Piparminttu-
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ainut miinus on tässä kierrossa se, että ovis osuu hyvin todennäköisesti juuri 23 tai 24.12 ja ollaan miehen kanssa eri paikkakunnilla nuo päivät 😟 noh pitää pyrkiä tallettelemaan 22.päivä ja ehkä 25. saattaa onnistua, vaikka sukuloimassa ollaan silloinkin.. muilla samanlaista ongelmaa? 😂
Ompa monella jännäpäivät menossa! Plussatuulia teille! :)
Hieman päivitystä tilanteestamme. Menkat alkoi viime viikolla ihan ajallaan, vaikka liian suuri toivonkipinä tuli, kun tuhruvuoto alkoi normaalia myöhemmin, mutta alkoivat sitten kuitenkin, niin heti jo tiesi, että se oli siinä. Noh nyt seuraavaan kiertoon, kp6 tänään. Kävin myös tällä viikolla lääkärissä, joka oli tällä kertaa hyvä käynti, vaikka melko hämmentävä, sillä gyne oli eri kuin viime kerralla ja hänellä oli melko toisenlaiset ajatukset asioista. Hän mm. itse ehdotti minulle aloitettavaksi Teroluteja, kun viime lääkäri sanoi, että hormonilääkityksetkin kuuluvat vasta lapsettomuusklinikan juttuihin, jos sinne "joudutaan". Noh minähän olin (ja olen :D) heti toiveet katossa, kun sain reseptin! Olen huomannut miten niitä toiveita ei saa enää laskettua alaspäin, kun kerran on pilviin päässyt, vaikka tiedän kuitenkin, ettei terolut mikään ihme raskautumislääke ole, monella auttaa ja monella ei. Olen silti hyvin toiveikas, sillä ovulaatiot kuitenkin tapahtuu ja kierrot on säännöllisiä mutta tiputtelu ainut mahdollinen ongelma eli keltarauhastuki voi olla juuri se tarpeellinen, ja luteaalivaihe jää n. 7-10 vrk pituiseksi kun lasken ovulaatiosta tiputtelun alkamispäivään. Kuinkahan sitä pysyy housuissaan ensi piinapäivinä!
Toisena huojentavana asiana tuli se, että lääkäri kirjoitti jo lähetteen lapsettomuusklinikalle ja päästään sinne sitten alkukeväästä, jos ei nyt seuraavassa kolmessa kierrossa plussaa tuu. Terolutitkin on nyt kolmelle kierrolle, jos haluan niitä käyttää. Ihanaa kun asiat etenee. :)
Tikkunekku, ihanaa että vaikutat olevan rauhallisella mielellä asian kanssa!😊 kummasti se, että joku on stressaamatta saa itsenikin rauhallisemmalle mielelle, ja taas toisinpäin jos lukee hirveästi esim. lapsettomuusjuttuja yms, niin todennäköisesti ahdistaa vaan enemmän.
Täällä kuopasta noustu taas toiveikkuuteen ja jännitykseen ja h-hetket menossa. Olen tässä kierrossa tikuttanut ovista aamuin illoin ja eilen illalla ja tänä aamuna on plussaa näyttänyt, ja tietty talleteltu ihan ok jo viikon sisään. Kuitenkin viime kiertoa enemmän on pettymyksen pelko läsnä toiveikkuuden lisäksi..
Kiitos Blue_jane, toivotaan molemmille parasta!😊 olen miettinyt aiemminkin sitä, että onko mahdollista että siittiöt eivät eläisikään 2vuorokautta vaan vaikka vain vuorokauden tai alle? Tälläisiin keskusteluihin en ole vielä ollenkaan törmännyt. Mietin voiko tuohon vähintään 2vrk elossa -ojeeseen luottaa🤔
Ja meillekin juuri edellisessä kierrossa kävi tuo sama accident paitsi että suurin osa meni lakanoille..hieman ketutti koko illan mutta en viitsinyt myöntää miehelle miten paljon, ettei ottaisi itse stressiä 😄