pulu

Me menimme kuudennella luokalla (eli vuonna 2007) katsomaan 1990-luvun lopulla kuvattua, roskienlajittelusta kertovaa dokumenttia jollekin pikkuleffateatterille, minne juuri ja juuri koko luokka mahtui, eväinämme ruisleivät ja pillimehut, kun rinnakkaisluokkamme meni Linnanmäelle. Dokumentti loppui aikaisemmin kuin piti ja ajoimme bussilla odottamaan Linnanmäen parkkipaikalle melkein tunniksi rinnakkaisluokkaa, joka saapui hattaroineen ja arpavoittoineen paikalle tyytyväisinä. Sama juttu toistui kun me pääsimme neljän tunnin pajupillikurssille tekemään omat pajupillit, tutustumaan pajupillien historiaan ja pajupillien rakenteeseen yms mitä pajupilleistä voi ikinä keksiäkään, siellä joku pajupillejä rakastava äijä kauheassa krapulassa selitti istuessaan nurmikolla kaikkea mitä mieleen juolahti, ja opettaja oli innoissaan kaikesta. Samaan aikaan rinnakkaisluokkamme oli Ingmanin jäätelötehtaalle tutustumiskierroksella ja saivat syödä niin paljon jäätelöä kuin jaksoivat. Mutta minäpä muistan vieläkin että pitkä ja ohut puukko on pajupillejä tehdessä paras, ja paju tulee kastella ennen muotoilemista.

Opettajamme rakasti meitä kuin peräpukamia.

Tiedän, siksi lopetin kokonaan aikoinani kananlihan ostamisen, samoin naudan- ja porsaanlihan 95 %:sti. Kananmunat ostan luomutilalta missä näen kanojen voinnin omin silmin, siellä niillä on kaikki mitä vain voivat kaivata. Nahkatuotteita en osta kuin kirpputorilta ja turkistuotteita en ole koskaan käyttänytkään. Maailma muuttuu hitaasti mutta varmasti, ja ainakin minut silloin joskus nuo videot saivat ajattelemaan asioita uudestaan, pointtina niissä silloin oli etenkin se että kysyntä luo tarjontaa, kysynnän kadotessa tarjonta häviää. Ja onhan se nyt tekopyhää olla katsomatta noita videoita siksi että niistä tulee paha mieli ja samalla mättää jauhelihamunakasta napaan hyvällä omallatunnolla. Myönnän olevani nykyään tässä asiassa hyvin helposti tulistuva ja kaukana muita näkökulmia ymmärtävästä, mutta annan sen itselleni anteeksi. Jo puolittamalla liha-annoksessa ja ottamalla selvää ruokansa alkuperästä (ja tekemällä sitä kautta eettiset päätöksensä) voi auttaa asiaa jo paljon, siihen pystyy jokainen.

Kappas, olin tulossa ehdottamaan Viljamia

Klonkku, välillä jopa ihan järjissään ja silti ihan mielipuolinen, toisinaan hyödyllinen mutta pääasiassa rasittava, huonoa ja epäselvää kieltä syljeskelevä otus. Silti et voi jättää sitä, vaikka tiedätkin että se ei tee sinulle hyvää.

Kyynel vierähti poskelleni. Pärssinen elää ikuisesti sydämissämme!