pinjaminsiemen
Seuratut keskustelut
Kommentit
Onnea Finolalle ja muille plussanneille :) En lukenut aiempia sivuja..
Täällä tiputtiin suoraan syyskuisiin. Niinhän siinä kaikesta oireilusta huolimatta kävi, että kiertopäivä 1 alkoi sunnuntaina ihan ryminällä. Todella surkeat fiilikset taas. Pelottaa jo, mikä on vikana, kun yk5:kään ei tuottanut minkaanlaista tulosta. Olisin iloinen edes haamulaisesta, mutta sitäkään ei ole tullut. :(
Onnea kaikille plussanneille <3 Toivotaan, että pikkuiset ihmeet pysyy mukana loppuun asti ja lopulta nyytti tuhisee sylissä :)
Marjamiini: Onnea plussauksesta. Niinhän sitä näyttää joillekin muillekin käyneen, että kun lopettaa liian yrittämisen raskautuu heti. Voi kun osaisi itsekin vain olla miettimättä koko asiaa, mutta en tiedä, miten sen saisi mielessään taka-alalle. Hyviä vinkkejä?
Christabel: itselläni ei ole kokemusta ovistestistä raskaustestinä, mutta lukemalla muita keskusteluja huomaa, että jotkut ovat raskaustestin puuttuessa käyttäneet ovistestiä ja saaneet siihen räikyvän punaisen viivan. Haalea viiva ei siten tarkoita raskautta, mutta tumma viiva tarkoittaisi. Tietysti kyseessä voi aina olla myös ihan itse ovulaatio :)
ON: eilen ja torstai-iltana tein kovin toiveikkaan raskaustestin, mutta ihan negahan se oli. Tässä kierrossa on ollut taas outoja oireita, niin ajattelin raskautuneeni. Muutama päivä oviksen jälkeen alkoi pistellä oikealta puolelta munasarjan kohdilta ja viikko sitten alkoivat menkkamaiset kivut alavatsassa. Välillä alavatsaa on myös kouraissut melko kovaakin. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut tällaista ennen menkkoja, joten pidän tätä aika outona. Siksi ajattelinkin, että voisin olla raskaana. No tänään tai huomenna pitäisi alkaa vuoto. Jos ovistesti näytti tumminta viivaa kaksi viikoa sitten perjantaina, niin ovishan on ollut kai lauantaina tai sunnuntaina, joten tämän viikonlopun aikana sitä kai siirrytään taas uuteen kiertoon. Tuntuu taas todella pahalta :(
Onnea Anna Maille yrityksen aloittamisesta. Ihanaa, että mies suostui. Toivotaan, että teillä tärppää oikein pian.
Kiitos Kimallus. Plussaa niin kovasti toivotaan täälläkin. Viikko sitten alkoivat kummalliset menkkamaiset kivut alavatsassa. Sitä ennenhän ja välillä sen jälkeenkin minulla pisteli oikeanpuoleisen munasarjan kohdalta. Välillä nuo menkkamaiset kivut oikein kouraisevat alavatsaa hetkellisesti. Ihmettelen näitä, koska tällaista ei ole koskaan aiemmin ollut. Nyt on kyllä takana vasta viides normikierto. Kun söin minipillereitä, minulla ei ollut menkkoja ollenkaan. Yleensä menkkakivut ovat alkaneet vasta, vähän menkkojen alkamisen jälkeen. Eivät siis koskaan ennakolta. Siksi teinkin sekä torstai-iltana että eilen aamulla testin. Se oli itkukseni täysin negatiivinen. Kääntelin ja vääntelin niitä varmaan puoli tuntia eri valossa, mutta ei niissä ollut yhtään mitään. Voin sanoa, että kyllä itketti taas. Miehen mielestä otan tämän aivan liian raskaasti, koska onhan meillä kuulemma aikaa yrittää. Tuntuu vain, että 31-vuotiaalla esikoisen väsääjällä ei ole aikaa haaskattavaksi. Murehdin jo kovasti, mikä minussa, miehessä tai molemmissa on vikana, kun ei tärppää. Tänään tai huomenna täti tulee kylään ja sitten alkaa yk6.
Kimallus: tuolla tahdilla uskoisi kyllä todennäköisyyksien olevan teidän puolella. Josko ne nyytti lähtisi teillä tilaukseen tästä kierrosta :)
Tsempit kaikille uuteen kiertoon tippuneille. Seuraavasta onnistuu <3
Vatipää: Minkämerkkistä sinkkiä ostit miehellesi? Ehdotin tuon tekstisi lukeneena eilen miehelleni sinkkiä ja ei se ainakaan vastaan pistänyt. Itse se tuskin sellaista lähtisi ostamaan, mutta jos hakisin sille itse ja lisäisin hänen päivittäiseen vitamiinivalikoimaansa. Monivitamiineja olen saanut hänet jo syömään.
Isosti onnea kaikille plussanneille. Niin iloinen teidän puolesta =) Toivotaan, että kaikki vaavit pysyvät mukana loppuun asti. Samoin olen todella pahoillani kaikkien tippuneiden puolesta. Niin ikävä tunne, jonka täällä kaikki kuin ekasta kierrosta plussanneet tietävät. Uudella yrityksellä vain uuteen kiertoon.
Finola: Minä kyllä ymmärrän hyvin, jos raskaaksi tuleminen toisaalta järkyttää ja toisaalta sitä toivoo niin kovasti. Itse olen 31-vuotias ja esikoista yrittämässä. Välillä tuntuu, etten ole vieläkään valmis lapsensaamiseen mutta kun asiaa oikein mietin, voi olla, että se sama tunne varmasti säilyisi vielä 40-vuotiaanakin. Ei koskaan voi olla sellaiseen asiaan tarpeeksi valmis, vaikka sitä kovasti toivoisikin.
Saffelson: Olen kuullut, että myös vehnänalkioöljy auttaisi. Koska siinä on helposti imeytyvää E-vitamiinia, sen pitäisi paksuntaa kohdun limakalvoa, jolloin alkiolla olisi helpompi tarttua siihen kiinni. En kyllä tiedä, onko siitä oikeasti apua, mutta myös äitini söi aikoinaan vehnänalkiööljyä. Lisäksi greippimehu, mutta sitä ei voi juoda monenkaan lääkkeen kanssa.
Jos syö noita Gelee Royaleita, mistä voi tietää etukäteen, onko mehiläisille allerginen? Minua ei ainakaan koskaan ole pistänyt mehiläinen, niin en tiedä. Jos voin syödä hunajaa, voinko olla allerginen mehiläisille?
Toivottavasti Lapinnoita nyt onnistuu :) Sitten pitää itsekin syödä noita Gele Royaleita.
Ja itsestä: dpo 9 meneillään. Eilen tein jo raskaustestin mutta se näytti negaa. Ei kai vielä lussaa edes voisi näyttää. Oviksen jälkeen on kuitenkin ollut lupaavia tuntemuksia. Heti pari päivää oviksen jälkeen alkoi pistävä kipu oikealla puolella munasarjassa. Sitä kipuilua jatkui viikon ja viime viikonloppuna tilalle tuli menkkamaiset kivut, jotka välillä kouraiseva alavatsaa. Ehkä nämä nyt ovat jo jotain oikeita oireita. Please olkaa jo oikeita oireita :)
Pinjaminsiemen 25/28-31 dpo 9. Tässä kuussa kierto on varmaan 30-31.
Ja olihan niissä miehen syömissä monivitamiineissa sinkkiäkin, joten ehkä ei pidä myrkyttää häntä syöttämällä lisää sinkkiä. Siis vain lisää liikuntaa ja petipuuhia, josko ne kaverit sitten innostuisivat uimaan munasolun luokse.
Täällä tiputtiin ryminällä maahan. Kp1 alkoi sunnuntaina ja samoin yk6. Minua on alkanut huolestuttamaan ihan tosissaan tämän raskaudettomuus. Tuntuu, että jonkin täytyy olla vikana, kun raskautta ei vieläkään kuulu ja en ole kertaakaan saanut edes minkäänlaista haamua raskaustestiin. Masentaa
:( :´( Ei saisi tietysti masentua ja tietysti uutta yritystä taas kehiin, mutta en jotenkin jaksa enää toivoa, että tässä lasta saataisiin. Tuntuu niin pahalta.Joka puolella näkyy vain ihania vauvoja mutta meille ei ole tulossa sellaista.
Nyt ainakin tiedän aiemman perusteella, että raskausoireita eivät kohdallani ole nännien arkuus, rintojen kipuilu, väsymys, alavatsan menkkamainen kipu, alavatsan kouristukset, ilmavaivat, ällöttävä olo ja hajuaistin parantuminen. Tässä kierrossa en aio huomata minkäälaisia oireita. Lopetan itseni tarkkailun ja en aio myöskään tikutella ovista. Tällä kierron pituudella sen pitäisi olla noin 15-18 joulukuuta, joten ehkä sen tikuttelusta ei ole mitään hyötyä.