, mutta koska mä olen hänen tarvitsemansa kuuntelija, hän tietää voivansa puhua mulle. Me tavataan ja viestitellään kuitenkin vain muutamia kertoja kuukaudessa, joten en koe sitä raskaaksi. Ja ehkä se "sairaanhoitajan lakki" on sittenkin pikaliimalla mun päässäni kiinni :D

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen täällä päivästä toiseen kirjoittaa, miten tekee mieli tappaa itsensä, niin kai itse kullakin herää jonkinlaisia auttamisajatuksia, halu neuvoa, antaa edes joku uusi näkökulma tai ajatus siitä, voisiko elämässä vielä olla jotakin muuta kuin se vihoviimeinen, peruuttamaton ratkaisu.

Keskitysleirien kauhuista selvinneellä, mutta kaikki läheiset menettäneellä psykiatrilla, Viktor Franklinilla oli kokemustensa jälkeen selkeä opetus: älä mieti mitä elämä voisi antaa sinulle, vaan mitä sinä voisit antaa elämälle. Tätä kannattaa pohtia. 

Ymmärrän kyllä auttamishalusi, mutta jos kyseessä on asia, jota kukaan maallikko ei kykene ratkaisemaan eikä edes auttamaan millään tavalla, ainoa järkevä neuvo on kehottaa hakeutumaan ammattilaisen puheille. Ja hyvin todennäköisesti se toinen itsekin tietää, että näin pitäisi tehdä. On mahdollista, että on jo tehnytkin, muttei ammattilaisen puheilla käynnistäkään ole ollut mitään apua. Ehkä on saanut jotain helpotusta esim lääkkeistä, mutta mikään elämässä ei kuitenkaan ole muuttunut eivätkä ongelmat ole kadonneet minnekään. 

Kirjoitin jo aiemmin, että jos ongelmana on yksinäisyys (siis se tunne, ei seuran puute), aikuisiällä on vaikea löytää sellaista ihmistä, joka laittaisi sut kaikkien itselleen entuudestaan tärkeiden ja rakkaiden ihmisten edelle. Tai että pääsisit hänen elämässään edes top 5 tärkeimpien ihmisten joukkoon. Monesti kysytään, miksei sitten yksinäiset ystävystyisi toistensa kanssa. Koska pelkkä yksinäisyys ei riitä ystävyyteen. Tuskin sinäkään ystävystyt kaikkien työkavereidesi kanssa sen vuoksi, että teillä on sama palkanmaksaja, tai kaikkien naapureidesi kassa siksi, että asutte samassa taloyhtiössä. Sen sijaan saatat ystävystyä jonkun sellaisen kanssa, joka on ihan eri alalla ja asuu ihan eri kaupungissakin. Aikuisiällä ystävystyminen on haastavaa, koska ensin pitäisi kummallakin olla yhtä paljon aikaa tutustumiseen ja siihen, että oppii toista tuntemaan paremmin ja löytää ne asiat, jotka yhdistää ja jotka ovat merkityksellisiä ystävyyssuhteen muodostumiselle ja ennenkaikkea sen ylläpitämiselle. Ystävyyssuhde vaatii myös joustoa erityisesti silloin, kun ystävän elämässä tapahtuu jotain sellaista, mikä viekin hänen aikansa ja voimavaransa ja ystävälle jää vähemmän aikaa. Ystävyyssuhde voi myös hiipua ja päättyäkin, koska ystävyys ei ole mikään "kunnes kuolema meidät erottaa". Sekin on mielestäni hyvä muistaa, että joillain on jo useampia kokemuksia ystävyyksien hiipumisesta ja päättymisistä, ja silloin on ihan luonnollista, että ajan ja voimavarojen käyttäminen uusiin ihmisiin tutustumisiin ja uusien ystävyyssuhteiden luomiseen voi tuntuakin turhalta. Koska ajattelee, että  tuskin tämäkään ihmissuhde kauaa kestää. Pettymykset lannistaa ja vaikka esimerkiksi se on ihan totta,e ttä koiranomistaja tutustuu helpommin alueen ihmisiin (toisiin koiranomistajiin) kuin ilman koiraa, niin siitä tutustumisesta on hyvin pitkä matka ystävystymiseen. Läheskään kaikkien kanssa siihen tilanteeseen ei koskaan edes päästä, koska sille toiselle voi hyvin riittää pelkkä koirien kaveruus ja omistajan kanssa riittää, että ollaan hyvänpäiväntuttuja. Mun mielestä nämä ovat tosi monimutkaisia juttuja sillopinkin, kun tietää, mitä toisen ihmisen taustalta ja elämästä löytyy. Ja vieläkin monimutkaisempia silloin, jos ei tiedä. Mä olen aikoinaan useita kertoja syyllistynyt siihen, että kerron jollekin, mitä minä hänen tilanteessaan tekisin. Ja sitten ihmetellyt, miksi hän ei tee niin. No kun hän ei ole minä. 

Mun eläkekertymäni oli jio 2 vuotta 60% sen hetkisestä palkastani. Päätin kokeilla, millaista on elää eläkepäivieni elintasolla. Tarkoitus oli kokeilla vain pari kuukautta, mutta koska sujuikin oikein hyvin, päätin lyhentää työaikaani ja aloin tehdä vain 3-päiväistä työviikkoa. Tästäkin palkasta jää edelleen rahaa myös säästöön ja sijoituksiin. Asunto on jo velaton enkä omista mitään muuta sellaista, josta aiheutuisi kuluja (esim auto, kesämökki tms), pärjään tällä summalla oikein hyvin. Alimpaan eläkeikään siis enää hieman yli vuosi ja jos suunnitelmieni mukaan lopetan työnteon jo vuotta aikaisemmin, häviän eläkkeessä ainoastaan 41€/kk. Bruttona, verojen jälkeen vieläkin vähemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Olen milleniaali. Vanhuuseläkeikäni on melkein tasan 70 enkä usko, että näen niitä rahoja silloinkaan. Ihan sama, mitä siinä paperissa lukee. 

Varsinkin, jos jäät 50-vuotiaana työttömäksi ja olet työurasi viimeiset 20 vuotta työtön. 

Eläkekertymän seuraamisella voi olla merkitystä, jos on jo lähellä eläkeikää ja/tai on sellaisessa ammatissa, että voi olla 99,9% varma, että töitä riittää eläkeikään asti. 

Vierailija kirjoitti:

Hautapaikkaa olemme mekin miettineet puolison kanssa. Emme haluaisi tänne työpaikkakunnalle, mutta lapsuuskodit ovat eri puolilla Suomea. Laatta seinään tai nimi paateen, on tietysti ihan sama missä se on, lapsenlapset toivottavasti muistavat meidän juttujamme ja meidät elävinä, ei tarvita paikkaa, jossa käydä. En minäkään käy vuosi sitten kuolleen äitini haudalla, vaan muistelen häntä päivittäin muualla. Tuhkana metsässä olisi molemmille hienoin ajatus.

Mulla on jo maanomistajan kanssa sopimus, että mun tuhkat saa ripotella hänen metsäänsä. Sopimus on olemassa myös tämän maanomistajan perillisten kanssa.