pulu

Harmi, otsikon perusteella tämä olisi ollut hyvin mielenkiintoinen aihe, mutta läppähän tämäkin sitten olikin.

Vierailija kirjoitti:

Itse en surrut oman koirani kuolemaa kuin pari päivää. En taida olla surussavellojatyyppiä. Minulta ei ole kuollut muita läheisiä ihmisiä kuin isoäitini, eikä sekään herättänyt mitään valtavia tunteita. En oikein ymmärrä, mitä hyötyä siitä tunteissa rypemisestä oikein on. Sehän vain hidastaa asian käsittelyä ja paluuta normaaliin elämään.

Sinä et siis tajua, että esimerkiksi juuri se tunteissa rypeminen on joillekin sitä surun käsittelyä.

Vierailija kirjoitti:

Jos pojat tekisivät tällaista toisilleen he osaisivat ottaa asian huumorilla tai vaihtoehtoisesti kohauttelisivat olkiaan. Miehet pystyvät ottamaan itseensä kohdistuvan pilkan paljon kypsemmin jo lapsena. Miehet eivät ota itseään niin vakavasti. Siksi miehillä on yleisesti parempi itsetunto kuin naisilla.

Vaan annas olla jos tehtäisiin lista penisten koosta, jonka viimeisenä komeileva kyllä naureskelee muiden mukana surkealle nysälleen, niin viimeistään kotona hän hakkaa tyynyä, itkee ja potee alemmuutta ja alkaa vihata vasta kehittyvää vartaloaan. Me emme ole niin erilaisia vaikka sinä haluatkin niin väittää.

Mieheni on komea, mutta häntä häiritsee hänen kaljamahansa joka on kuin 8. kuulla raskaana olevan vatsa muuten hyvin hoikassa vartalossa ja kyllähän se minunkin silmääni miellyttäisi jos kyseinen pallo olisi poissa, joten taikoisin sen pois. Hän haluaisi myös hampaansa kuntoon ja suoraan riviin sekä pituutta lisää, mutta minua nuo hänen mielestään ongelmakohdat eivät haittaa pätkääkään ja sitähän tässä kysyttiin että minkä muutoksen minä tekisin.

Näin entisenä ahmimishäiriöisenä täytyy sanoa että ennätykseni on aika hurjaa luokkaa, mutta siihen ei kuulu suklaa vaan jäätelö ja kaikenlaiset hampurilaiset ym. höttöruoka. Yhtenä iltana pahimpana vuotena meni kerran 14 Muru-jäätelöä, 2 Hesburgerin kerrosateriaa, 5 isoa suklaakeksiä, iso pussillinen nytkin myynnissä olevia rairuoho-minisuklaamunia, 2 litraa limonadia ja lisäksi jotain mitä en saa tekstistäni päiväkirjassa selvää, jos näen oikein, niin puolikas mutakakku. Herra armahda. Liki 10 000 kaloria. Vuonna 2013 söin lähes joka toinen päivä yli 3000 kaloria, ja sitä kesti melkein puoli vuotta enkä lihonut kuin 6 kiloa, olen 174 cm ja painoin lihavimmillani 84 kg, en voi käsittää miten se on mahdollista. En nimittäin liikkunut juuri ollenkaan. Järkyttävä olo oli tietysti ja turposin kuin pumpattava jumppapallo. Huh, onneksi nuo ajat ovat takanapäin, päiväkirjani lukeminen niiltä ajoilta on aika surullista.