N37

oletnaiivi kirjoitti:

Luultavasti olet naiivi. Osalla meistä on varaa siihen. Esimerkiksi tuntemani hyvin kaunis parikymppinen nainen uskoo ettei rakkautta pidä etsiä, se "vain tulee" kohdalle. Mikä tarkoittaa oletusta että mies tekee aloitteen ja pistää asiat (vain) tapahtumaan. Ja kun on nätit kasvot ja kuplapylly, niin myös tapahtuukin.

Tasot ovat olemassa.

Kun näen tavallisen näköisen naisen, joka saattaa olla minusta hyvin kaunis, tiedän että henkilökemiat ratkaisevat voisimmeko tutustua ja rakastua.

Kun näen enemmistön silmissä kauniin tai seksikkään naisen, tiedän 100% varmuudella ja parin vuosikymmenen kokemuksella että mahdollisuus minuun ihastumiseen on joko tietoisesti tai alitajuisesti rajattu pois.

Tästä oli linkkikin palstalla. Olivat tutkineet asiaa ja huomaneet että haastatteluissa naiset kertoivat luonteen ratkaisevan eniten, ja he myös uskoivat tähän. Mutta kun tutkittiin todellisia valintoja, ulkonäkö ratkaisi eniten.

Olikin niin että tietty ulkonäkö sai naiset pitämään miestä mukavampana, älykkäämpänä, hauskempana, jne.

Kauankohan ne naiset piti tietyn ulkonäön mukaista miestä mukavampana, älykkäämpänä ja hauskempana tutustumisen jälkeen, jos mies ei sitä todellisuudessa ollutkaan? Multa on tuollainen linkki mennyt huomaamatta, olisi kiva lukaista (missä?), vaikka vähän etukäteen pelkään, että kyseessä on joku "tutkimus". Totta kai ulkonäkö vaikuttaa siihen, millaiseksi ihminen toisia *aluksi* arvioi ja millaisia oletuksia toisesta tekee, mutta ei montaa viikkoa/kuukautta tarvitse tapailla, kun se todellisuus alkaa hahmottua, jolloin luonne alkaa olemaan ulkonäköä tärkeämpää. Sen olen itse kokenut ja se on oikeastaan aika hurjaa miten erilaiselta ihminen voi vaikuttaa ~kuukauden tutustumisen jälkeen niin hyvässä kuin pahassakin. Itse en ajattele, että rakkaus vain kävelee paikalle (tai että elämässä ylipäätänsä asioita vain tapahtuu), vaan teen itse aktiivisesti asioiden eteen jotain. Pakkokin, koska suomalaiset miehet ovat usein aika aikaansaamattomia, vaikka ujo aloitteisiin olen itsekin. 

Itselläni näissä keskusteluissa pistää silmään lähes totaalinen henkilökemioiden vaatimuksen puuttuminen vai onko se vain niin itsestäänselvyys, että jää siksi mainitsematta? Vai onko lisääntyminen niin vahva vietti osalla, että vauvan saaminen on tärkeämpää, kuin itselle sopivimman miehen löytyminen,jolloin ei malteta (vai uskalleta?) odottaa?

En jaksa enkä halua uskoa, että kun se itselle sopiva/mukava/vatsanpohjaa kutkuttava mies tulee vastaan, hänen hiusten määrällä tai pituudella, senteillä pysty/vaakasuorassa, koulutuksella tai sen puutteella olisi mitään väliä. Vai olenko vanhanaikainen romantikko ja naivi ja tyhmä? Vai ajatteleeko ihmiset oikeasti noin, että olisihan tuossa ihana puolisoehdokas, mutta harmi kun niin kalju/köyhä/pitkä/pätkä/akateemikko/työtön/nuorempi/vanhempi, niin pitääpä jatkaa etsimistä? Entä sitten kun se ulkonäkö ajan myötä joka tapauksessa muuttuu ihan kaikilla, työttömyysriski koskee aika lailla kaikkia, kroonisesti sairastua/kuolla voi milloin vain..eli mitä väliä ja pointtia noilla kriteerilistoilla on? 

Ja mitä ihme höpinää tuo on, että on joku maaginen ikä, jonka jälkeen pariutuminen ei vain voi onnistua muuta kuin superluuserien kanssa ja jos odottelee liikaa, jää nuolemaan näppejään niidenkin osalta? Kaikissa ikäryhmissä erotaan, (uudelleen)pariudutaan, kuollaan, sairastutaan jne. Kaikissa ikäryhmissä on dorkia ja fiksuja. Ja sekin ominaisuus on suhteellista, koska toisen dorka on toisen unelma. 

Itse en osaa resssata siitä, minkä ikäiseksi ehdin vanheta ennen kun se Mies tulee kohdalle, koska se tulee kun on tullakseen. Omassa listassani on vain kaksi vaatimusta miehelle:

-minun täytyy rakastua häneen ja hänen minuun.

Mistä ihmeestä minä voisin etukäteen tietää tai päättää kyseisen tyypin ulkonäkö/koulutus/taloudelliset/mitä ikinä ominaisuudet? Ne on mitä ne on ja niin kauan kun ne on, koska ihminen joka tapauksessa muuttuu ja elämän tilanteet muuttuu vuosien myötä. Kun elättää itse itsensä, ei miehen rahan määrällä ole väliä. Ja kun en halua lapsia, ei tarvitse ottaa sitäkään huomioon. Itse olin 15-v samassa parisuhteessa 19-34-vuotiaana. En näe mitään syytä sille, etteikö kokemani rakkaus voisi tapahtua uudestaan ja kohtalonani olisi joutua valkkaamaan joku "Luuseri yli nelikymppinen", koska kaikki parhaat meni jo. Naurettavaa. :) Ja jos ei ketään koskaan seuraavan 50 vuoden aikana löydy, elämässä on onneksi paljon kaikkea muutakin, vaikka olisihan tuo kieltämättä aika ankea tulevaisuuden kuva. Mutta kriteerilistat ei siinä silti auta vaan väittäisin, että moni on kävellyt onnensa ohitse tyhmyyttään listat taskussa rapisten.