OlliPolli
Seuratut keskustelut
Kommentit
Poliisisarjoissa ja -elokuvissa poliisit huutaa jostain sadan metrin päästä rikolliselle että "Stop, Police!". Ja tietenkin rikollinen lähtee karkuun. Sitten jahdataan 5 minuuttia kyseistä rikollista.
Toinen on kun mennään koputtelemaan rikollisen ovelle, niin molemmat etsivät seisoo siinä etuoven edessä pällistelemässä ja rikollinen tietenkin lähtee takaoven kautta pakoon.
Kun näitä samoja kohtauksia on nähnyt satoja ellei tuhansia kertoja, niin ärsyttää kun käsikirjoittajat eivät keksi mitään parempaa.
Vierailija kirjoitti:
OlliPolli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan työtäni opettajana. Oppilaiden kanssa tulen hyvin toimeen. Hankalat huoltajat ovat kuitenkin työni rasittavin osa. He imevät motivaation ja tuhlaavat aikaani - aikaa, jonka käyttäisin mieluummin opetuksen suunnitteluun tai oppilaiden kohtaamiseen. Jokainen turha Wilma-viesti tai yhteydenotto on pois opetuksesta ja oppilailta.
Tämä tulee aina hämmentämään minua. Lääkäri esimerkiksi "haluaisi vain tehdä työnsä", eli hoitaa sitä potilaan kehoa parhaaksi katsomallaan tavalla ilman että potilas millään tavalla puuttuu hoitoon. Onko sitä vaikea hahmottaa, että siinä hoidetaan nimenomaan sen potilaan eli jonkun toisen ihmisen kehoa ja kyseessä on palveluammatti eikä mikään itseilmaisuammatti? Se työ on olennaisesti sitä, että se ihminen joka hallitsee sitä sairastavaa kehoa otetaan siinä huomioon, tehdään yhteistyötä, vuorovaikutetaan.
Sama juttu opettajissa. Tuliko yllätyksenä, että vanhemmat haluavat tietää ja vaikuttaa siihen mitä koulussa heidän lapsilleen opetetaan, ja miten? Kuvittelitteko tosissanne, että kunhan lapset vain tuodaan sinne kouluun niin saatte opettaa aivan miten itse parhaaksi katsotte ilman että lapsista lopulta vastuussa olevat, lapsia aidosti rakastavat vanhemmat haluavat puuttua mihinkään? Joku ketjussa sanoikin, että lapsiyksilö on hänelle opettajana lopulta vain yksi tuhannesta (eli ei voi mistään aidosta välittämisestä puhua toisin kuin vanhempien kohdalla). Te siellä opetatte ensisijaisesti jonkun aikuisen lasta, ette pelkästään lasta, riippumatonta ihmisyksilöä. Eikö opettajankoulutuksessa opeteta, että työ on vuorovaikutusta kodin ja koulun välillä...?
Ei vaan riitä tunnit vuorokaudessa jos pitää 30 vanhemman turhia viestejä lukea päivässä. Ja ihan vaan tiedoksi, se sun kullannuppu ei ole yhtään sen tärkeämpi tai parempi kun ne sadat muutkaan kullannuput siellä koulussa. Ei ketään kiinnosta sun kakaras.
Ja juuri siksi vanhemmat puuttuu asioihin, koska vanhempia kyllä kiinnostaa ne omat "kakarat".
Joitakin kiinnostaa toki. Jotkut taas vaan haluavat ettei kullannuppu joutuisi jopa jotain ihan tekemäänkin siellä koulussa. Niin se nyt vaan menee että kun luokalla on se 30 oppilasta, niin opettaja ei voi ottaa huomioon jokaista vanhemman vaatimusta milloin mistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toiselle nuorella on jokin diagnoosi. Ongelma on se, että opettajan pitää opettaa kymmeniä nuoria eikä vain sitä yhtä uniikkia lumihiutaletta. Terapeuteillakin on yksi potilas kerrallaan mutta opettajalla noin 20 oppilasta luokassa, ja jokaisen oppimisesta pitäisi olla vastuussa!!
Vanhempien syykö se on, että erityisopetukseen ei enää nykyään pääse?
Koulun nämä asiat pitäisi hoitaa, eikä vain syytellä vanhempia. Ei yksikään vanhempi pidä siitä, että opettaja joutuu yksin hoitamaan tavallista opetustyötä ja "siinä sivussa" vielä monen erityisopettajan työt. Tästä tilanteesta kärsivät kaikki.
Ei se autisti lakkaa olemasta autisti, vaikka hänen vanhempiaan haukuttaisiin kuinka paljon hyvänsä. Lastensuojeluilmoituksetkaan eivät "paranna" autismia.
Oppivelvollisuus on jokaisen suoritettava. Myös niiden lasten jotka tarvitsevat erityistä tukea. Kun erikoisluokkia ei ole, niin silloin ne lapset ovat tavallisilla luokilla.
Tosiaan kun tarkkikset lakkautettiin, niin kaikki kärsii. Nyt on luokat täynnä mitä erikoisempaa vipeltäjää ja kukaan ei opi mitään. Hyvä päättäjät! Näin se pitää hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan työtäni opettajana. Oppilaiden kanssa tulen hyvin toimeen. Hankalat huoltajat ovat kuitenkin työni rasittavin osa. He imevät motivaation ja tuhlaavat aikaani - aikaa, jonka käyttäisin mieluummin opetuksen suunnitteluun tai oppilaiden kohtaamiseen. Jokainen turha Wilma-viesti tai yhteydenotto on pois opetuksesta ja oppilailta.
Tämä tulee aina hämmentämään minua. Lääkäri esimerkiksi "haluaisi vain tehdä työnsä", eli hoitaa sitä potilaan kehoa parhaaksi katsomallaan tavalla ilman että potilas millään tavalla puuttuu hoitoon. Onko sitä vaikea hahmottaa, että siinä hoidetaan nimenomaan sen potilaan eli jonkun toisen ihmisen kehoa ja kyseessä on palveluammatti eikä mikään itseilmaisuammatti? Se työ on olennaisesti sitä, että se ihminen joka hallitsee sitä sairastavaa kehoa otetaan siinä huomioon, tehdään yhteistyötä, vuorovaikutetaan.
Sama juttu opettajissa. Tuliko yllätyksenä, että vanhemmat haluavat tietää ja vaikuttaa siihen mitä koulussa heidän lapsilleen opetetaan, ja miten? Kuvittelitteko tosissanne, että kunhan lapset vain tuodaan sinne kouluun niin saatte opettaa aivan miten itse parhaaksi katsotte ilman että lapsista lopulta vastuussa olevat, lapsia aidosti rakastavat vanhemmat haluavat puuttua mihinkään? Joku ketjussa sanoikin, että lapsiyksilö on hänelle opettajana lopulta vain yksi tuhannesta (eli ei voi mistään aidosta välittämisestä puhua toisin kuin vanhempien kohdalla). Te siellä opetatte ensisijaisesti jonkun aikuisen lasta, ette pelkästään lasta, riippumatonta ihmisyksilöä. Eikö opettajankoulutuksessa opeteta, että työ on vuorovaikutusta kodin ja koulun välillä...?
Ei vaan riitä tunnit vuorokaudessa jos pitää 30 vanhemman turhia viestejä lukea päivässä. Ja ihan vaan tiedoksi, se sun kullannuppu ei ole yhtään sen tärkeämpi tai parempi kun ne sadat muutkaan kullannuput siellä koulussa. Ei ketään kiinnosta sun kakaras.
Toki osaltaan näinkin. Kyllähän se toki leimaa jos olet tarkkiksella, mutta sitten pitää miettiä mittasuhteita.
Onko kokonaisuuden kannalta kuitenkin parempi että pieni osa leimautuu ja muut saavat opiskella rauhassa vai se että 100% oppilaista kärsii siitä kun ketään ei saa leimata.
Mun nuoruudessa oli tarkkiksia ja kyllä se nyt vaan niin on että ei sinne turhaan ketään laitettu. Siellä ne huumeveikot ja rikollisen alut sekä muut häiriköt päivänsä vietti ja seurauksena 95% muista oppilaista sai oppia rauhassa.
Joskus pitää vaan tehdä kipeitä päätöksiä jotta ei päädytä tällaiseen tilaan mikä nyt on. Kenelläkään ei ole oppimisrauhaa kouluissa ja tulokset sakkaa todella kovaa. Elämä ei ole reilua ja jos mennään aina niiden hitaimpien mukaan, niin tulevaisuus on surkeeta katsottavaa.