Nihilisi
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kyllä voi, jos ei haittaa, että miehesi on narsissi.
En ole nähnyt suurta eroa aiempaan, paitsi että on laitettu iso vaihde päälle ja pitkiä tarinakaaria päättyy rymistelytahtia. Aiemminhan sarja oli suorastaan siirappimaisen hidas.
On selvää, että tässä sesongissa riittää mättöä, verta ja suolenpätkiä, kun jaksoja ei ole montaa ja sarjan pitää päättyä ja lähes kaikkien kuolla.
Lapsesi tarvitsee kuria!
Joka kuritta kasvaa, se kuritushuoneelle joutuu!
Mutta kyllä tilanteessa itselläsikin on ongelma. Lapsiin voi mennä hermot, mutta siinäpä on se kasvun paikka aikuiselle, keksiä keinoja millä hallita tunteitaan. Aivan turha vierittää vastuuta tunteiden hallinnasta lapselle, jolla se vasta on kehittymässä, jos itsekään ei pysty.
Varmaan tuollaisessa tilanteessa voi usein olla taustalla parisuhdeongelmia, epävarmuutta itsestä ja parisuhteesta, ahdistusta, masennusta, yms. Alkoholin käyttökin sitten aiheuttaa kärsimättömyyttä, mutta aika moni muukin asia, kuten syömiseen liittyvät ongelmat, jnpp.
Meillä eka kerta alkoi ensin suihkussa, kun vähän pestiin toisiamme ja tärkeimmät paikat oikein huolellisesti. Mut oli vaikea lykkiä sisälle siellä seisten, joten siirryttiin jatkamaan kammarin puolelle horisontaalisesti.
Eiköhän sinne joskus vielä rakenneta turistikeskus, jossa kiipeilijät voivat "huiputtaa" kiipeämällä huipulle paineistetussa tunnelissa pitkin portaita. Siinä välissä toki pitää olla ravintoloita ja yöpymistiloja. Toki kokemus pitää olla esteetön eli myös liikuntavammaisten saavutettavissa. Rohkeimmat voisivat astua ulos paineistamattomalle parvekkeelle.