pulu

On se ollut muuten Jarelle itselleen varmaan iso päätöksen paikka, kun vuosi, pari sitten olivat ne stadionkeikat ja valtava menestys, ja sitten piti päättää, lopettaakko huipulla ja jättäytyä esim. tuotantopuolelle vai tienatako vielä lisää rahaa tällä samalla menolla niin pitkään kun voi ja hiipua sitten pois.



Tai minulla olisi ainakin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Tää menee nyt ehkä vähän ohi aiheen, mutta mua ärsyttää facessa kaikki se kaksinaamaisuus ja teennäisyys. En voi käyttää facebookkia ärsyyntymättä. Välillä mietin, että mikä mussa on vialla vai oonko vaan kateellinen tai jotain.

Mutta pari esimerkkiä.. Työkaveri on todella ahdistunut miespuolisen kollegan iskemisyrityksistä. Puhuu mulle kuinka ei voi olla samassa tilassa jne. Facessa tää naikkonen tykkää kaikesta mitä tää mies julkaisee. Molemmat siis mun kavereita ja nää lävähtää aina mun uutisvirtaan. En jotenkin ymmärrä.

Ihmiset, jotka ei siedä toisiaan ja puhuvat toisistaan paskaa, tykkäävät ja kehuvat toisiaan kilvan Facebookissa. Mulla ei tähänkään riitä ymmärrys.

Tai näin juuri ystäväni, joka oli käynyt katsomassa tuttujemme uutta kotia ja haukkui siinä kaiken. Mutta sitten huomasin facessa, kun oli sydänten kera kehunut tätä kämppää tälle juuri muuttaneelle ystävälle.

Ja kyllä kai tätä samaa kaksinaamaisuustta esiintyy ilman somea, mutta kirjoitettuna tuntuu musta vaan vielä härskimmältä.

Kellään muulla samoja ajatuksia? Vai oonko vaan jämähtänyt menneeseen? :D

Täsmälleen sama juttu täällä. Eräs luokkalaiseni oli mustamaalannut minua ja kolmea muuta niin törkeästi, että menin hänen juttusilleen ja vaadin häntä korjaamaan valheensa kaikille joille oli meistä sellaista puhunut. Homma äityi pahaksi riidaksi jonka myötä välimme tulehtuivat lopullisesti ja tietenkin en pitänyt enää luonnollisena sitä että olisin tyypin kaveri facessa kun en todellakaan ole sitä oikeassa elämässä. Nämä kolme muuta uhria ovat sanojensa ja tekojensa perusteella täynnä pyhää vihaa, mutta facessa se ei näy, kehutaan kuvia, tykätään päivityksistä jne. Ärsyttävän tekopyhää!

Facesta on tullut sellainen "jos tykkäät mun kuvasta, tykkään sun kuvasta ja päinvastoin"-paikka.

Minua ärsyttää alkeelliset kirjoitusvirheet, erityisesti yhdyssanat erikseen kirjoitettuna ja pilkun väärinkäyttö. Silmäni sulavat kun joka toinen teksti somessa näyttää tältä; Kävin tänään, kummi tyttöni liisan kanssa särkänniemen huvi puistossa ja uskokaa tai, älkää, uskalsin kaikkiin laitteihin.

Minäkin olin aina se, joka valittiin viimeisenä joukkueisiin, koska olin yleisesti tunnettu omituisena henkilönä. Olin kyllä liikunnallinen, harrastin ultimatea 3 kertaa viikossa, lenkkeilin ja olin hyvä mm. uinnissa, suunnistamisessa ja pesäpallossa sekä lentopallossa, mutta koska en ollut yleisurheilija, en ollut opettajan silmissä mitään. Hän suosi silminnähden näitä tunnettuja urheilijaoppilaita, heitä, jotka pelasivat/urheilivat Pyrinnössä ja jotka aina lähetettiin koulujenvälisiin riippumatta siitä, olivatko he aina niitä parhaimpia valintoja sinne.

Ärsytti myös se, miten poikien ja heidän miespuolisen opettajansa annettiin vapaasti pilkata tyttöjen liikuntaa, milloin ringetteä, milloin jumppaa, milloin tanssia. Siinä me tytöt vain vedimme kömpelöä aerobicia kun pojat saivat katsella meitä tauollansa ylhäältä katsomosta ja haukkua huonoimpia ja huudella kehuja kauneimmille.

Valinnaisissa aineissa menin liikuntaan, sain siitä aineesta ysin numeroksi, mutta itse varsinaisesta liikunnasta, jossa oli samat lajit, sama opettaja ja lähes samat oppilaat, sain seiskan. Syyksi sain kuulla huonon kunnon ja huonon asenteen, mutta ne eivät näkyneet valinnaisen kurssin tunneilla. Jaaha.



Ärsyttää sekin, miten liikunta on niitä aniharvoja aineita, joissa ne suosituimmat, jo hyvin pärjäävät urheilijaoppilaat saavat kaiken tuen ja arvostuksen, kun taas ne huonot jätetään taka-alalle ikään kuin B-luokkaan. Nimenomaan ne "huonot" tarvitsevat sitä ohjausta ja tukea, jotta löytävät oman lajinsa, eivät ne, jotka käyvät 4 kertaa treeneissä viikossa ja joilla on omat valmentajansa.

Kerran, kun pelasimme pesäpalloa (ihme kyllä, sillä opettajamme vihasi kaikkia muita joukkuelajeja paitsi jalkapalloa) sain lyötyä pallon ennätyspitkälle, kentän yli pururadalle ja se oli se 10 minuuttiani suosittuna. Kysyin uteliaana tunnin jälkeen opettajalta, että onko pesäpallossa takarajaa, tähän opettaja vastasi ivallisesti että ei kuule tuo sun lyöntisi ollut lähelläkään sitä rajaa, älä luulekaan. Höh, En minä sitä tarkoittanut, ja vaikka olisinkin, siinä ei olisi ollut mitään väärää.

Apua123456 kirjoitti:

Ehkä vähän päinvastainen kommentti.. Traumoja jäi, kun aina mentiin heikoimpien mukaan (tyyliin jotain seinäpalloa koripallon sijaan). Liikuntatunteihin haaskattuna aikana olisi voinut tehdä järkevääkin treeniä, mutta kun 40% ei osu palloon pesäpallossa niin apua.

En nyt tuota ihan traumaksi luettelisi. Liikunnan yksi tavoite on opettaa lapsia kannustamaan toisiaan ja tukemaan heikompia.