Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 73: "Tämä on juuri niin kuin kirjoitit. Some on hyvä kommunikointitapa, mutta joskus asioita vääristävä ja lietsova. Samoin pienen asian selvittämiseen ja kommunikointiin menee hirveästi aikaa ja energiaa, sen sijaan, että asian voisi hoitaa yhdellä puhelinsoitolla. Tuntuu, että kasvokkain käytävä keskustelu on vähentynyt, myöskin soittaminen. Asioita on jotenkin vaikeampaa sopia."

Olet varsin oikeassa. Tosin olen eri mieltä siitä, että asian voisi aina hoitaa nopeammin yhdellä puhelinsoitolla. Esimerkiksi jos olen etäapalaverissa ja puhelin soi, en vastaa siihen. Voin soittaa takaisin palaverin jälkeen, mutta jos saan Messengerissä viestin, voin vastata siihen heti tai ainakin muutaman minuutin sisällä. Joskus toki puhelinsoitto on nopeampi, mutta se edellyttää, että toisella on sekä mahdollisuus että halua vastata heti. Tätä juuri aiemmassa tarkoitin, että kun ihmisillä on kännykkä aina mukana, ei voi tietää, onko nyt sopiva hetki soittaa. Lankapuhelinten aikaan ystävät ja kaverit eivät yleensä edes soittaneetkaan työpaikalle vaan ainoastaan kotinumeroon. Ja jos ei ollut kotona, niin sitten ei ollut. Saattoi olla kaupassa, kyläpaikassa, mökillä tai vaikka parin viikon lomalla Rhodoksella.  Silloinkin pystyttiin elämään sen kanssa, ettei vastausta saa nopeasti ja heti.  Mä näen kännyköiden vähän vääristäneen asioita, kun oletetaan, että jokainen on tavoitettavissa ihan milloin tahansa. Ennenkin jaksettiin odottaa. Odottaa jopa viikkoja, jos toinen ei sattunut olemaan juuri silloin kotona, kun toinen soitti. 

Kasvotusten näkeminen on varmaankin vähentynyt, mutta en syyttäisi siitä pelkästään somea vaan sitä, että ihmisillä tuntuu olevan elämässään aika paljon kaikenlaista. On työt tai opiskelut (joillain molemmat), on harrastukset, mahdollinen puoliso/seurustelukumppani, on lähisukulaisia ja muitakin ystäviä ja kavereita. Joillain sitten vielä lapsia omine harrastuksineen,  on vanhempainiltaa, kaverisynttäreitä yms. Työtahti ja työntekijälle asetetut odotukset on nykyisin ihan erilaisia kuin vielä 20 vuotta sitten. Puhumattakaan 40 vuotta sitten. Nk multitaskaaminen ei todellakaan sovi kaikille ihmisille ja jos työelämä ottaa koville, ei kauheasti jaksa sen päälle tehdä muuta kuin hoitaa pakolliset velvollisuutensa. En usko, että nämä ihmiset jaksaisivat yhtään sen enempää tavata, vaikkei somea olisi olemassakaan. Ja senkin vielä lisään - kun tässä on jo useamman vuosikymmenen ollut työelämässä - että yhä useammalla ei edes työelämä ole säännöllistä. Aikoinaan oli oikeastaan vain tietyt alat, joissa oli vuorotyö. Ja niilläkin aloilla työvuorot oli yleensä 2-3 viikkoa aiemmin tiedossa. Nykyisin kaupan kassakin voi olla yövuorossa. Mun mielestä tämäkin vaikuttaa siihen, miksi ihmisten on vaikea sopia asioita. Joillekin tosin sopii epäsäännöllinen ja nopeasti muuttuva työelämä, mutta ei kaikille. Osa haluaisi sellaisen elämän, jossa ei tarvitsisi katsoa kristallipallosta, mihin aikaan ensi keskiviikkona on töissä vai onko ollenkaan. Ja kyllähän tämä vaikuttaa yhteisöllisyyteenkin. Miten voit luvata mitään kenellekään, jos sulla ei ole sitä toimivaa kristallipalloa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan sitä vaikka miten.. se on vaan somessa. Ja vanhemmat opettaa jo pikkulapsilleen sen työntämällä pädin kouraan, jotta oma someyhteisöllisyys ei kärsisi siitä ylimääräisestä pyörästä, joka tuli tehtyä

Olen huomannut saman. Sosiaaliset suhteet hoidetaan somessa. Siis tykkäämällä kuvista. (?) Olen kai kummajainen, kun välillä oikein soitan jollekin. Pitäis kai vaivautua baariin, jos haluaisi oikeasti jutella ihmisten kanssa.

Some on mahdollistanut sen, että voi olla tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa ilman somea ei olisi tekemisissä lainkaan. Mulla katosi vuosikymmenten aikana kaikki yhteystiedot moniin sukulaisiin sekä lukioaikaisiin kavereihini. Samoin opiskelukavereihin. Ei voinut enää soittaa eikä lähettää edes kirjeitä. Facebookin myötä näitä alkoi löytyä uudelleen. Ei niitä yhteystietoja, mutta somen kautta saattoi kuitenkin viestitellä, kysellä välillä kuulumisa jne. Somen kautta voi myös löytyä ihan uusia ihmissuhteita, jopa oikein hyviä ystäviä. 

Mä koen somen kautta viestittelyn muutenkin nykyisin varsin kätevämpänä tapana pitää yhteyttä. Tilanne voisi olla toinen, jos ei olisi kännyköitä vaan edelleen lankapuhelimet. Nyt, kun ihmiset kulkee kännykät mukanaan, ei voi koskaan tietää, onko hyvä vai huono ajankohta soittaa. Lankapuhelinten aikaan tiesi, että jos toinen vastasi puhelimeen, niin ei se ainakaan saunassa, kirjastossa, kaupassa, bussissa, ystävänsä kanssa kahvilla tms ollut. Nykyisin voi laittaa viestin ja toinen vastaa sitten, kun ehtii. Mitä noin muuten tulee puhelimessa puhumiseen niin mä soitan vain sellaisille ihmisille, jotka eivät ole somessa ja joita mun ei ole tarkoituskaan tavata ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen. Poislukien tilanteet - kuten juuri nyt muutaman ihmisen kohdalla - , jolloin toisen elämässä on menossa joku erityinen kriisivaihe ja keskustelua käydään pitkäänkin. Silloin on näppärämpää jutella kuin kirjoittaa. Tällöin myös sanon, että mulle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Ja pidän kännykässä äänet päällä, vaikka normaalisti laitankin aina yöksi äänet pois. Mieluiten siis viestittelen ja tapaan kasvotusten. Ja silloin, kun tapaan kasvotusten, en vastaa puhelimeen, vaikka se soiskin. Poislukien em kriisitilanteissa olevien soitot. Mulla on yksi nuoruusvuosien kaveri, jonka kanssa soitellaan 1-3 kertaa vuodessa ja puhutaan parin tunnin maratonipuhelu, mutta ei olla tavattu kertaakaan 20:een vuoteen. 

Somen voi kokea huonoksi tai hyväksi asiaksi ihan riippuen siitä, millaisia tarpeita some palvelee tai on palvelematta. 

Vierailija kirjoitti:

Yhteisöllisyys on kadonnut jo 50 v sitten.

Tämä pitää paikkansa. Yhteisöllisyys hävisi kaupungistumisen myötä. Perheet ja suvut hajaantuivat, kun ihmiset muuttivat maaseudulta eri puolille Suomea - tai jopa ulkomaille - kaupunkeihin työn ja opiskelujen perässä. Tästä syystä jouduttiin yhteiskunnan taholta kehittämään perilaisia palveluita, joista aiemmin oli huolehtinut ne kotipaikkakunnalla olleet läheiset. Nyt yhteisöllisyyttä kaivataan taas takaisin, kun yhteiskunta ei enää tarjoakaan yhtä hyviä palveluita kuin ennen. Toisaalta  tuntuu siltä, että yhteisöllisyyttä kaipaavat eniten ne, jotka haluaisivat saada yhteisöltä jotain. Ei niinkään ne, jotka haluaisivat antaa yhteisölle jotain. Jälkimmäinen porukka löytää kyllä tiensä erilaisiin vapaaehtoisjärjestöihin. 

Täällä myös

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta aikoinaan vain olosuhteiden pakosta jouduit kuulumaan yhteisöön, joiden jäseniä et välttämättä voinut edes sietää. Oli kestettävä ilkeää anoppia vain siksi, että hän vahti lapsiasi sillä aikaa, kun olit navetassa tai pellolla. On huomattavasti mukavampaa, kun voi muodostaa yhteisönsä niiden kanssa, joiden kanssa sen haluaakin muodostaa. 

Elämme harhassa, että ne sosiaaliset paineet olisivat kadonneet. Edelleenkin ihmiset kokevat tarvetta olla sosiaalisesti hyväksyttyjä(myös sen anopin silmissä), mikä voi johtaa valintoihin, jotka eivät välttämättä ole heidän ominta mielipidettään. Ja nykyään vääriä mielipiteitä pidätellään hysteerisemmin kuin pierua. 

No eihän kukaan kiellä yrittämästä miellyttää ilkeää anoppiaan. Jos haluaa olla osa ilkeän anopin yhteisöä, niin silloinhan se on ihan vapaaehtoista. Mun pointti oli aiemmassa se, että ennenvanhaan oli pakko. Ihan sama, halusiko vai ei. Nykyisin ei ole pakko.