Reipas ja tunnollinen lammas

Doris: Hyvä muistutus tuo liitosta eroaminen. Tai no en kuulu liittoon vaan kassaan, mutta pitää muistaa erota siitäkin. 

Aurinko paistaa ja mua väsyttää. Aamupäivän olen vain katsellut Maxista sarjoja. Eilen oli palstalla ketju, jossa kyseltiin, ovatko omat vanhemmat alkaneet puhua jatkuvasti kuolemasta. Mähän olen omille lapsilleni puhunut ainoastaan hoitotahdostani sekä miten mut tulee haudata tai siis mihin tuhkani ripotellaan. Myös siitä, mistä löytyy kaikki tärkeät paperit, joita sitten aikanaan perunkirjoituksessa tarvitaan. Illalla sain ajatuksen, että mähän voin hommata tuhkauurnan valmiiksi jo nyt. Joskus aikoinaan on ollut - liekö vielä nykyisinkin - sellaisia kursseja, missä voi nikkaroida itselleen uurnan. Ennenkuin aloin etsimään em kursseja, googletin, mitä uurna maksaisi valmiina. Olin yllättynyt, miten ihmiselle tarkoitettu uurna maksoi vain noin 20 €  enemmän kuin mitä 15 vuotta sitten maksoi isokokoisen koiran uurna. Tilauksen siis pystyi tekemään netistä, mutta soittavat ensin ennenkuin lähettävät laskun. Äsken soittivat, lasku tuli sähköpostiin ja nyt sse on maksettu. 

Oman kokemukseni mukaan ei ole. Eikä myöskään parin tutun mukaan. Sairaalaruoka on varsin hiilihydraattipitoista ja mikäli et syö puuroja, niin täysin mahdotonta saada sairaalaruuasta riittävästi kuituja. Myöskään D-vitamiinin riittävä saanti ei useinkaan toteudu sairaalaruualla. Sairaalassa saa kyllä myös erikoisruuan, joka on enemmän räätälöity potilaan tarpeisiin (esim jos on munuaisten vajaatoiminta, kihti, allergioita tms) ja tarvittaessa myös runsasproteiinisen, jos on jokin lääketieteellinen syy, miksi pitäisi saada normaalia enemmän proteiineja. Tosin tämäkin nykyisin toteutetaan useimmiten erilaisilla proteiinijuomilla, joita saa sitten normaalin aterian lisäksi. Sairaalan "perusruoka" on kuitenkin aina sellaista, minkä pitäisi sopia suurimmalle osalle potilaita. Kun potilasmäärät ovat suuria ja hoitoajat pääsääntöisesti nykyisin lyhyitä, tämä "kaikille samaa, jos ei ole toisin sovittu"  helpottaa sairaaloiden toimintaa. Lyhyet hoitoajat (useimmiten alle viikon) myös tarkoittavat, ettei ole niin väliä, vaikkei ihan kaikkia ravintoaineita saisikaan riittävästi. Kukaan ei ala viikossa kärsimään mistään puutostaudeista. 

Nro 57: "Sen vielä haluan kertoa että meillä jälkeläisillä oli hyvin eri näkemykset miten asiat hoidetaan. Tavaroista tuli riitaa, osa ei tehnyt käytännössä mitään niiden lajittelun suhteen mutta olivat haluamassa kaikista arvokkaimmat itselleen. Minulle tyttärenä lankesi hautajaisjärjestelyt mutta niitä kritisoitiin vaikka eivät osallistuneet suunnitteluun, mm ruokatarjoilu ei ollut mieleen.  

Mikään ei ole kuoleman lisäksi asiassa niin hirveetä kuin järjestellä riitaisan perikunnan kanssa asioita! Ja välithön siinä menivät huonoiksi."

Tuo on kyllä ihan totta. Mun on kuitenkin vaikea kuvitella, että poikani haluaisi kotini irtaimistosta yhtään mitään. Tyttäreni saattaisi haluta keittiöstäni 1970-luvun Anita Wangelin retrojuttuja (leipälaatikoita, tarjottimia, säilytysrasioita jne), mutta hän osti pari vuotta sitten puolisonsa kanssa uuden asunnon, jonka rakenteisiin ja muuhunkaan sisutukseen nuo ei oikein sovi. Joten veikkaan, että myyvät kaiken vähänkään rahanarvoisen jonnekin ja pistävät rahat puoliksi. Loput päätyy sorttiasemalle. Tai voi olla, että kaikki päätyy sorttiasemalle. Ja senkin kuljetuksen voi sitten veloittaa kuolinpesästä. 

Vanhempieni irtaimiston kanssa ollaan jo siskoni kanssa sovittu, että kun isäkin joskus kuolee, mennään ensin kahdestaan katsomaan, haluttaisko me sieltä jotain. Olen 99,99% varma, että en halua yhtään mitään. Sen jälkeen päästetään meidän lapset katsomaan, haluaisivatko he sieltä jotain. Ja loput vie sitten joku firma minne viekin. Meillä sujui siskoni kanssa jo äidin perinnönjakokin niin yhteisymmärryksessä, etten usko isäni kohdallakaan tulevan mitään ongelmaa. Varsinkin, kun siskoni toivoo saavansa jotain sellaista, mitä mä taas en missään nimessä halua riesakseni. 

Mä olen jo oman kuoleman varalta i tehnyt "hautaustestamentin". Jostain (siis riippuen siitä, missä kuolen) joku kärrää mun ruumiini jonnekin ruumishuoneelle ja sieltä hautaustoimisto siirtää mut krematorioon. Arkku halvin mahdollinen, koska turhaahan se on pistää isoja summia puulaatikkoon, joka on käytössä vain tunnin tai pari. Tai no en tiedä, kauanko tuhkaaminen kestää. Uurnan voin hommata itsekin jo etukäteen (pitääpä muuten laittaa todo-listalle). Mulla on jo toivomus, mihin tuhkani ripotellaan ja siihen on jo maanomistajan sekä hänen jälkeläisten luvat. Jos omat lapseni eivät halua lähteä uurnaa sinne kuskaamaan, tiedän noiden maanomistajien kuskaavan. Ei mitään kekkereitä, jos lapseni eivät itse välttämättä halua sellaisia järjestää. Jos jompikumpi haluaa, niin se sitten järjestää, joka haluaa. Fanfaarit eivät soineet, kun tänne synnyin, eikä fanfaarien tarvitse soida, kun täältä lähden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät enää tarvitse toisia tullakseen toimeen. Ennen oltiin paljon enemmän sidoksissa, esim perheeseen ja sukuun. 

Sitä kutsuttiin rakkaudeksi.

Itse asiassa ei kutsuttu vaan velvollisuudeksi. Ja vähän pakon sanelemaa, kun yhteiskunta ei ottanut koppia mistään. Oli pakko sietää mulkeroa anoppia, koska ilman sitä anoppia ei olisi voinut tienata elantoaan (navetassa, pellolla jne), koska anoppia tarvittiin lasten vahtimiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Illalla  taas sytostaattipiikki

ja huomenna olen sitten ihan jäätävän väsynyt.

Kuitenkin pitää jaksaa huomenna käydä taas isän luona.

Miksi mentävä kahville, jos sairastat?

Jos en mene säännöllisesti, isä soittaa mulle sitten joka päivä milloin milläkin verukkeella ja mun pitää juosta sinne. On helpompaa, että on sovittu tietty päivä ja tietty kellonaika. Aiemmin kävin isän luona sunnuntaisin ja tiistai oli sitten sytojen sivuvaikutuspäivä, mutta aloin kaivata tavallista sunnuntaita. En ole kristitty, mutta silti sellainen "muista pyhittää lepopäiväsi" on jostain lapsuudesta iskostunut alitajuntaani. Ja sunnuntait on sen vuoksi olleet mulle se päivä viikossa, kun syön vähän "fiinimmin" kuin arkisin eli panostan enemmän ruuanlaittoon. Ja myös munlapseni käyvät välillä sunnuntaipäivällisellä. Muuten sitten otan sunnuntait aika iisisti. Halusin siis saada sunnuntaini takaisin, joten päätin siirtää isällä käynnit samalle päivälle kuin sytojen sivuvaikutuksetkin.  2 kuukauden päästä olen työelämästä vapaa eli mulla on joka viikko 7 vapaapäivää. En vielä tiedä, mille viikonpäivälle siirrän isän luona käymisen. Ehkä keskivikolle. Sitten mulla on sunnuntai, syto-oirepäivä ja isän luona käynti kaikki eri päivinä ja jää vielä 4 vapaatakin joka viikko :)