pulu
Seuratut keskustelut
Kommentit
Anteeksi, innostuin kirjoittamaan pitkästi, mutta tässäpä minun tarinani; synnyin 90-luvun puolessavälissä maailman sydämisimmälle äidille ja narsistipaskiaismiehelle. Niin kutsuttu isäni oli pääpsykiatrina sairaalalla ja äitini musiikinopettaja, jo edesmenneen kaupunginjohtajan kuopus. Isälläni oli mielenvikaisuutta joka näkyi silmittömänä väkivaltana, uhkailuna ja alistamisena seinien sisäpuolella. Minä en tätä onneksi ehtinyt paljoakaan todistaa (lukuun ottamatta karateta harrastaneen isän suomia potkuja äitini raskausvatsaan kohdistettuna odottaessaan minua), sillä isäni ampui itsensä minun ollessani alle 1-vuotias. Se oli helpotus äidille. Työttömänä opettajana hänellä ei ollut paljoa onaisuutta ja asuimmekin hänen ystäviensä ullakoilla joitakin aikoja.
Äitini löysi uuden, todella hellän ja kiltin miehen muutaman vuoden päästä, mutta tämän miehen poika paljastui myös väkivaltaiseksi, ja kun kerran näin äitini verissä päin uusveljeni hakkaamana ja sain osani tästä väkivallasta (tätä ei äitini koskaan saanut tietää, en pienenä uskaltanut kertoa että uusveljeni oli mm. 14-vuotiaana heittänyt tarkoituksellisesti niskaani täysillä tennispallon, jonka seurauksesta menetin tajuntaani ja kaaduin asfaltille ja jäin siihen yksin, olin silloin 6-vuotias), hän päätti luovuttaa pojan suhteen ja muuttaa pois minun kanssani. Muutimme toiselle paikkakunnalle ja aloitimme oman, rauhallisen elämämme kaksistaan.
Sairastuin ykköstyypin diabetekseen kuusivuotiaana, mutta se ei minua haitannut, minusta oli vain siistiä näyttää luokkalaisilleni miten pistetään insuliinia yms.
Sain ensimmäisen lemmikkini, kääpiökanin, 7-vuotiaana ja rakastin sitä suuresti, se eli jopa 10-vuotiaaksi saakka. Otimme kotiimme myös joitakin hylättyjä lintuja läheisestä lemmikkikaupasta, olen siitä lähtien ollut hulluna lintuihin, upeita eläimiä.
Pidin koulunkäynnistä ja erityisesti taideaineista, mutta jouduin koulukiusatuksi (ei fyysistä väkivaltaa varastelua lukuunottamatta, mutta henkistä sitäkin enemmän) ja sitä jatkui ammattikouluun saakka. Masennuin yläkoulussa kiusaamisen myötä ja keskiarvoni oli 6,5. Olin hyvin kiltti oppilas, erittäin tunnollinen, mutta surkea koulumenestys laitettiin keskittymishäiriön piikkiin. Kävin kuntoutuksessa vuoden ajan siihen liittyen, tuloksia ei kuitenkaan tullut juurikaan.
Elämääni toi valtavaa iloa teatteri ja kirjoittaminen, jotka molemmat aloitin 11-vuotiaana, löysin niihin innostuksen sisältäni. Siitä lähtien olen ollut mukana vähintään yhdessä näytelmässä per vuosi. Myös eläimet, paras ja ainoa ystäväni "Liisa" ja rakas äitini olivat tuki ja turvani. Valitettavasti joukkopainostuksen myötä Liisa liittyi tähän kiusaajien joukkoon, mutta myöhemmin pyysi sitä vuolaasti anteeksi emmekä muistele tuota pahalla. Hänelläkään ei ollut helppoa. Minusta yleisesti uskottiin tulevan lähinnä sossun elätti, uskoin siihen itsekin.
Jatkuu...
Sanoisin että no voihan helevetti. T: Ykköstyypin diabeetikko
Phil Collinsin Another Day in the Paradise on se kappale jonka valitsisin soimaan päässäni loppuelämän ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Lihavalmisteita ja punaista lihaa ei tulisi käyttää enempää kuin
500 g viikossa. Määrä tarkoittaa kypsää lihaa ja vastaa raakapainoltaan
700–750 g:aa. Yksi annos kalaa tai lihaa painaa kypsänä noin 100–150 g.
Kananmunien sopiva käyttömäärä on 2–3 kpl viikossa.
http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/images/vrn/2014/ravitsemu…
Minä syön 2 kananmunaa päivässä... Hups.
Heh, hassua, minä sanoisin helvetin kalliista eteenpäin kaikki samat asiat Pariisista. Minäkään en erityisemmin pidä Helsingistä, mutta Tampere ja Lappi ovat sydäntäni lähellä. Hieman ovat tietysti erilaisia kuin Pariisi, mutta viihdyn molemmissa silti paljon, paljon paremmin.