Neppe
Seuratut keskustelut
Vauva vuodelle 2018
Oiskohan jo aika pyöräyttää uusi ketju käyntiin meille, jotka lapsesta kovasti haaveilevat, mutta eivät ole vielä ihan niin pitkällä toteutuksessa, että voisimme "vauva vuodelle 2017"-ketjuun kirjoitella. Siellä kun moni on jo alkanut yrittämään vauvaa.
Jos kerron alkuun vähän itsestäni; eli olen 25-vuotias, mies on muutaman vuoden vanhempi ja yhdessä ollaan oltu pari vuotta. Molemmilla on vakituiset työpaikat, mutta tällä hetkellä asutaan pienessä kaksiossa kissamme kanssa. Tavoitteena olisi löytää oma ihana isompi asunto jo tämän vuoden puolella ja kun muutot ja mahdolliset rempat olisi tehtynä, niin olisi aika alkaa yrittää molempien esikoista. Minä vauvakuumeilen huomattavasti miestä enemmän, häntä tuntuu aika paljon vielä jännittävän ajatus tulevasta perheestä.
Nyt olisi teidän vuoro, toivottavasti löytyy jo muitakin vauvakuumeilijoita :)
583Kommentit
Onnittelut sohwi30 & juuni plussauksista! <3 Ja luumu_:lle peukut pystyyn, että onnistaisi! :)
Hiljaisempaa on keskustelussa ollut, mutta mukava olisi muidenkin kuulumisia lueskella!
MinttuFani: Mä lähdin testaileen ovista heti viimeisen pillerilaatan jälkeen. Mulla oli ennen pillereitä kierto noin 27-29 päivää ja pillereiden kanssa tasan 28 päivää, joten ovistikkujen ohjeistuksen mukaisesti aloin testailla ja kyllä se sieltä löytyi kp13 kohdalla heti tyhjennysvuodon jälkeen.
Nyt pitäisi luomumenkkojen alkaa ihan näinä päivinä, jos vain hormonitoiminta on palaillut nopeasti normaaliksi ja sitten alkaisi virallisesti yritys. :)
Toivottavasti teillä Lellu83 nyt kaikkien vastoinkäymisten jälkeen tärppäisi! :)
Kristalli: Meillä on ollut kans viime aikoina enemmän havaittavissa miehen innostusta vauva-asiaan liittyen ihan arjessa! Meillä on muutaman huonekalun värinvaihto-operaatio meneillään ja mies sitten etsi sopivaa maalia. Itsekseen siellä sohvan nurkassa mietti, että mikä maali olisi sellainen, ettei haittaisi, vaikka sitä joku sitten aikanaan ryömiessään maistaisi. :D Ja tosiaan tilasin Vauva-lehden näytenumeron. Yleensä kaikki mun nimellä tulevat lehdet tulee mulle, mutta perjantaisen puhelinkeskustelun perusteella kuulin, että MEILLE tuli Vauva-lehti. :) Lisäksi mietti itselleen muutaman fanituotteen tilaamista ja oli sitä mieltä, että täytyy sitten vauvallekin jotakin hankkia. :) Sitä on niin suloista seurata, miten toinenkin on alkanut innostua!
Edelleen toivotaan kaikille yrittäjille pikaisia plussatuulia! <3
Hurjasti onnea Kesänlapsi! <3 Toivotaan, että me muutkin yrittävät päästäisiin pian samaan tilanteeseen. :)
LaLuna: Mulla tosiaan oli alkuun ajatus, että homma sujuu omalla painollaan, jos on sujuakseen, mutta nyt alotin tikutteleen ovista. Nähtäväksi jää, miten rennosti siihen pystyy suhtautumaan, kun varsinainen yritys ensi kuussa alkaa. Vielä ainakin yritän itelleni uskotella, että en kerää itelleni siitä mitään stressiä. :D
Jännitin kovasti sitä, miten iho reagoi pillereiden lopetukseen. Yllätyin positiivisesti, koska ihossa ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia. Jonkin verran oli ensimmäisen viikon aikana näppylöitä havaittavissa, mutta yhtä hyvin saattoi johtua samanaikaisista hieman huonommista ruokavalinnoista. :D Viimeiset kolme vuotta käytin Cleonita-valmistetta ja sitä ennen melkein yhdeksän vuotta Yasminelleja. Nyt sitten vaan malttamattomana odotellaan yrityksen alkua. :)
Hirvittävä kuume on katsella vauvan vaatteita ja tarvikkeita, mutta ihme kyllä oon saanut maltettua mieleni ostohommien kanssa. Mitä nyt kantorepun ostin kirppikseltä, kun halvalla sain ja oli kiva ja erilainen kuosi. :D
MinttuFani: Seuraava Vauva-lehti ilmestyy 12.5. :)
Edelleen menkkoja odotellaan ja tuntuu tämäkin turhauttavalta. Hormonitoiminta otti ilmeisesti sitten kuitenkin itseensä pillereiden lopettamisen jälkeen. :( Kaksi päivää on ollut itselle tyypillisiä menkkojen alkamisen oireita, kun on alavatsalla ollut kipua, mutta tavallisesti näistä oireista on mennyt noin 30 min ja menkat on alkanut. Raskauden mahdollisuus tässä vaiheessa on erittäin epätodennäköistä, kun ollaan käytetty pillereiden lopettamisen jälkeen kumia eikä ole vahinkoja sen suhteen sattunut. No, odotellaan, eiköhän ne sieltä jossakin kohtaa ala.
mievaan: Mulle WomanLog näyttää, että oletetun ovulaatiopäivän jälkeen vielä kolme päivää olis korkea raskauden mahdollisuus. Mitä sovelluksia teillä muilla on käytössä? :)