pulu

Joskus mietin ihan samaa, että missä on miesten itsekunnioitus. Tosi moni ei osaa olla yksin, saatika onnellisesti yksin, vaan esim. heti eron jälkeen täytyy pikapikaa löytää joku korvaava.

Itselläni on sama homma, että en kiinnostu varmaan 97 % ihmisistä. Miehistä kaikki ovat halukkaita toisille treffeille, mutta olen kokenut, että miehille nyt kelpaisi melkeinpä kuka tahansa siedettävän näköinen nainen, kunhan olisi joku nainen vierellä. Se on aika säälittävää ja epätoivoista.

Unelmieni elämä olisi sellaista, että olisin hyvin työllistynyt seksuaaliterapeutti, joka on julkaissut kirjan tai kaksi. Seurustelisin ihanan naisen kanssa, mutta asuisin silti yksin omassa, modernissa pikku hirsitalossa, jonka isossa ja kauniissa pihassa olisi tilat kanoille, ankoille ja kaneille. Toimisin eläintenpelastustyössä vapaaehtoisena ja pitäisin sijoituskotia hylätyille lemmikeille.  En kokisi rahallista puutetta, mutta en kaipaisi myöskään valtavia palkkasummia, vaan sellaista, että saan ylläpidettyä arkeani, ruokakaupassa ei tarvitsisi enää laskea kolikoita tai kerätä puistoissa pulloja. Matkustelisin yhdessä ystävieni ja/tai kumppanini kanssa maailmalla ja pääsisin näkemään paikkoja, jotka ovat utopistisen koskettavia. 

Tällä hetkellä olen yksin vuokralla asuva sosionomiopiskelija.

En tuon perusteella osaisi sitä päättää, lähtisinkö. Jos olet hauska, kohtelias, fiksu ja huomaavainen, niin eivät nuo tiedot ainakaan esteinä olisi. Eivät ne varsinaisesti minulle mitään myöskään kerro, kun en ole kiinnostunut penkkipunnerrusmääristä, mutta en silti usko, että nuo miinuksena olisivat.

Mikin tarinoita en lukenut koskaan, paitsi jos ei muuta luettavaa enää ollut vaikkapa mökillä tai autossa. En tykännyt yhtään siitä hahmosta tai niistä tarinoista. Varsinkin jos tarinassa oli mukana Eka Vekara ja Simo Sisu, en lukenut sitä. Kaikki muut kyllä muistaakseni luin, vaikka Sudenpennut olivat vähän tylsiä.