Minnilemmi

Kissakala kirjoitti:

Minnilemmi: Varmaan molempia tarinoita löytyy. Tarinoita, että vauvan syntymän jälkeen miehestä kasvaa rakastava isä. Mutta on myös tarinoita, että mies on ahdistunut lapsiperhearjesta ja lähtenyt lätkimään. Suosittelen keskustelua ja miettimistä että mitä vauva-arki tarkoittaa. Tietty alkuun ollaan kiinni vauvassa, mutta ei se tarkoita ettei enää ikinä näkisi kavereita tai pääsisi harrastamaan.

Oma mieheni (30v+) on täysillä mukana ja odottaa kovasti vauvaa. Hänkin on ollut harmissaan, kun ei ole plussaa vielä tullut. Suurella osalla mieheni kaveri- ja tuttavapiiristä on jo lapsia, joten siinäkin mielessä hän on varautunu "uuteen elämänvaiheeseen".

Niin, no oon kuullut kyllä tarinoita joissa mies on ahdistunut ja lähtenyt, vaikka olisikin alun perin ollut täysillä mukana. :/ Mutta toki itseäkin pelottaa, millä mielellä mies olis sitten jos vauva-arki olis tosi rankkaa. Mutta en tiedä mitä pitäis tehdä. En voi taikoa miehen mieltä toiseksi, enkä usko että se siitä itsekseen muuttuisi vielä aikoihin (koska mies tosiaan pelkää kaikkia muutoksia, ja ahdistus lievittyy vasta sitten kun tottuu  uuteen tilanteeseen).

Moi!

Liityn joukkoon, vauvayritykset alkaa meillä ensi kuussa. :) Vielä ei siis yritetä, mutta mulla alkaa jo nousta into ja kierrokset! Yhdestä asiasta kaipaisin teidän kokemuksia/vertaistukea, nimittäin miehen suhtautumisesta.

Me ollaan miehen kanssa jo seurustelun alkuaikoina (yli 4 vuotta sitten) puhuttu siitä et molemmat haluaa lapsia, ja aikataulustakin puhuttiin. Mutta sitten kun asia alkoi olla ajankohtainen, niin mies veti jarrut pohjaan, alkoi puhua että häntä epäilyttää ja pelottaa koko vauvahomma ylipäätään. Tai sanoi, ettei hänellä ole mitään erityisen negatiivisia fiiliksiä lapsista ja perhe-elämästä, mutta ei erityisen positiivisiakaan ja muutos pelottaa häntä (häntä pelottaa ihan kaikki muutokset). 

Oltiin sitten hetki pattitilanteessa, koska tein selväksi, että minulle vauvahaave on tärkeä, ja koska täytän kohta 30 en voi olla suhteessa jossa mies ei tiedä haluaako lapsia vai ei. Hän pohti asiaa kauan ja käytiin pariterapiassakin, jonka seurauksena mies teki päätöksen, että kyllä perheen perustaminen on oikea päätös, ja päätettiin alkaa yrittää syyskuussa 2019.

No nyt kun alku lähenee ja menin miehelle intoilemaan asiasta, niin tuttu jarruttelu alkoi. :/ Ei siis sanonut etteikö päätös pitäisi, mutta ilmaisi, ettei edelleenkään ole asiasta erityisen innoissaan. Että se pelottaa. Ymmärrän kyllä pelon. Mutta itseäni ahdistaa ryhtyä projektiin ihmisen kanssa, joka ei ole siinä 100% sydämellä mukana. Silti haluan siihen ryhtyä, asiasta on yhdessä päätetty, suhteemme ja ylipäätään elämäntilanteemme on hyvä. Tosiaan itse olen kohta 30 ja mies vielä tästä huomattavasti vanhempi. Ei ole aikaa.

Onko muilla tilannetta, että mies ei ole yhtä innoissaan kuin itse? Onko teillä jo lapsia saaneilla kokemusta, että miehen suhtautuminen olisi muuttunut sitten kun raskaus/vauva on todellisuutta? Miten suhtautuisitte miehen pelkoon?