Pikku_kisu
Seuratut keskustelut
LA Lokakuu 2016
Onko muita lokakuun vauvaa odottavia? :)
84Kommentit
Uskallan nyt ekaa kertaa kirjoitella, on ollut sen verran tapahtumarikas alkuraskaus, eikä vieläkään ole täysin selvillä..
Raskaustesti näytti plussaa 20.2 ja laskettu aika olisi jossain puolenvälin vaiheilla lokakuussa, MUTTA...
Eka ultra oli tällä viikolla tiistaina, ja kohdussa ei näkynyt ketään... Sain arvion tuulimunasta, ja käskyn mennä verikokeisiin keskiviikkona jotta hcg tarkistetaan. Kaikki raskausoireet on ollut alusta asti kovina, ja oon luullut kaiken olevan kunnossa..
No eilen lääkäri soitti että tulokset eivät ole vielä tulleet mutta epäileekin kohdun ulkoista raskautta, kun oireita on.. Paniikki alkoi olla jo kova tässä vaiheessa.. Sovittiin että soittaa tänä aamuna kun saa raskaushormoni tulokset..
Tänä aamuna sitten soitto tuli, ja hcg 68000!
Lääkäri sanoi että raskaus siis onkin mahdollinen, mutta voimakkaasti eteenpäin kallistuneen kohdun vuoksi ei ehkä siksi ollut nähnyt asukasta, ja että noin korkea hcg arvo harvoin on tuulimuna- ja kohdunulkoisessa raskaudessa.
Eli nyt taas jännitetään huomenna olevaa ultraa, ja toivon enemmän kuin mitään muuta että saan kuulua tähän ryhmään lokakuuhun asti :)
Kaikki oli hyvin, siellä pieni alku oli missä pitääkin, oli ollut vain piilossa :)