Nötkötti
Seuratut keskustelut
Kommentit
Jos ei olisi uskontoja, niin ihmiset olisivat keksineet jo ajat sitten, muita syitä sotiin, väkivaltaan, erilaisuuden halveksuntaan...
Niin moni hakee työpaikkoja, mutta vain harvat Valitut, jotka lopulta pääsevät töihin.
Työttömän evankeljumi 24:85
Olen yli 50 vuotias ja papereita on kysytty noin 20 vuotta sitten, olin tutussa vakio baarissa ja siellä oli uusi myyjä, joka kysyi henkkareita, minulla ei silloin ollut mitään henkkareita. Myyjä sanoi ettei saa myydä, ellen pysty todistamaan ikääni. Minä totesin hänelle:
-Ei sitten, minä menen tuohon toiseen baariin, mihin rahani kelpaavat.
Muutamaa päivää myöhemmin, kun kävin uudestaan samassa baarissa, niin baarin omistaja oli myymäässä ja sanoi minulle:
-Minä kuulin koko tilanteen ja olisin tullut myymään minulle, mutta ehdit poistumaan paikalta.
Sitä uutta myyjää en sen jälkeen nähnyt kyseisessä baarissa, mikä on minusta edelleen väärin, koska hän teki vain sen mitä häneltä odotettiin, kysyi papereita joita minulla ei ollut.
Minusta "yliluonnolliset kokemukset" pohjautuvat niihin, mihin kokija uskoo vahvasti.
Jumala: Jumalan läsnäolon tunteminen.
Enkelit: Enkelit auttavat minua.
Demonit: Pahuuden, demonien... kokeminen, vain sellaisissa asioissa, joita ei voi itse hyväksyä. (Tämän olen huomannut monissa uskovaisissa, jotka väittävät että jokin asia on Saat anasta, koska heidän mielestään, jokin epämiellyttävä asia ei ole Jumalan mielen mukaista, kun kysytään "Miksi Jumalan mielen mukainen toiminta on täsmälleen sama kuin sinun mielen mukainen toiminta?" Niin loukkaannutaan.)
Ufot: Näkevät ufoja.
Kummitukset: Näkevät kummituksia.
Jokainen meistä näkee ja kokee asioita, joihin vahvasti uskoo olevan olemassa.
Tuli pitkästä aikaa katsottua DvD sarja: Dead Zone.
Kyseinen sarja pohjautuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin, joka on suomennettu nimellä "Kosketus". Sarjassa Jonny Smithin oli auto onnettomuudessa ja sen seurauksena koomassa kuusi vuotta, kun Smith herää koomasta, niin hän on saanut kyvyn nähdä vain kosketuksesta ihmisten tulevaisuuden tai menneisyyden ja hän yrittää estää tulevaisuudessa tapahtuvat onnettomuudet ja muut katastrofit...
Jo pilottijaksossa mainitaan, että "Minä olen (Psychic) psyykikko, en meedio. Meediot kommunikoivat kuolleiden ja henkimaailman kanssa, minä en."
Tästä huolimatta, kaikissa muissa jaksoissa suomennetaan sana "psychic" meedioksi. Mikä on minusta erittäin ärsyttävää, kun noilla termeillä ei ole todellakaan mitään yhteistä.