NeN Nu

Tovi tässä tullut "taustailtua", kun ei vielä oikein uskalla olla riemuissaan omasta odotuksesta. Ylläripylläri raskautuminen pillereiden syömisestä huolimatta ja viikkoja nyt 6+2, viime syksynä km vkolla 4/5 (tarkkaa ei arviota ei saatu).

Alkushokista toipuneena, alkaa pikkuhiljaa olemaan iloinen tästä pienestä, vaikka koko ajan pelottaakin että jotain menee vikaan.. Oireet on kuitenkin olleet yllättävän selkeitä (tissit kipeet, alavatsaa nippuroi, kuvotusta, huimausta, hengästymistä pienestäkin, väsymys!) ja HCG arvokin oli huomattavasti korkeampi kuin viimeksi samaan aikaan (syksyllä oli rimppa 300, nyt noin samoihin aikoihin 4000). Jopa neuvolan uskalsin varata, kaksi viikkoa vielä olisi odoteltavana että tuleva isäkin ehtii kotiutua matkoilta mukaan :) Ehkä sitä sitten neuvolan jälkeen uskaltaa jo huokaista?

Miä en ole vielä edes uskaltanu miettiä synnytystä tahi kipuja, tällä hetkellä pelottaa eniten se ettei kaikki menekään hyvin tässä alkutaipaleella. Sinänsä niin ristiriitaista, että vielä viikko sitten en ollut varma mitä tehdä ja nyt sitten toivoo että kaikki menee hyvin - oi näitä hormoneja :D

Tässä kovasti mietityttänyt kun tulee kuulosteltua ehkä liiaksikin jokaista alavatsat ja selän nipistystä ja kippurointia, että ehtiiköhän tässä hulluuntua ennen kuin "riskiviikot" on ohi! Onko muilla (ensimmäistä) odottavilla samanlaista vai käynkö vaan kierroksilla? :)

Plussattua tuli viikko sitten ja laskureiden mukaan mennään vkolla 6+4 - l.a 23.5
Shokkiyllätys tämä raskautuminen oli, mutta tässä jo ehkä uskaltautuu iloitsemaan kun päätöksen olen saanut tehtyä. Itsekseni siis vauvan pidän, tuleva isä on vielä niin sekaisin tilanteesta ettei tiedä miten olisi ja parisuhteessa emme elä/ole eläneet.
Oireilua ei oikeastaan väsymyksen, itkuherkkyyden ja alavatsan nipistelyn lisäksi juurikaan ole, välillä pientä kuvotusta ja maksamakkarahimoa lukuunottamatta :D
Onnittelut kaikille plussanneille ja huonoja uutisia saaneille jaksamisia <3

Kyllähän tässä nyt on mietintää ja tunteiden kuohuntaa ollut koko viikonloppu ja alkuviikko omassa päässä. Päätöksen olen tehnyt ja mies tuskin siitä ilahtuu. Tänään käytiin neuvolassa juttelemassa terveydenhoitajan kanssa kaikista vaihtoehdoista ja miehelle varsinkin tuntui tekevän hyvää saada täysin objektiivinen näkökanta tilanteeseen.

Ehkä sitä kohta uskaltaa jo melkein iloita - miusta tulee äiti.