Pupupidu

Niin ja me ollaan kerrottu minun äidilleni, siskolleni ja kahdelle läheiselle ystävälle. Harrastusporukan pippalot tosin taisivat paljastaa tilanteen aika monille ja sainkin peräti kolme suoraa "ootko raskaana?" tölväytystä. Tässä vaiheessa koen sen tosi ahdistavaksi. En osaa tai tykkää valehdella, mutta en myöskään haluis selitellä kymmenille ihmisille, mitä tapahtui, jos vauvaa ei tulekaan. Itse en aio enää ikinä tiukata kenenkään raskausstatusta sen perusteella että jollain on huono olo tai jättää alkoholin juomatta. Kerromme kaikille perheenjäsenille, kun olemme puolentoista viikon päästä käyneet ultrassa. On muuten aika kallista ainakin tuossa lähimmällä lääkäriasemallamme, 160€ kaikkinensa.

Minä ja raskauspahoinvointi olemme nyt virallisesti tavanneet. En oksentanut, mutta olo oli kuin pahassa krapulassa. Meni ohi muutamassa tunnissa, mutta toki nyt mietityttää, että oliko tuo vasta näytettä siitä, mitä on tulossa... Oletteko olleet töistä poissa raskauspahoinvoinnin takia aikaisemmissa raskauksissanne? Eilinen oloni oli nimittäin sellainen, että töissä en olisi pystynyt olemaan. Kroppa taisi tietää, että nyt voi yökkiä, kun on viikonloppu :D

Avenet, mahtaako se viikkonäyttö olla kovin tarkka kuitenkaan? Kokemusta ei kyllä ole. Omien laskujeni mukaan olisin nyt 5+4, mutta kiertoni ei ole päivälleen säännöllinen. Tuntuu kyllä kuin olisin ollut raskaana kaksi kuukautta eikä viikkoa :D

Täällä mateleva aika vain pahenee... Varasin yksityiselle ultran parin viikon päähän, koska lähdemme ulkomaille marraskuun lopussa ja haluan tietää, onko raskaus todellinen ennen lähtöämme. Neuvolassa käyn 25.11. Tulevatko miehenne mukaan ekaan neuvolaan? Me yritämme aina päästä yhdessä.

Voi ei, kirjoitin pitkän viestin ja se katosi, kun painoin esikatsele :( Ilmeisesti sivu ei ole optimoitu pädille... Joka tapauksessa täällä kirjoittelee 27-vuotias äidinalku Tampereelta. LA menisi 6.7.2015 tienoille. Viikon olen nyt tiennyt raskaudesta ja aika tuntuu pysähtyneen. Mitään muuta en pysty ajattelemaan kuin vauvaamme. Onko konkariäideillä neuvoja? Miten tähän ajatustulvaan, pelkoon ja hysteriaan pitäisi suhtatua? Vauva on siis täysin toivottu ja puolisen vuotta yritetty.