Reipas ja tunnollinen lammas

N64: Tuo taimien kastelu oli hyvä huomio. Nimittäin mulla on muutama chilintaimi kuukahtanut kastelun puutteeseen. Katsotaan, vieläkö ne virkistyisi vai onko niiden osalta peli jo menetetty. 

Vapaat on jo yli puolivälin ja iskee taas huono omatunto, kun en taaskaan ole tehnyt kaikkea, mitä piti. Toisaalta hyväksyn nyt kyllä sen, että nyt on ollut tärkeämpääkin ajateltavaa. Sain eilen illalla ystäväni tyttäreltä viestin, jossa lopussa vielä kauniisti kiitteli mua, kun olen heidän tukenaan eikä heidän tarvitse olla tässä yksin. Teholla oleva ystävänikin lyhyessä viestissään kiitti mua siitä, että olen hänen lastensa tukena. 

Olet muuten ihan oikeassa tuossa, että kun ajatukset poukkoilee, niin saattaisin tosiaan laittaa jalkalistat nurinpäin ja lähteä viemään koiraa ulos unohtaen koiran kotiin :D Pahimmassa tapauksessa maalaan tuulikaapin seinät sillä oranssilla maalilla  :D 

Mä ystävystyin tämän mulle aiemmin entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa parissa sekunnissa, kun hän muutama vuosi sitten jostain käsittämättömästä syystä keksi laittaa myöhään illalla  mulle viestiä. Kuuluttiin siis Facebookissa samaan ryhmään, joka ei millään tavalla liittynyt siihen, mitä oli tapahtunut. Hän ei tiennyt, että mulle oli 9 vuotta aiemmin tapahtunut täsmälleen sama kuin mitä hänen miehelleen oli juuri silloin tapahtunut. Massiivisen sisäisen verenvuodon aiheuttanut munuaisvaltimon repeämä. Ollaan joskus myöhemmin naurettu, että joku tuolla Universumissa hänelle sanoi, että laitapas Lampaalle viestiä. Meistä tuli sydänystäviä hänen ensimmäisen viestinsä jälkeen. 9 vuotta olin yrittänyt löytää jonkun, joka olisi kokenut saman kuin minä ja vieläpä selvinnyt siitä hengissä. Ja sitten tupsahti eteeni tämä perhe. Tämä ei siis ole ensimmäinen kerta, kun hänen lapsensa kohtaavat tämän kaltaisen vakavan asian, mutta edellisellä kerralla heillä oli kuitenkin äiti, joka oli tukena. Nyt ei ole, koska äiti on se, joka on nyt sairaalassa ja nämä nuoret aikuiset joutuvat huolehtimaan nyt isästäänkin, kun omaishoitajana toiminut äiti on itse vakavasti sairaana. 

Olen miettinyt, mikä ihmeen hoppu mulla on näiden todo-listan asioiden kanssa. Mikään niistä ei kuitenkaan ole sellainen, mikä ei voisi odottaa vaikka mun eläkepäiviin asti. Toki siivoaminen muuttuu helpommaksi heti, kun täällä ei ole remonttikaaos. Mutta mikään ei ole sellainen, mistä aiheutuisi jotain oikeaa vahinkoa, jos ei nyt tee. Syy mun hoppuuni on kuitenkin alitajunnassani jäytävä pelko, että isän kunto romahtaa millä hetkellä hyvänsä ja sitten olen taas samassa suossa kuin olin parin vuoden ajan äidin kanssa. Vaikka olen siksolleni sanonutkin, että koska mä huolehdin äidin, sinä saat huolehtia isän, niin ei se silti tarkoita, että niin kävisi. Lupasihan siskonikin lukuisat kerrat osallistua äidistä huolehtimiseen, mutta niin vaan perävalot vilkkuen paineli mökille. Nyt hän on jo kokonaan eläkkeellä eikä tarvitse tulla edes muutamaksi päiväksi viikossa kaupunkiin, joten voi lähteä mökille ja tulla seuraavan kerran kaupunkiin vaikka vasta kahden vuoden päästä. Siskoni myös luottaa siihen - ja oikeassa onkin - että mun luonteellani ei jätetä isää heitteillekään. Joten jos kukaan muu ei huolehdi, Lammas kyllä huolehtii. 

Niin ja lisään vielä yhden asian: byrokratia. Suomi on EU:n mallioppilas ja noudattaa kuin urosleppäkerttu ( = n*ssii heti, kun näkee pilkun) kaikkia direktiivejä ja asetuksia. Lisäksi Suomessa kehitellään jatkuvasti uusia viranomaismääräyksiä, joita pitää ihan ihmeellisissäkin asioissa noudattaa. Valitetaan, että työn tuottavuus on laskenut, mutta totta mooses se laskee, jos työaikaa menee yhä enemmän kaikenlaiseen byrokratiaan ja dokumenttien kirjoittamiseen. Dokumenttien, joita kukaan ei tule koskaan edes lukemaan, mutta jonkun määräyksen mukaan sellaiset pitää olla olemassa. Taannoin siskoni (ollaan ihan eri aloilla) kanssa juteltiin, että pari vuosikymmentä sitten työpäivästä 20% meni byrokratiaan ja 80% tuottavaan työhön, nykyisin suhdeluku on päinvastoin. Yksi kaverini asuu talvet Espanjassa ja kertoi, että vaikka Espanja onkin EU-maa, siellä hoidetaan hommat eikä kukaan kysele minkään dokumenttien tai määräysten perään. Enkä nyt tarkoita, että mitään määräyksiä ei pitäis noudattaa, mutta kun nykyisin on niin jäätävä määrä määräyksiä, joilla ei ole todellisuudessa yhtään mitään merkitystä mihinkään. Mun oma työni on - osittain omasta tahdostani, koska haluan firman nuoremmilla olevan "oikeita" töitä - nykyisin 95%:sti pelkkää byrokratiaa ja varmaan sen vuoksi työmotivaationi on tasan nolla. Voin kuitenkin tehdä vain osa-aikatyötä, koska mulla on nyt kaksi tällaista tulossa olevaa byrokratiahommaa, jossa toisen pitää olla valmiina vuodenvaihteessa ja toisen tammmikuussa 2027 (olen silloin jo onnellisesti vanhuuseläkkeellä). 

Mutta joo, me aletaan olla kohta kuin vanha Neuvostoliitto, jossa joka asiaan pitää olla jokin lappu ja viiden eri viranomaisen leima joka paperiin. 

Vaikea kysymys, koska nykymaailmassa muut maat menee kehityksessä  Suomen ohi kuin luotijuna. Olen osittain samaa mieltä osingoista, mutta en kokonaan. Ei kukaan halua sijoittaa omia rahojaan johonkin sellaiseen, mistä ei saa mitään tuottoa. Silloinhan voisi makuuttaa rahojaan ihan vain pankkitilillä. Olen töissä ja osakkaana pk-yrityksessä ja aika ajoin meilläkin heitetään ilmoille ajatus, että osakassopimusta muutettaisiin siten, että myös muut kuin yrityksessä töissä olevat voisivat omistaa osakkeita. Tämä on kuitenkin lähes yksimielisesti todettu huonoksi vaihtoehdoksi, koska ulkopuolista osakastahan ei tippaakaan kiinnosta, joudutaanko osa työntekijöistä (jopa osakkaista) irtisanomaan, koska vain osingot on syy, miksi on ylipäätään investoinut yritykseen. 

En osaa sanoa, mikä olisi keino, jolla saataisiin yrityksiä panostamaan enemmän innovaatioihin ja tuotekehittelyyn. Jotenkin tuntuu, että Suomi eli Nokian huumassa ja kun Nokia romahti, ei kukaan enää tehnyt mitään. Odotettiin, että se kuuluisa Joku Muu perustaa uuden "Nokian". Onhan meillä toki menestyviä yrityksiä syntynyt sen jälkeenkin, mutta yleensä nämä myydään pian nousun alettua joko osittain tai kokonaan ulkomaalaisille omistajille. Kuten esimerkiksi Supercell, josta jo yli 80% on kiinalaisomistuksessa. Itse näen muutoksen syntyneen asenteista. Enää ei olla tyytyväisiä, jos firma kukoistaa pojanpojan tai tyttärentyttären astuessa toimitusjohtajan paikalle. Nyt halutaan maksimaalinen hyöty jo ihan itselle. Toisaalta nykyisin ei ole enää niin tavallista, että lapsenlapset (tai edes lapset) jatkaisivat isovanhempiensa (tai edes vanhempiensa) jalanjäljissä. Yrityksensä suhteen ei siis kannata edes suunnitella, että aikanaan joku omista lapsista ta lapsenlapsista perisi niin yrityksen kuin sen toimitusjohtajan pestinkin. Hakeutuvat ihan eri aloille eikä. 

Sitten mietin sitäkin, että kuinka moni työntekijä käyttää vapaa-aikaansa siihen, että kehittäisi omaa osaamistaan, tutkisi asioita ja kehittelisi jotain uutta juttua. Työntekijät eivät ole enää kovin sitoutuneita työnantajiinsa, mutta eipä ole olleet työnantajatkaan enää aikoihin työntekijöihinsä. Työntekijä on vain välttämätön resurssi ja pistetään pihalle tai lomautetaan heti, kun ei enää tarvita, eikä ajatella ollenkaan, että no ehkä puolen vuoden päästä taas tarvittaisiin. Tietenkään työntekijäkään ei sitoudu tällaiseen työnantajaan eikä todellakaan käytä vapa-aikaansa työasioiden miettimiseen. 

Nro 69: "Tuli mieleeni, että olimme olleet jo monta vuotta naimisissa kun minulle selvisi, että mieheni ilmoittaa lähiomaisekseen isänsä, joka asui 850km päässä. Hän oli luullut, että lähiomaisen pitää olla verisukulainen. Kerroin, että jos joudut yllättäen tajuttomana sairaalaan, niin sieltä ilmoitetaan isällesi eikä minulle. Isä ei tietenkään ilmoita minulle, koska luulee jo minulle ilmoitetun. Sen jälkeen alkoi merkitä minut.

Mieheni kuoli 6v sitten. Toivottavasti olen muistanut joka paikkaan muuttaa hänen tilalleen vanhimman tyttäreni omaksi lähiomaisekseni. "

Tuo lähiomainen on nimenomaan juridinen juttu ja jos potilas on avioliitossa, aviopuoliso ohittaa niin potilaan vanhemmat kuin tämän täysi-ikäiset lapsetkin. Poikkeuksena se, jos aviopuoliso on esimerkiksi muistisairas tai muulla tavalla kykenemätön osallistumaan puolisonsa hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Nykyisin lääkäri kyllä loppupeleissä tekee päätöksen itse, mutta lähiomaista kuitenkin kuunnellaan (jos siis se vain on mahdollista) ennen päätöksentekoa. 

Huomentapäivää. Nukahdin eilen kesken puoli ysin uutisten eli viisujen semifinaali jäi katsomatta. En tosin uskonutkaan jaksavani valvoa niin pitkään. Aamulla oli kännykässä ystäväni pojalta viesti, jossa kysyi, ehtisinkö jutella. Harmittaa, että olin ehtinyt nukahtaa eikä hän soittanut. Ei olisi tarvinnut kysyä, ehdinkö vaan olisi vaan soittanut. Voin kuvitella, miten pitkältä yö on hänestä tuntunut, jos on ollut kovasti huolissaan. Laitoin heti herättyäni viestiä ja toivottavasti on saanut nyt nukuttua edes jonkin verran ja soittaa, kun herää/ehtii. Aamulla oli myös Messengerissä lyhyt viesti ystävältäni. Teholla on ja laittaa viestiä lisää sitten, kun pystyy ja jaksaa. 

Mun todo-lista on pitkä kuin nälkävuosi ja nyt mietin, mistä aloittais. En ehkä viitsi vielä mennä keikkumaan tikkaille maalitelan kanssa vaan odotan ensin, että puhelin soi. Pitäisi maalata jätelajitteluastioiden kannet oransseiksi ja siitä voisi vaikka aloittaa. Tai imuroinnista.