pulu

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tehdä sitä, mikä itseä eniten kiinnostaa. Elämä on liian lyhyt kulutettavaksi töissä, mitä ei halua tehdä.

T. opettajaksi suuntautunut taidealaa opiskellut, joka valmistuttuaan toivoo, että rohkeus olisi riittänyt johonkin haastavampaan taidealan työhön

Periaatteessa sanon samaa, mutta valitettavasti tänä päivänä ei voi vain voi aina tehdä juuri sitä, mikä eniten kiinnostaa, taidealalle kouluttautuessa se on jopa epätodennäköistä. Esimerkiksi minä janosin suuresti näyttelijäksi, mutta minun ei kannata ajatellakaan näyttelijän koulutusta, koska tällä hetkellä isotkin nimet saavat potkuja ja joutuvat uudelleenkouluttautumaan, saati sitten vastavalmistuneet teakilaiset ja nätyläiset. Niinpä valitsin sen työllistävän alan, jossa on niitä samoja asioita, joita näyttelijänä tahdoin tehdä; ilmaisua, ihmisiä, tarinoita, rooleja, merkitystä. Taideala ei ole koskaan työllistänyt, eikä se mitä luultavimmin tule jatkossa työllistämäänkään.

8 kertaa olen yhteensä soittanut, 6 kertaa muiden puolesta. Muistan vielä kaikki tapauksetkin;

Uhkaavasti käyttäytyvä huumeveikko joka pitkän matkaa hätyytteli naista ja tämän lasta. Seurasin niin pitkälle että näin poliisin tulevan hakemaan äijän pois.

Hotellin aamupalalla tuntematon pappa jonka näin voivan todella huonosti (kalpea, pilkki, tuijotti suoraan eteensä, ei ollut käyttäytynyt näin vielä hetki sitten) mutta jonka rouva ensin sanoi minulle mentyäni kysymään että ei tässä mitään, sitten hetken päästä rouva tuli luokseni ja pyysi minua sittenkin soittamaan ambulanssin kun mies sai jonkinlaisen sairaskohtauksen.

Ideaparkissa näin vanhemman miehen makaavan kädet puoliksi ylhäällä ja ääni koristen penkillä, menin kysymään, onko jokin hätä, mutta kun hän ei vastannut, hain vartijalta puhelimen (omasta akku loppu) ja soitin sillä hätänumeroon. Ambulanssi tuli ennätysnopeasti, sinä aikana kuitenkin tämän miehen vaimo oli tullut hädissään paikalle ja tietysti kourallinen uteliaita ihmisiä tuijottamaan.

Silminnähden humalainen mies nousi autoon Tampereen keskustassa ja lähti ajamaan väärää puolta tietä melkein ajaen ihmisten päältä, rekkari ylös ja soitto jälleen hätänumeroon. Hetken päästä näin poliisin menevän ohitse kovaa vauhtia, toivottavasti menossa pysäyttämään tuota miestä.

Lapsi oli tukehtua Raxissa kanasiipeen ja äiti huusi jotakuta soittamaan hätänumeroon. Poika pyörtyi mutta selvisi hengissä kun ensihoitaja sai luun pois kurkusta.

Naapurissa syttyi sauna tuleen, paloautolla kesti 45 minuuttia tulla paikalle vaikka matkaa meiltä asemalle on noin 50 metriä. Osa yläkerrasta paloi mutta meni onneksi vakuutukseen. 

Lapset olivat menneet leikkimään roskiskatoksille, ja yksi n. 7-vuotias poika oli tippunut sellaiseen syvään kerrostalon roskikseen. Poika ei puhunut suomea eikä kukaan lapsista, mutta huuto kuului kadulle ja lapset osoittelivat roskikseen. Luulin että heiltä tippui lelu sinne, mutta kun katsoin sinne ja näin pojan itkevän siellä puoliksi tyhjässä roskiksessa, soitin, yllätys yllätys, hätänumeroon. Joku lapsista haki vanhemmat paikalle ja nämä olivat jo tavallista jakkaraa tunkemassa sinne alas, yritin selittää englanniksi että hätänumeroon on soitettu mutta onneksi tulivat sieltä sitten pian. Ambulanssi ja paloauto tuli joidenkin valkoisten tikkaiden tapaisten kanssa ja poika pääsi ylös, sai aikamoiset nuhtelut niin ensihoitajilta, palomiehiltä kuin vanhemmiltakin.

Se riippuu paljon siitä, mitä taidealaa olet päässyt opiskelemaan, pieni osa niistä kyllä riittää varmaan työllistämään opiskelun jälkeen. Näyttelijät, dramaturgit, käsikirjoittajat, muusikot ja kulttuurituottajat ovat varmasti ne kaikista "epätoivoisimmat" koulutukset, mutta esim. musiikkiterapeutti on eri asia.

Silti mihin tahansa koulutukseen pääseminen on hienoa, siispä onnea!

Tuollaisen summan kun saisin! En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät keksi käyttöä rahalle, minulla ei sellaista ongelmaa ole :D Aivan ensimmäiseksi varaisin ajan rasvaimuun (kyllä, pinnallista, mutta voi voi) jotta saisin tuon ärsyttävän pömppikseni pois. Olen täysin tyytyväinen selluliittia lukuun ottamatta vartalooni, mutta vatsassani on aina ollut ja tulee olemaan sellainen jyrkkä mutta kapea vatsakumpare, joka ei lähde millään. Seuraavaksi ostaisin paljon hopealevyä, ehkä alkuun 10 kpl 50x50 mm paloja, ja uusia pienkoneita pajalleni, mm. valssin ja sulattamon. Sitten lähtisin matkalle; Lappiin, sieltä Norjaan, sieltä Islantiin ja lopuksi Irlantiin. Maksaisin sillä rahalla myös itselleni opiskelumatkan Slovaniaan kuurojenkouluun, ja ajokortin!

Tuollaisesta saa vain haaveilla.

Itse huomaan usein käyttäväni tuota, vahingossa, ja uskon sen liittyvän eläimien inhimillistämiseen. Tyhmältä se kuulostaa näin kun ajattelee asiaa, mutta se vain pulpahtaa suusta.