pulu

Omasta mielestäni ei-niin-viehättäviä naisten nimiä ovat Tiia, Kerttu, Jessica, Ritva, Reija, Erika, Nina, Janita/Jenita/Jannica, ainoa J-kirjaimella alkava nimi mistä pidän on Johanna. Sanna, Nanna, sekä liian pitkätavuiset nimet joita ei ole katkaistu viivalla, esimerkiksi Annariina, Monalisa, Annaelina, Inkamaria jne.

Itse asiassa jollain oudolla tavalla pidän näläntunteesta ja ikävä kyllä siihenkin jää helposti koukkuun, olen huomannut viime kuukausina että menen aina nälissäni nukkumaan, nytkin olen syönyt viimeksi viideltä ja nälkä on mutta se ei tunnut ikävältä. Tämä ei ole kenellekään terveellistä mutta ykköstyypin diabeetikolle se on lähestulkoon tuhoksi, siksi tämän pitää loppua.

Ikävää tietysti tuo on, mutta hyvin yleistä. Kylmää, mutta tuosta se lähtee, siis kielteisiin vastauksiin ja toivon turhaan herättämiseen totuttelu. Moneenko työpaikkaan lapsesi on hakenut? Itse olen 21-vuotias opiskelija ja hakenut kesäksi 38 työpaikkaan saamatta vielä yhtäkään haastattelupyyntöä.

Ja pakko kysyä, miksi mainitsit tuon SM-tason urheilun? Eipä se ole minulla ainakaan mitään auttanut.

Harmi, otsikon perusteella tämä olisi ollut hyvin mielenkiintoinen aihe, mutta läppähän tämäkin sitten olikin.

Vierailija kirjoitti:

Itse en surrut oman koirani kuolemaa kuin pari päivää. En taida olla surussavellojatyyppiä. Minulta ei ole kuollut muita läheisiä ihmisiä kuin isoäitini, eikä sekään herättänyt mitään valtavia tunteita. En oikein ymmärrä, mitä hyötyä siitä tunteissa rypemisestä oikein on. Sehän vain hidastaa asian käsittelyä ja paluuta normaaliin elämään.

Sinä et siis tajua, että esimerkiksi juuri se tunteissa rypeminen on joillekin sitä surun käsittelyä.