Ördög
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
ei siinä auta kuin yrittää vaihtaa näkökulmaa ja keskittyä johonkin muihin asioihin elämässä. Joskus se vaatii sen, että täytyy ensin surra pois se suru, mitä ko. asiasta tuntee, mutta ei siis pitäisi jäädä siihen vellomaan.
Eihän se helppoa ole, itse aikoinaan tein paljon töitä asian eteen, luin paljon self help kirjallisuutta ja osallistuin kaikenlaisille nettikursseille, jotka tällä hetkellä kun olen asiasta päässyt yli tuntuvat jo vähän hassuilta, mutta auttoivat siinä tilanteessa ja surussa, josta en meinannut päästä yli.
Itseä auttoi ehkä eniten HOT eli hyväksymis- ja omistautumisterapia (tästä on paljon kirjallisuutta, suosittelen esim. Russ Harris: Onnellisuusansa tätä: https://www.booky.fi/tuote/russ_harris/onnellisuusansa_elinvoimaa_hyvak…
Lisäksi luin paljon tunteista ja niiden käsittelystä, ja ne nettikurssit löysin Hiljaista elämää - sivujen kautta, siellä on paljonkin self help artikkeleita ja erilaisia verkkokursseja:
Kiitoksia näistä suosituksista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Koska yhteisöllisyys on pa-ha asia "
No oikeasti maaseutu on jo niin tyhjentynyt että yhteisöllisyys alkaa olla siellä muisto vain. Paljon enemmän sitä löytää nykyään kaupungeista. Mutta kaupungeissa se on vapaaehtoista eli siellä etsitään itse ne itselle mieluisat yhteisöt (harrastukset, yhdistykset jne.), maalla ne harvat tulevat enemmän annettuina sukulaisuuden, naapuruuden jne. mukana.
JOS edes tulevat, koska maaseuduilla suhtaudutaan vieroksuen "ulkopaikkakuntalaisiin". Huonolla onnella et sopeudu sinne koskaan, koska olet vieras etkä kuulu paikkakunnan sukuihin, jotka ovat kyräilleet toisiaan 1600-luvulta lähtien.
Sama juttu, jos satut syntymään maaseudulla sukuun, josta ei pidetä, koska iso-isosetäsi vuonna 1886 varasti Kaaleppi Juntusen hevosen ja isoäitisi sisko potkaisi kanttoria vuonna 1910. Saat olla ihan keskenäsi ja kyräilyn kohteena.
No siis oman kokemukseni mukaan maaseudulla syntyneenä, kasvaneena ja siellä säännöllisesti vanhempieni luona vierailevana on, että maaseudulla katsotaan kieroon jo naapuripaikkakuntalaisia :D Välimatkaa on 10km, mutta kyräillään kuin avaruusoliota tuota omituista vieraspaikkakuntalaista. Tyyliin miksi se täällä on, pysyisi omalla kylällään! Ja jos olet Helsingistä, niin ai että. Sinua inhotaan jo sen takia ihan avoimesti. Helsingissähän ei asu kuin ylpeitä herrasväen ihmisiä ja rikollisia.
Aina, kun menen itse tapaamaan vanhempiani, kylillä tuijotetaan silmät suurina ja yritetään pohtia, että kuka olen ja mitä teen siellä. Selkeästi olen ulkopaikkakuntalainen, joten olen epäilyttävä. Asia rauhoittuu joka kerta, kun olen liikkeellä äidin kanssa ja ihmiset tajuavat, että olen sen henkilön X tytär. Tosin unohtavat asian yhtä nopeasti kuin tajusivat ja taas on puolen vuoden tai vuoden päästä sama kummastelu-kyräily-tuijotus, että kuka toi on ja mitä se täällä tekee? :D
Ystäväni meni naimisiin pikkupaikkakuntalaisen naisen kanssa ja sanoi aivan samaa kyräilystä ja tuijottelusta.
Amatöörisosiologina rakastan tällaisia kertomuksia. Mutta tietty, jos itse joutuu kokemaan tuommoisia, niin naurussa on varmasti pidättelemistä
Vierailija kirjoitti:
Kiitos rehellisyydestä. Aihe on tabu.
Totta!
Kiitos!