Niiskurouva

Hyvää su-iltaa arvon kanssasisaret,



kiitos lämpimästä vastaanotosta! Jotenkin tuntuu, että tämä palsta on niin minua varten. Kukapa näitä kaikkia outoja mielialanvaihteluita ja kummallisia pohdintoja ymmärtäis muut, kun ne joilla on jonkinlainen, samankaltainen kokemus?



Katjalah, onko tuhruilu helpottanut? Niin toivon, että se on vaan ihan normaalia, raskauteen kuuluvaa tuhrua eikä mitään sen kummallisempaa. Ymmärrän kuitenkin, jos paniikki meinaa iskeä. Itse panikoisin ihan varmasti vastaavassa tilanteessa. Voimia.



Vauvafani, älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon. Jospa se ärtymys oliskin raskauden oire...? Toivottavasti se plussa napsahtaa pian.



Mea, täällä mennään vähän samoilla fiiliksillä. Pelottaa ihan kauheasti ajatella uutta raskautta, mutta samalla sitä haluaisi niin kovasti. Toisaalta pelottaa sekin, ettei sitä uutta raskautta tulisikaan haluista huolimatta. Mutta kaipa tämä on oma prosessinsa, jossa kaikki nämä tunteet on sallittuja ja ehkäpä jopa tarpeellisia. Aika kai se on, mitä sinä ja minä (ja varmasti moni muukin) tarvitaan.



Inna4, wow - sulla on jo ihana pikku mahakumpu. Jos mä olisin sä, pitäisi rakon jatkuvasti täynnä enkä varmaan muuta vois, kun ihailla sitä mahaa :). Onnea ihan hirmusti!!!



Thelma, tuo sinun "sairaskertomuksesi" on kyllä ihan omaa luokkaansa. Hienoa, että olet osannut vaatia itsellesi hoitoa ja pääset toivottavasti "itse asiassa" eteenpäin. Plussapuhureita sinne oikein roppakaupalla. Olet mun idoli :D!!!



Oli varmaan vielä monta muutakin, joille piti kommentoida, mutta kun ehdin jo unohtaa. Sori!



ON: Täällä on ollut tosi tunteiden täyttämä päivä. Jos toiset sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mä varmaan sairastan seitsemän suuntaista... Päivällä se oli semmosta pohjatonta surua, enkä tienny oikein mitä sille olis pitänyt tehdä. En vaan millään jaksaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta jos istun yksin kotona, mietin vaan näitä km asioita ja suren jo tulevaakin eikä sekään oikein tunnu järkevältä. Nyt iltapuolesta suru on väistynyt ja tilalle on tullut semmonen ihan järjetön kiukku, melkeimpä raivo. Miesraukka on ihan helisemässä mun kanssa, enkä nyt ihan suunnattomasti itsekään nauti olostani. Keskenmenosta tuli eilen viikko ja luulin jo olevani paremmalla puolella, mutta se taitaakin mennä niin, että kun fyysisesti alkaa toipua, energiaa jää tälle henkiselle prosessille. Teillä monilla tuntui olevan ihan järkyttäviä vuotoja. Mulla vuoto loppui torstaina, mutta aika kipeä olin koko viime viikon. Töissä piipahdin to:na, mutta olo oli sen verran kivulias, että lähdin kesken päivän kotiin ja perjantaiksi hain lääkärintodistuksen, ettei tarvitse sen kummemmin selitellä enempää. To:na vetosin vatsakipuun. Mutta huomenna sitten olis paluu työn äärelle ja täytyy kyllä sanoa, ettei vois juuri vähempää kiinnostaa. On siinä kuitenkin se hyvä puoli, että saa muuta ajateltavaa.



Tästä tulee nyt aikamoinen omanaparomaani, mutta mua kiinnostaisi tietää, että kuinka kauan teillä meni oviksen paluuseen km:n jälkeen? Mulla kaikki tuli pois siististi ilman kaavintoja ja raskaushormonikin laski esimerkillisesti ainakin siihen 48:aan, jonka jälkeen sitä ei enää ole mittailtu. Toivoisin tietty nopeaa kierron palautumista, mutta ei kai sitä koskaan voi tietää.



Nyt lopetan, etten joudu ulos pinosta liian pitkän viestin takia. Hyvää yötä ja tsemppiä uuteen viikkoon!



Niisku

Naputtelin äsken jo jonkunlaisen pätkän tänne, mutta se on näköjään kadonnut tuntemattomaan bittiavaruuteen, joten kokeilempa uudestaan...



Ihan koko ketjua en jaksanut selata läpi, mutta tämä ketju vain tuntuu sen verran omalta, että mukaan pyrkisin, jos vain vielä mahtuu. Itsekin kuulun tähän km-kastiin ja tämän parempaa vertaistukea en ole vielä löytänyt. Niin, ja tämän pinon plussausprosentti on sen verran korkea, että sekin rohkaisee mukaan pyrkimään :). Tarttukoon tuo minuunkin sitten joskus kun sen aika on... Ihana kuulla plussista vaikeiden kokemusten jälkeen! Ihan hurjasti onnea kaikille plussanneille ja tsemppiä meille muille!!!



Oma keskenmenoni tapahtui viime lauantaina (tai oikeastaan kivut alkoi jo perjantaina) ja tässä on opeteltu nyt muutama päivä elämään sillä ajatuksella, ettei meille sitten jouluvauvaa tullutkaan. Miehellä on kolme teiniä entisestä liitosta, minulla ei lapsia ennestään ole.



En vielä taida kyetä juurikaan kommentoimaan muiden viesteihin, kun täytyy ensin yrittää tutustua ja painaa nimmareita mieleen. Ensi kerralla sitten.



Terkuin, Niiskurouva